tiistai 20. kesäkuuta 2017

tuplavee, äks, yy ja zeta


Koulua on jäljellä neljä päivää ja viimeisten viikkojen aakkoskalenteria on seurattu vähintäänkin vaihtelevalla menestyksellä, keskimäärin kuitenkin aika huonosti niitten päivien osalta kun mun olis pitänyt muistaa jotakin. Viimeisellä kouluviikolla on aakkosten lisäksi koko koulun teemaviikko. 

Facebook paljastaa etten ole yksin. Yksi äideistä oli kääntynyt koulumatkalla vielä kertaalleen takaisin, koska on uimarantapäivä ja pyyhkeet ja uikkarit oli unohtuneet. Muuten hyvä, mutta uimarantapäivä on huomenna, tänään on urheilupäivä. Mä meinasin vetää omat aamukahvit väärään rööriin kun hetken aikaa ajattelin että ne olis sittenkin pitänyt lähettää uikkareissa kouluun. Kivaa lapsille, mutta monen äidin painajainen. Näitten viimeisten koulupäivien kaaoksessa yrittää vielä muistaa mikä teema on minäkin päivänä. Eilisistä supersankari ja prinsessafestareista ne onneksi kieltäytyi kumpikin, eikä mun onneksi tarvinnut dyykata meidän naamiaisasuvarastoa aamukiireessä. Huomenna ne uikkarit, torstaina jotakin sinistä ja perjantaina... no katsotaan sitä sitten lähempänä.

Tättiksen kouluvuosi päättyi jo viikko sitten. Viimeiset kokeet ja tehtävät vaihtuivat lepoon ja sohvaan. Niitten myötä mun kalenteri tyhjeni tapaamisten ja palavereitten saadessa tilalleen elokuvat ja lautapelit. Tänään tehdään saippuaa jos jaksetaan. Elämästä tuli yhtäkkiä taas hidasta kun viimeisen yhdeksän päivän aikana olen poistunut kotoa kahdesti, lääkärissä olen tosin käynyt lapsen kanssa jo viidesti. Kosketus ulkomaailmaan rajoittuu lastenlääkäriin, sähköpostiin, nettiin ja puhelimeen. Pyykit on viikattu ja olohuone sisustettu uudelleen.

Herään kiitollisena siitä että voin nyt itse päättää teenkö töitä vai olenko tekemättä. Pakolliset ehtii hoitamaan aamuisin prinsessan nukkuessa ja sillä aikaa kun se lepää sohvassa pelaten kännykällään. Mihinkään ei tarvitse lähteä, kukaan ei vaadi läsnäoloa yhtään missään. Fredde tipauttaa jannut koulubussille, minä keitän toisen kupillisen kahvia, kirjoitan ja valvon lapseni unta. Vihdoinkin se nukkuu. Vihdoinkin sen uni on levollista, eikä se herää siihen että maailma pyörii ympärillä tai että kaikkialle sattuu. Vihdoinkin lepo on lepoa. Nukuin itsekin kokonaisen yön ja uskallan taas hengittää.


Taas muisto lisää elämän helminauhaan, tämä oli se kevät kun Tättistä puri koira ja se sai allergisen reaktion penisilliinistä. Vuosi sitten sillä oli käsi kipsissä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.