torstai 15. kesäkuuta 2017

lämpimässä kesäyössä

Aikaa myöten tunne ja muisto haalistuu, siitä tulee pehmeämpi ja pyöreämpi – armollinen – kun tänään se on vielä raaka ja kulmikas - veitsenterävä. Kun adrenaliini on poissa, on jäljellä väsymys, suurempi kuin nukkumattomista öistä, sellainen kaikenkattava joka särkee lihaksia ja sameuttaa ajatuksen. Kurotan ja kosketan sinua, sinä hymyilet peiton alla ja minä pyyhin taas salaa kyyneleen.

Itken kun lääkäri kysyy puhelimessa miten minä jaksan. Saan ohjeita milloin palata takaisin sairaalaan. Kerron lääkärille miten pelkäsin ja lääkäri vastaa pelänneensä itsekin. Olit jo aamulla poissaoleva. Ajattelin väsymyksen johtuvan valtavasta määrästä antihistamiineja. Valitit että sinuun sattuu ja kun iltapäivällä ihottumasi muuttui punaisesta purppuraiseksi, etkä halunnut nousta edes istumaan vein sinut lääkäriin. Makasit vastaanottohuoneen tukimuspöydällä peiton alla, ja anelit poikia olemaan hiljaa koska kaikkialle sattuu.

Eilen minä pelkäsin. Minä pelkäsin että sinä kuolet. Minä pelkäsin ettei sinun sydämesi jaksa. Minä tuijotin sitä sinistä nappia seinässä, sitä jota piti painaa jos lakkaisit hengittämästä, sitä nappia jota sairaalassa työskennellessä harjoiteltiin sitä varen että joku sattuu ”koodaamaan”. Katselin  johtoja jotka rönsyilivät paitasi kauluksesta; vihreä, valkoinen, musta,  ja katsoin taas monitoria, sinä hengitit aivan liian nopeasti eikä sinun sydämesi ei totellut vaan oli jatkuvasti eteisvärinässä. Verenpaineesi oli hälyyttävän alhainen kun harhailit jossakin tajunnan ja tajuttomuuden välitilassa. Välillä juttelit ja sitten taas väsyit. Halusit katsoa elokuvaa ja et jaksanutkaan. Minä hymyilin ja vakuutin sinulle että ihan pian on kaikki taas paremmin.

Neljä lääkäriä hoiti sinua. Kysyit jokaiselta koska saisit lähteä kotiin veljiesi ja Fredden luokse. Katsotaan oli kai paras vastaus. Fredde on huolissaan kotona ja soittaa vartin välein. Välillä ehdin soittamaan Freddelle. Ylilääkäri pitää sinua mielenkiintoisena. Yksi sadasta miljoonasta se sanoo. Yksi sadasta miljoonasta lapsesta saa tämänkaltaisen reaktion penisilliinistä. Näytät siltä kuin joku olisi pieksänyt sinut perinpohjaisesti. Kysyt missä minä nukun ja lupaat minulle paikan vierestäsi. Valvon sinua ja samalla lähetän pimeässä huoneessa sähköposteja sinne ja tänne. Yön hiljaisina tunteina tyhjennän kalenteria sairaalavuoteen vierellä, sillä sinä tarvitset minua nyt enemmän kuin kukaan muu. Sairaanhoitaja tuo mulle kupin teetä ja kysyy haluanko jotakin muuta. 


Lämpimässä kesäyössä työnnän sinut pyörätuolissa autolle. Kukkien tuoksu on huumaava. Menee vielä aikaa ennen kuin olet terve, mutta me selvitään tästä. 


6 kommenttia:

  1. No huh, kylläpä teille sattuu ja tapahtuu :( Voimia teille kaikille ja paranemista Tättikselle!

    VastaaPoista
  2. Olen myös penisilliinille allerginen ja olen kuullut, että minulle on sattunut myös noin lapsena. Itse en muista tapausta, olen ollut sen verran nuori. Pikaista paranemista! T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penisilliini on ihan huikean hieno keksintö ja pelastanut ihan lukemattomia, mutta allergiset reaktiot on tosiaan toisinaan aika rajuja.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.