sillisalaattia ja sekametelisoppaa

Kentsun ammattihaaveet.

Perjantai on samanlaista ihanaa sillisalaattia kuin kaikki muutkin päivät, vähän yllättäin olen huomannut tykkääväni tästä pirstaleisesta arjesta, että tällainen iloisen puolikaoottinen työnteko sopii mulle ja jo pelkkä ajatus selkeistä päivistä, selkeine aikatauluineen tuntuu juuri nyt aika ahdistavalta.

Aamulla tein ensimmäisen työjuttuni kuuden jälkeen, valitsin päivän artikkelin SoMeen, yleensä yhden Facebookin ja toisen Linked-In:iin. Tänään kuitenkin saman kumpaankin, koskihan se sosiaalisen median vaikutusta asuntomarkkinoihin ja asuntojen hintakehitykseen. Microsoft Edge tekee onneksi homman mun puolesta, siis sen etsimisen ja mä valitsen tarjonnasta, joskus haen itse jotakin rennompaa.

Me kävellään lasten ja Martta-tädin kanssa koulubussille. Juttelen muitten vanhempien kanssa viikonloppusuunnitelmista ja lapsista. Vastaan kysymyksiin asuntomarkkinasta ja naapuri pohtii miksi naapurustossa on niin vähän myynnissä. Selitän omaa näkemystäni samalla kun me kävellään takaisin kotiin, kumpikin koiran kanssa.

Puolisen tuntia myöhemmin istun kahvilassa kirjoittamassa blogia. Martta loikoilee jaloissa ja mulla on puolisen tuntia aikaa virittää tekstiä ennen kuin on aika siirtää kone sivummalle. Samalla kun kirjoitan otan kuvan aamukahvistani ja lataan sen firman Instasivulle, se kun liittyy just sopivasti eiliseen kahvikirjoitukseen ja tämänkin kahvilan kahvi on paikallisesta pienpaahtimosta.

Tunnin verran verkostoidun naisyrittäjien aamukahveilla, meitä on pieni ryhmä naisia joille kaikille on yhteistä se ettei se oma leipä synny kahdeksasta viiteen työssä. Haasteet on samanlaisia ja me jutellaankin siitä miten tärkeetä itsensä esilletuominen on. Puhun omasta tavastani, kirjoittamisesta ja kuinka tavoite on kirjoittaa kaksi blogikirjoitusta viikossa oman yrityksen nimissä. Joku kysyy mistä keksin aiheita, ja kerron että ideoita tulee milloin mistäkin, eikä ne läheskään aina liity oikeastaan mitenkään omaan työhön. Tuskin kukaan jaksaiskaan lukea viikkotolkulla asuntokaupasta – paitsi muut samalla alalla olevat.

Pakkaan Martan takaisin autoon ja ajelen seuraavaan kahvilaan. Tällä kertaa en työn merkeissä vaan koirien, me puhutaan palveluskoirista, niitten kouluttamisesta ja miten me ollaan Martan kanssa edetty. Martta on paikalla mallikappaleena, maaten asiallisen tylsistyneen oloisena mun jaloissa. Puhutaan myös lapsista, siitä mikä joskus saattaa helpottaa elämää ja kuinka koulu on meillä tullut monessa vastaan kunhan vaan ymmärtää kysyä.

Kello on venähtänyt iltapäivään kun pysäköin koulun pihaan. Tämä on kolmas luontoretki tällä viikolla. Tiistaina käytiin luontopolulla Kentsun luokan kanssa etsimässä siemeniä paahtavassa auringossa. Torstaina toistettiin siemenretki Ollipollin luokkatovereitten kanssa ja tänään oli Tättiksen ja paikallisten kasvien tunnistamisen vuoro. Vaikka oma tehtävä on opettaa, opin samalla itsekin. Tällä viikolla opin että saniaisen itiöt auttavat nokkosenpistoon, opin erottamaan alaskanvatukan ja karhunmarjan lehdet toisistaan, ja opin että niittyleinikin karvainen siemenkota on ollut tarranauhan keksijän esikuva, siis sen tarran mitä on takeissa ja lenkkareissa.

Ennen kuin lauma hyppelehtii koulusta kotiin, ehdin kirjoittaa blogipostauksen valmiiksi. Fredde tulee kotiin toimistolta ja mä selvitän mihin olen menossa illalla. Seuraavaan verkostoitumistilaisuuteen, tällä kertaa viinitiloille, tukemaan naisviininkasvattajien toimintaa muitten naisten kanssa.

Noin muuten tällä viikolla on ollut samanlaisia hajanaisia päiviä, suunniteltu meidän uudemmille suomalaisperheille kodin ensiostajan seminaaria alkusyksylle, istuttu sopimuslainsäädännönkoulutuksessa, kuten jokainen torstaiaamu, kirjoitettu, verkostoiduttu ja tavattu jokunen asiakaskin. Siinä sivussa on käyty lastenlääkäkärissä, lenkillä, kaupassa, luontopolulla, partiotapahtumassa ja monessa muussa. Niin, ja olihan meillä se uuden koulun kuopankaivuutilaisuuskin. 

Uuden koulun Reksi perheineen (vasemmalla)