Tahdon Asiat

Facebook täyttyy valokuvista suomalaisessa järvimaisemassa. Lomasuomi on kaikkialla niin ulkosuomalaisten blogeissa kuin somessakin. On purjehduskuvia, huvipuistokuvia ja niitä järvikuvia. Olen harvinaisen tietoinen siitä että Suomessa on ollut tavallista viileämpi kesä ja aurinkoiset päivät ovat monessa paikassa olleet säännön sijasta poikkeus. Nekin suomalaiset, jotka ovat tunteneet meidän perheen jo vuosia kysyvät kuin tottumuksesta koska me lähdetään ja standardi kahvipöytäkeskustelu on huhtikuulta alkaen se milloin kukakin on Suomessa ja kuinka kauan. Minimi tuntuu olevan kaksi viikkoa. Maksimi jossakin kolmen kuukauden huitteilla. Ei siinä mitään, niin lähtivät meidän puolalaiset naapuritkin isää lukuunottamatta kesäkuussa Puolaan, palatakseen takaisin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Niin lähtivät lähinaapurit Pakistaniin ja toiset Intiaan. Yhdet ystävät lähettivät lapset Bulgariaan ja jäivät itse tänne. Viimeisten somepäivitykset ovat viimeaikoina sisältäneet drinksuja...

On sellainen päivä kun pitäis. Pitäis paljon ja kaikenlaista, mutta ajatukset harhailee eikä oikeen mitään saa aikaiseksi. Tai siis, oonhan mä saanut pyykit laitettua ja kodin siivottua – Fredde tulee tänään kotiin ja sen kunniaksi siistin talon niin ettei sen tartte heti ruveta siivoomaan, vaikka siivoohan se kuitenkin. Kokosin puutarhapöydän ja vietiin Tättis ratsastusleirille. Töistä ei vaan tunnu tulevan yhtään mitään, koska ajatukset on siellä leirillä Tättiksen mukana. Aamusta pakattiin viimeiset tavarat, ja laitettiin hyttyskorut kaulaan ja kumpaankin ranteeseen. Anelin siltä että se pesis hampaat ainakin kerran päivässä ja kävis suihkussa illalla. Ei tartte pestä tukkaa, mutta jos pahimmat pölyt ja hiet huuhtois pois. Päälle se puki ratsastushousut ja kengät - valmiiksi. Niin minäkin tein lapsena ratsastusleirille lähtiessä, enkä koskaan pessyt hampaita varmaan kertaakaan - ei pesseet ne muutkaan. Hössötin kun hössötytti, sanoin tättikselle että haluisin olla siellä le...

Tällä viikolla kaksi poikaa oppi ajamaan pyörällä. On ne teknisesti siis pysyneet pystyssä kahdella pyörällä aiemminkin, mutta pyöräilyksi sitä ei ihan kai kuitenkaan ole voinut kutsua. Viiden päivän projekti oli harjoitella jokaisena päivänä ja lopputulemana eilen mentiin pyöräkauppaan ostamaan uusi menopeli Kentsulle, sellainen jossa on käsijarrut ja kuusi vaihdettakin. Ollipolli vaihtoi ensipyöränsä Tättiksen vanhaan ja me ajettiin neljästi korttelin ympäri koko perheenä. Ensipyörä talutettiin fanfaarien kera naapurin nelivuotiaalle. Mä laitoin ruksin kesälistan kohtaan ”oppii ajamaan pyörää”. Seuraavana sillä samalla listalla on uimataito niille kahdelle pojalle. Tättis oppi ajamaan pyörää joskus kauan aikaa sitten. Se tais olla neljä tai ehkä viis, ja sen jälkeen se on rymynnyt Fredden kanssa metsäreiteillä rapa lentäen. Uimataidon tämä supernainen löysi viisiveenä floridanmatkalla, eikä sitä sen jälkeen ole saanut pois vedestä. Kahden viikon päästä me lähdetään lom...

Karvaiset työvarpaat Sariannalle! Sellaiset keski-ikäiset varpaat.  Sarianna oli tuntenut mut omien sanojensa mukaan ”jo jonkin aikaa”, mä tutustuin Sariannaan huhtikuussa. Ensin tuli viesti, sitten toinen ja lopulta me tavattiin puolittaisen sattuman ansiosta kahvilassa. En ollut naista koskaan nähnyt ja silti tiesin siltä istumalta että siinä se nyt on – Sarianna. Ihanaa että tavattiin, mutta olis pitänyt tavata jo aikaa sitten! Yli vuosi meni ihan hukkaan, tai eihän se hukkaan mennyt, mutta nyt aika loppuu kesken. Sydämessä on yhtäaikaa onnea, iloa ja surua.  Musta tuntuu että se tuntee meidän lapset ja mut, joskus paremmin kuin minä itse. Ainakin se ymmärtää puolesta sanasta ja tietää ihan aidosti ja syvältä mitä mä tarkoitan, kun sanon että pitää vahtia ettei se keskimmäinen katraasta hukuttaudu uskoessaan omiin uimataitoihinsa – siihen uimataitoon jota ei ole. Sarianna tietää minkälaista on kasvattaa lasta jolla ei ole sellaisia luojan asettamia rajoja, tiet...

