Siirry pääsisältöön

ollipollikin osaa ajaa!

Tällä viikolla kaksi poikaa oppi ajamaan pyörällä. On ne teknisesti siis pysyneet pystyssä kahdella pyörällä aiemminkin, mutta pyöräilyksi sitä ei ihan kai kuitenkaan ole voinut kutsua. Viiden päivän projekti oli harjoitella jokaisena päivänä ja lopputulemana eilen mentiin pyöräkauppaan ostamaan uusi menopeli Kentsulle, sellainen jossa on käsijarrut ja kuusi vaihdettakin. Ollipolli vaihtoi ensipyöränsä Tättiksen vanhaan ja me ajettiin neljästi korttelin ympäri koko perheenä. Ensipyörä talutettiin fanfaarien kera naapurin nelivuotiaalle. Mä laitoin ruksin kesälistan kohtaan ”oppii ajamaan pyörää”. Seuraavana sillä samalla listalla on uimataito niille kahdelle pojalle.



Tättis oppi ajamaan pyörää joskus kauan aikaa sitten. Se tais olla neljä tai ehkä viis, ja sen jälkeen se on rymynnyt Fredden kanssa metsäreiteillä rapa lentäen. Uimataidon tämä supernainen löysi viisiveenä floridanmatkalla, eikä sitä sen jälkeen ole saanut pois vedestä.

Kahden viikon päästä me lähdetään lomalle. Lomalle järven rannalle, taloon jossa on oma uimaranta ja laituri, paikkaan jossa meidän kamikatsehyppääjällä on loistavat edellytykset päästä hengestään jos se ei sitä ennen opi uimaan. Uimakoulu alkaa huomenna ja lapsen vanhemmat elää toivossa että se kahdessa viikossa oppis räpiköimään sen verran että pysyis pinnalla. Itsehän mies uskoo pyhästi osaavansa uida. Tämä pohjaton usko omiin taitoihin on johtanut siihen ettei musta ole opettamaan sitä, sillä jokainen harjoitus päättyy samaan kysymykseen; "no, nythän mä osaan jo uida ja voin mennä?"



Viime viikolla istuin uima-altaalla poikien kaverin isän kanssa. Kreikkalainen adonis pysytteli varjossa ja mä räpiköin lasten kanssa vedessä, mutta sen hetken kun siinä istuttiin vierekkäin ja vaihdettiin kuulumisia sanoi kreikkalainen uskovansa että meidän Ollipollista tulee tiedemies. Kreikkalainen on katsonut meidän poikia kaksi vuotta, ja se perusti ajatuksensa paitsi pojan huikeaan huomiokykyyn ja hyytävään sarkasmiin, niin myös siihen tapaan millä tämä nuorimies suhtautuu urheilulajeihin. Ei niin että jätkä ei ole missään lajissa oikeastaan kovin hyvä, ei, se ei ole kreikkalaisen urheilijan peruste vaan se kyky jolla tämä lapsi hahmottaa mahdollisen vaaran ja potentiaaliset loukkaantumismahdollisuudet niin lajissa kuin lajissa. Ollipolli kun ui kahden kellukkeen kanssa, sillä veteenhän voi hukkua. Se väistää jalkapallokentällä muita pelaajia ja palloa koska urpoahan olis ottaa napakat potkut sääriin muilta pelaajilta, ja totuushan on että pyöräillessäkin on täysin mahdollista, ja jopa todennäköistä  kaatua.




Mutta perjantai-iltana sinetöitiin pyöräilytaito muutaman tunnin harjoittelulla, meidän aikuisten istuessa notskilla naapureitten kanssa. Nukkumaan mennessä kumpikin osasi lähteä itse liikkeelle, ajaa korttelin ympäri isosiskon ja naapurin lasten kanssa ja pysähtyä tarvittaessa. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää