Siirry pääsisältöön

heräämisiä

Tättis on murjottanut kohta viikon. Se tiuskii ja se äyskii. Se vetäytyy omaan yksinäisyyteensä lukemaan, eikä vastaa kun puhutaan. Kaupassa se vilkuilee meitä vihaisesti kulmainsa alta ja yhtäkkiä tajuan mistä on kysymys. Potkin itseäni nilkkaan kun olen ollut niin hölmö ja sokea, ja kysyn varovaisesti että voitaisko me jutella. Me maataan Tättiksen sängyllä ja mä kysyn siltä onko se meille – mulle ja Freddelle – vihainen. Se nyökkää ja poskelle vierähtää kyynel.

Aikuisen maailmassa voi aina jossitella, voi järkeillä ja ajatella suuremman kokonaiskuvan kautta, mutta lapsen, ja etenkin Tättiksen maailmassa asiat on suoraviivaisia ja minä olen vanhempana pettänyt sen luottamuksen. Äitinä ja vanhempana mun tärkein tehtävä on suojella lastani ja siinä tehtävässä olen pahasti epäonnistunut. Siinä sängyllä maatessani ymmärrän silmänräpäyksessä tilanteen ja valtaisa syyllisyyden aalto hyökyy ylitseni – kyllä, minä en osannut. Kyllä, minä en suojellut sinua rakkaani. Anna minulle anteeksi.

Kun lääkäri määräsi penisilliiniä, muistutin yliherkkyydestä, mutta kuuntelin lääkäriä. Järjellä kun oli todennäköisempää että reaktio, jos sellaista edes tulisi, olisi lievä. Järjellä katsottuna hoitamaton koiranpurema on vaarallisempi kuin mahdollinen kutiseva ihottuma. Järjellä katsottuna. Aikuisen maailmasta katsottuna, ja silti voi käydä näin. 

Lapsen maailma on toisenlainen. Lapsen maailmassa minä en suojellut häntä, vaan annoin tämän tapahtua. Puhuin vielä ympärikin ja sanoin että on ihan mahdollista ettei reaktiota penisiliiniin tule enää, vakuutin että tämä on varmasti hyvä vaihtoehto. Tättis on vihainen ja kun katson tilannetta lapsen näkökulmasta, on sillä syytäkin olla vihainen. Perusturvallisuuden tunne on pahasti järkkynyt ensimmäistä kertaa lapsen elämässä. Yhdessä hetkessä äidistä tuli vajavainen, äiti ei olekaan kaikkivoipa vaan erehtyväinen ja maailma sen jälkeen pelottava paikka.


Muistan omia ajatuksiani keuhkoveritulpan jälkeen. Muistan sen oman pakokauhun ja pelon siitä että niin käy uudelleen lääkityksestä huolimatta. Kuinka monta kertaa me kurvattiinkaan päivystyksen kautta koska pelotti ja mun piti kuulla lääkärin suusta että kaikki on ihan hyvin. Minun lapseni on nyt samassa kohdassa ja ennen kuin luottamus elämään palaa, voi vierähtää tovi jos toinenkin. Se kysyy multa olenhan varmasti laittanut sen leiripapereihin että se on allerginen? Olenhan minä, ja vielä korostanut allergian vaarallisuutta, mutta silti Tättis kirjoittaa asian vielä itse omaan paperiinsa. Ranteessa on nykyään ranneke, se tuo onneksi vähän turvaa. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...