Kevyttä kesähömppää väliin! Edelliset kaksi postausta on saanut suorastaan ennätykselliset lukijamäärät, kummallekin oli siis tarvetta. Kiitoksia jokaiselle lukijalle, ja erityiskiitos niille jotka avasivat sanaisen arkkunsa joko Facebookissa tai blogin kommenttilootaan. Mulla on tavoitteena kirjoittaa viisi blogipostausta viikossa; kaksi tänne, kaksi mun englanninkieliseen työblogiin ”The Life of a Real Estate Broker” ja yksi sen suomenkieliseen vastineeseen ”Asuntokauppaa Amerikassa” .  Englanniksi kirjoittaminen on edelleen uutta, mutta johan se oli aikakin kaikkien näitten vuosien jälkeen. Taannoin kannustin yhtä uutta kirjoittajaa sanomalla, että paras tapa kehittyä kirjoittajana on kirjoittaa, ja huomaan taas kerran etten ollut ihan väärässä. Fredde toimii oikolukijana, sillä tulen itse auttamattoman sokeaksi omalle tekstilleni enkä huomaa sen enempää kirjoitusvirheitä kuin ajatuskatkoksiakaan, niitä lauseita joissa ei kertakaikkiaan ole päätä tai häntää. Aikaa ty...

Valokuvien elämä näyttää vain pieniuä viipaleita elämästä ja hervemmin kyyneleitä. Me törmättiin eilen ruokakaupassa suomalaiseen pariskuntaan, vaihdettiin muutama sana ja jatkettiin matkaa. Hyvänpäivän tuttu. Fredde kysyy mistä me tunnetaan ja kerron, se kysyy ne tavalliset; onko ne molemmat töissä? Luulen niin. – Ei lapsia? Joo, ei lapsia. - Mitä ne tekee? En mä tiedä, siellä missä kaikki muutkin kait. Fredde kysyy tietääkö ne mitä hän tekee työkseen. Pysähdyn ja purskahdan nauruun, vastaan nauraen että mistä mä tiedän, en enää aikoihin ole määrittänyt itseäni mieheni työn mukaan, mutta että muistan vielä senkin ajan, sen kun elämä koostui mihen työpaikasta ja sen työtovereitten statuksista. Sellainen aika oli silloin kun me oltiin just tultu, omaa elämää ei vielä ollut ehtinyt rakentaa ja oli kotirouvana amerikassa. Olin sen ja sen vaimo ja rouvien sisäinen ranking meni puolison aseman mukaan. Viikonloppuna istuin aamiaisella kolmen ihanan naisen kanssa. Suomalaisia äit...

Mä oon monta kertaa miettinyt ihan typerää asiaa, merkityksetöntä mutta omalla tavallaan mielenkiintoista. Me ollaan lauman kanssa uimarannalla ja ranta on täynnä eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä ihmisiä. Nuorimmat kahlaa rantavedessä, seuraavassa laarissa on vähän isommat, mutta kuitenkin ne jotka joko eivät vielä osaa uida, tai jotka haluaa leikkiä matalammassa vedessä. Viimeisen köyden jälkeen alkaa syvä vesi ja sinne päästäkseen pitää alle 13-vuotiaitten suorittaa uimakoe, osoittaa uimavalvojalle että osaa uida noin 50 metriä rintaa tai vapaauintia. Teinit hengaa kavereittensa kanssa laiturilla syvän osan ulkolaidalla, nuorimpien äidit ja isät seisoskelee rantavedessä ja me muut, istutaan laiturilla. Yksi lukee kirjaa, toinen juo kahvia ja seurailee lapsiaan, kolmas juttelee ystäviensä kanssa ja neljäs ryhmä tekee töitä. Pienet ui, keskikokoiset ui, teinit ui, isät ui, mutta karkeasti arvioiden vai neljännes äideistä käy uimassa. Lämpömittari keikkuu kolmenkympin ...

Ootteks te amerikkalaisia? Vastaan et joo, ja pysähdyn hetkeksi miettimään ennen kuin jatkan, kohta kahdeksan vuotta. Miten se aika meneekään, presidentin vaaleissakin on tullut äänestettyä täällä jo kahdesti, kummallakaan kerralla se oma kandidaatti ei kuitenkaan tullut valituksi. Pojilla ei edes ole Suomen kansalaisuutta, ei niin että se olis tarkoituksellinen valinta, vaan koska se vaatii aikaa kärsivällisyyttä, nivaskan papereita ja tukun seteleitä. Ei olla saatu aikaan, ehtiihän tuota. Oi mikä ihana aamu! Viikonloppuna asuntonäytössä vanhempi nainen kysyy multa mistä mun nimi on peräisin, vastaan olevani Suomesta ja nainen kysyy että olenko koskaan käynyt siellä. Naurahdan että syntynyt ja kasvanut vaan. Puheesta päättelen naisen oman äidinkielen olevan espanja ja nainen kysyykin että missä mun aksentti on. Onhan se, jossakin siellä taka-alalla. Viidentoista vuoden vaimentamana. Olen aikaa sitten oppinut että osa korostuksista ja aksentista on kuulijan korvassa sillä ...