Siirry pääsisältöön

tänäkään kesänä ei menty


Facebook täyttyy valokuvista suomalaisessa järvimaisemassa. Lomasuomi on kaikkialla niin ulkosuomalaisten blogeissa kuin somessakin. On purjehduskuvia, huvipuistokuvia ja niitä järvikuvia. Olen harvinaisen tietoinen siitä että Suomessa on ollut tavallista viileämpi kesä ja aurinkoiset päivät ovat monessa paikassa olleet säännön sijasta poikkeus.

Nekin suomalaiset, jotka ovat tunteneet meidän perheen jo vuosia kysyvät kuin tottumuksesta koska me lähdetään ja standardi kahvipöytäkeskustelu on huhtikuulta alkaen se milloin kukakin on Suomessa ja kuinka kauan. Minimi tuntuu olevan kaksi viikkoa. Maksimi jossakin kolmen kuukauden huitteilla. Ei siinä mitään, niin lähtivät meidän puolalaiset naapuritkin isää lukuunottamatta kesäkuussa Puolaan, palatakseen takaisin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Niin lähtivät lähinaapurit Pakistaniin ja toiset Intiaan. Yhdet ystävät lähettivät lapset Bulgariaan ja jäivät itse tänne. Viimeisten somepäivitykset ovat viimeaikoina sisältäneet drinksuja ja vuorikiipeilyä. Ei tää siis ole mikään suomalaisten yksinoikeus palata Suomeen kesäksi.

Aika moni sanoo menevänsä koska on pakko mennä. Pakko on tässä kohdassa velvollisuus omia vanhempia, niitä lasten isovanhempia ja ystäviä kohtaan, niitä joiden luota on lähdetty pois. Olen itsekin törmännyt tähän ajatukseen siitä että koska me lähdettiin, on meidän tehtävä vierailla – ei toisinpäin. Siitäkin keskustelusta on tosin jo aika monta vuotta. 

Joku rohkenee sanoa että on hulluutta lähteä silloin kun kesä on täällä kauneimmillaan. Olen vähän samaa mieltä, sillä osavaltiossa jossa on talvet keskimäärin pimeää ja sateista, kylvetään kesät lämmössä ja auringossa. Olen naureskellen sanonut joskus ettei heinäkuun ja lokakuun välillä tarvitse katsoa sen kummemmin ikkunasta ulos kuin sääennustettakaan, onhan kesä ja aurinko ja lämmin. Kesällä on kuitenkin kai parasta käydä, silloin kun on kesämökin, kesälomat ja ne muutkin. Ihmisillä aikaa ja energiaa hymyillä ja nähdä ulkomaankummajaisia.

Ulkosuomalaisten blogeissa kirjoitetaan kesäsuomalaisista, niistä mukavista ja hymyilevistä. Kirjoitetaan lakritsijäätelöstä, rantasaunasta ja muumimaailmasta.

Monesti tunnelmasta tulee hivenen vaivaantunut – ehkä mä kuvittelen vaan – kun vastaan kysyjälle että me ei olla menossa Suomeen, taaskaan. Vielä hiljaisempaa tulee kun vastaan siihen seuraavaan kysymykseen; joo en ole ollut Suomessa kesällä viiteentoista vuoteen. Edellisen kerran olin Suomessa toukokuussa 2011. Siitäkin on jo jokunen tovi. Palvelu Stockmannilla oli erinomaista. Samoin ravintoloissa, ainakin noin keskimäärin. Helsinki tuntui pieneltä, sellaiselta ihanan kompaktilta ja ymmärsin vihdoinkin Pariisin-kummiani joka aina kehui Helsinkiä ihanan pieneksi ja helposti lähestyttäväksi. Oli kaunista ja keväistä, oli mukavaa nähdä ystäviä. Kävelin paljon. Ajettiin ratikalla ja ihmeteltiin Helsinkiä.



Kysymys on hiljaisena kysyjän huulilla: ”Miksi te ette käy Suomessa?” – Ja kuin anteeksipyytäen vastaan, ettei mulla ole oikeastaan perhettä siellä. Tai siis on Fredden perhe, Fredden ihana perhe, ja tietty ne ystävät, mutta ne silloin läheisimmät ystävät on nyt jo aika kaukana henkisestikin. Viimeisestä puhelusta on useampi vuosi, sähköpostista vielä kauemmin. Somessa hengaillaan, mutta valehtelisin jos väittäisin kaipaavani päivittäin tai edes kuukausittain. Pitäis kai olla aktiivisempi, mutta niitten elämä on siellä ja mun täällä. Välissä, jos ei valovuosia niin jokunen kilometri kuitenkin, siellä aamuyö ja täällä ilta. Tunne taitaa olla molemminpuoleinen. Monesti tunnen olevani läheisempi niitten ihmisten kanssa joitten kanssa tapasin ihan ensimmäistä kertaa viimeksi siellä käydessäni, niitten joiden kanssa on eletty elämän suuria vastoinkäymisiä, niitten joista osa on käynyt täälläkin. Niitten, joitten kanssa dialogi alunpitäenkin alkoi kirjoittamisena ja kirjoittaminen on luonnollinen tapa ylläpitää sitä dialogia edelleen, ehkä siksi se säilyy.



Suomi tuntuu kalliilta. Se tuntuu kaukaiselta ja hankalalta. Tättis ei tykkää lentää, ja jo ajatus naisesta yhdistettynä kymmenen tunnin aikaeroon on lannistava. Itse en ole kertaakaan selvinnyt suomenmatkasta sairastumatta ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä luontaantyötävämmältä se kymmenen tunnin aikaero ja tuntien istuminen lentokoneessa tuntuu. Se tuntuu siltä ettei se ole vaivan arvoista – valitettavasti.


Niin, että tänäKÄÄN kesänä me ei menty Suomeen. Me mennään mökille järvenrannalle täällä. Isä ja äiti, kolme lasta ja koira. Ekaa kertaa senkin. Syksyllä mennään taas rantsuun ja ehkä siinä välissä ostamaan viinejä ja hedelmiä vuorten takaiseen laaksoon. Viime kesän persikkahillot kun on levitetty letuille ja pannarille jo aikaa sitten. 




Kommentit

  1. Suomestakin lähdetään kesäksi pois. Ne lähtevät, jotka ovat tänne muualta tulleet esimerkiksi töiden perässä, sinne, mistä ovat tulleet ja niiden luokse, jotka ovat taakseen jättäneet.
    Niin että eivät kaikki täällä ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai lähdetään. meilläkin on muutama perheenjäsen jotka aina haluais tulla tänne, mutta menevät sit kuitenkin Italiaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi