Tahdon Asiat

Naapuruston lapset.  Hesarissa julkaistiin kirjoitus lapsista jotka kasvavat kiertolaisina maailmalla, teksti perustui Saija Benjaminin väitöskirjaan. Suomalaisissakin lapsissa löytyy näitä kiertolaislapsia, vuosi siellä, kaksi täällä ja kolme jossakin seuraavassa. Kesäksi ja jouluksi palataan ehkä takaisin kotiin – Suomeen. Mitä sellaisesta lapsesta kasvaa? Minkälainen sellaisesta lapsesta kasvaa? Juureton? Tarvitaanko niitä juuria edes yhtään mihinkään, vai voiko juuret muodostua siitä perheyksiköstä jonka kanssa matkataan. Alueelle on viimeisen parin vuoden aikana muuttanut ihan valtavasti suomalaisia. Osa näitä maailmankiertolaisia, osa taas ekakertalaisia, suoraan Suomesta. Seuraan sivusta kaikenlaisia sopeutumistarinoita, seikkailuita uudessa ja ihmeellisessä. Viiniretkellä ties monettako kertaa.  Meidän perhe on ulkosuomalainen ja sitten taas ei kuitenkaan. Siirtolaisia ehkä ennemminkin vaikka suomalaisia ollaankin. Meidän perheessä on kaksi suomal...

Ollaan edetty siihen kohtaan kesälomaa ettei kukaan enää kaipaa uimarannalle. Me ollaan käyty rannalla tai uima-altaalla kahdesti viikossa kesäkuusta ja nyt kun elokuu on taittumassa kohti loppuaan tuntuu että me ollaan kaikki kyllästettyjä hiekalla, retkieväillä ja auringolla. Kaikki on tyytyväisiä kotona, pihalla naapurin lasten kanssa ja elokuvia katsoen. Sääkin on toki vähän hidastanut menoa, se ettei olekaan päälle kolmekymmentä vaan vain 25-28 celsiusta, se kun tuntuu kylmältä viikkojen helteen jälkeen, niin kylmältä että tulee vedettyä pitkähihaista päälle. Viikonloppuna tuli kuitenkin uitua hotellin ulkoaltaalla autiomaan lämmössä ja tulevana viikonloppuna uidaan vuoristossa jannujen kummivanhempien huvilalla, niin ettei me kesää ihan kokonaan olla vielä viikattu pois. Muutenkin on ollut tarve ottaa vähän iisimmin, kun Ollipollin hainhampaita vähän harvennettiin maanantaina, jätkällä kun on rautahampaita vaikka muille jakaa. Tällä ekalla kierroksella ne veti vaan maitohamp...

Vähän reilussa kolmessakymmenessä tunnissa ehtii ajamaan 850 kilometriä – 27 km tunnissa jos ajaisi pysähtymättä. Me pysähdyttiin kuitenkin, monta kertaa. Fredden synttäritoive oli illallinen sen lempiravintolassa. Sinne on jopa näin amerikkalaisella mittaustavalla aika pitkä matka 3 tuntia ja 20 minuuttia tai vaihtoehtoisesti reilut 320 kilometriä. Synttärinä jokainen saa valita ravintolansa ja niinpä me pakattiin lauma autoon perjantaiaamuna ja suunnistettiin vuorten ylitse itäiseen Washingtoniin. Ravintolaan joka tarjoaa ruokaa mallilla tilalta pöytään eli paikallisten viljelijöitten ja karjan kasvattajien ruokaa. Paikallisten panimoitten oluita, ja viinitilojen viinejä. Kun sinne saakka lähtee kannattaa samalla käydä muuallakin, ihan pelkästään ei kannata ajaa osavaltion toiselle laidalle syömään illallista. Niinpä mekin käytiin ensin ne tutut viinitilat, istuttiin puitten alle varjoon katsomaan koirien leikkimistä ja maistelemaan viinejä. Mukaan pakattiin ennak...

Yön jälkeen on viileää. Taivas on pilvessä sillä nouseva aurinko ei vielä ole ehtinyt polttamaan pilviverhoa pois. Polun peittävät neulaset rapisevat jalkojen alla, ja edellä kuuluu Martan kaulapannan tasainen kilahtelu. Martta pysähtelee syömään marjoja pensaista ja minä juttelen koiralle, juttelen jotta ne joiden haluan tietävän meidän olevan siellä kuulevat meidät ja ehtivät pois alta. Tänä aamuna me ei törmätä edes palokärkeen, ja vasta oman kodin kulmilla seisoo istutuksissa peura syömässä aamiaistaan. Martta jää kuistille odottamaan lupaa tulla sisään. Nyökkään ja suljen koiran perässä verkko-oven. Laitan itselleni kupin kahvia ja ruokin koiran. Otan jääkaapista laatikollisen kananmunia ja rikon kulhoon seitsemän. Vatkaan munat rikki, kaadan joukkoon ripauksen sokeria, vaniljaa, ison hulauksen maitoa ja sopivasti jauhoja. Viimeiseksi vielä vähän voisulaa. Lykkään aamiaispannarin uuniin ennen kuin istahdan työpöydän ääreen. Lokakaivon kuntotarkastusraportti odottaa ...

Koulun alkuun on huomenaamuna kaksikymmentä päivää. Siihen että alkaa koululla säätäminen erilaisissa tutustumistilaisuuksissa on kaksitoista päivää, kaksitoista päivää liikaa. Ei niin että odottaisin tulenpalavasti koulujen alkamista, ei. Meillä on ollut tosi kiva kesä ja mun puolesta voitais jatkaa samaa tahtia vaikka koko kouluvuosi, mutta kesän kääntyessä kohti loppuaan ja kouluun paluun lähestyessä, kasvaa ahdistus tulevasta muutoksesta, ja se on hetkittäin kipeää katsottavaa. Tämä vuosi on Tättikselle vaikeampi kuin edeltävä, ja nukkuminen loppui jo viikko sitten. Kaksi viikkoa se on joko nukkunut meidän sängyssä tai mä sen vieressä sen sängyssä. Minä silittelen lapseni uneen ja ilman unilääkettä sen uni loppuisi pian puolenyön jälkeen vaihtuakseen loputtomaan pyörimiseen. Meidän yövaeltelija. Yks marjastaja. Kentsukin oirehtii lisääntyneellä säätämisellä, ja se juoksee ympäri kämppää suojalasit silmillään valloittavan kikatuksen säestämänä. Peittojen kulmat on...

tikanpojat Katson naamiksen fiidiä vuoden takaa. Tiedäthän, ne muistelot joita sivusto tarjoaa aina päivittäin ja vuosi sitten oli yleinen toive että meillä olis edes yksi ehdokas, joka ei olis totaalisen tärähtänyt. Ei ollut, ja vastoin kaikkia oletuksia maa sai presidentiksi sen aikuisen uhmaikäisen, sen joka kiukuttelee ja polkee jalkaa, ja jonka twiitit pitää sisällään ”mun isä on vahvempi kuin sun isä” tyylisiä lausahduksia, paitsi että isän voi korvata ohjuksella, ja vastapuolella on toinen aikuiseksi kasvanut uhmaikäinen, joka on edelleen kolmen vuoden uhman kourissa. Tilanne tuntuu absurdilta ja silti se on ihan totta, ja keskustelun kääntyessä politiikkaan syystä tai toisesta on jokaisen toive se että joku antais herrapresidentille leikkipuhelimen sen nykyisen tilalle, sellaisen jolla se vois ihan rauhassa tviittailla, ilman että kukaan sais tietää mitä se kirjoittelee. Työpaikoilla viljellään mustaa huumoria ydinsodasta, ja hetkittäin tuntuu kuin olisin palannut ...

Mielikuvissa amerikkalainen kiinteistövälittäjä ajaa kalliilla autolla tukka tupeerattuna korkeat korot jalassa. Jakkupuku on tyylikäs ja ranteissa kilisee kasapäin koruja. Tiedättehän, tyyliin American Beuty ja Anette Benning. Duuni on helppoa ja rahaa ropisee sisään ovista ja ikkunoista, onhan komissiot kohtuullisen isoja kuitenkin. Vähän kurvaillaan sinne ja tänne, kahvitellaan asiakkaitten kanssa ja katsellaan kauniita taloja. Tehdään tarjous siitä kivoimmasta ja välittäjä nautiskelee iltapäivästään drinksulasin kanssa. Tähän mielikuvaan karisee ihan todellisuudessakin monen ammatti. Alalle lähdetään suurin toivein setelin kuvat silmissä, ajatellen että kohtuullisen vähin vaivoin ansaitsee hyvän elannon. Yhdeksän kymmenestä uudesta välittäjästä kuitenkin lopettaa ensimmäisen vuoden aikana. Kaksi uutta välittäjää omassa toimistossa on luopunut haaveistaan, tai siis ottanut loparit, ammatin realisoituessa muutaman ensimmäisen kuukauden aikana. Toinen hakeutui alalle alunperin ko...

Lomalla ja töissä. Meidän piti olla lomalla torstaista tiistaihin. Siellä järven rannalla, itäisessä Washingtonissa vaan toisin kävi. Kukaan ei loppupeleissä tainnut olla kovin pahoillaan, Tättis ainakin silminnähden helpottunut, sillä miksipä lähteä minnekään missä ei ole koskaan aikaisemmin käynyt. Mulla työt vähän pukkas päälle ja hengitti niskaan ja Freddellä on ollut aavistuksen samankaltainen tilanne. Savua ja hellettä. Duunit ei kuitenkaan ollut syy olla menemättä, vaan sää. Yhdysvaltain luoteisosaa koettelee sellainen helleaalto että oksat pois. Päivälämpötilat huitelee mukavan kosteina jossakin 34 ja 36 celsiuksen välimaastossa, eikä se luonnon oma ilmastointi, joka yleensä tiputtaa yölämpötilat alle viidentoista asteen ole toiminut. Vuorten toisella puolella lukemat on vielä hienompia päivälämpötilojen kivutessa 43 ja 45 välille, ja yölämpötilojen ollessa hippasen alta kolmenkympin. Möksässä ei ollut ilmastointia – me ei menty möksälle. Kuin kruunuksi kak...