sunnuntai 20. elokuuta 2017

reilut kolmekymmentä tuntia



Vähän reilussa kolmessakymmenessä tunnissa ehtii ajamaan 850 kilometriä – 27 km tunnissa jos ajaisi pysähtymättä. Me pysähdyttiin kuitenkin, monta kertaa. Fredden synttäritoive oli illallinen sen lempiravintolassa. Sinne on jopa näin amerikkalaisella mittaustavalla aika pitkä matka 3 tuntia ja 20 minuuttia tai vaihtoehtoisesti reilut 320 kilometriä. Synttärinä jokainen saa valita ravintolansa ja niinpä me pakattiin lauma autoon perjantaiaamuna ja suunnistettiin vuorten ylitse itäiseen Washingtoniin. Ravintolaan joka tarjoaa ruokaa mallilla tilalta pöytään eli paikallisten viljelijöitten ja karjan kasvattajien ruokaa. Paikallisten panimoitten oluita, ja viinitilojen viinejä.




Kun sinne saakka lähtee kannattaa samalla käydä muuallakin, ihan pelkästään ei kannata ajaa osavaltion toiselle laidalle syömään illallista. Niinpä mekin käytiin ensin ne tutut viinitilat, istuttiin puitten alle varjoon katsomaan koirien leikkimistä ja maistelemaan viinejä. Mukaan pakattiin ennakkotilausten lisäksi muutama pullo ihastuksia.




Martan kanssa matkustaminen on kätevää. Saahan se tulla kaikkialle, mutta toisaalta koirat nyt on muutenkin tervetulleita useimpiin paikkoihin ja hotellissakin oli paljon koiria ihan muuten vaan. Fredde varas hotellin pisteillään, hotellissa ei tosiaankaan ollut mitään vikaa. Vähän vanhempi mutta siisti, joen rannassa ja huoneessa parveke uima-allasalueelle. Ihan jees, vaikka aavistuksen kulahtanut. Humoristisena yksityiskohtana hotellin konferenssi entisille alkkiksille ja narkkareille, meillekin hymyiltiin aamiaispöydässä kannustavasti. Kaikkialla haisi tupakka. Kotona Redmondissa kukaan ei polta, ja tupakan tuoksu tuntui paluulta omaan lapsuuteen, 70-luvun Suomeen.




Hotellihuoneen parvekkeelta näkyi se uima-allas ja sen takana joki, Columbia-river, virtaamaltaan neljäs Yhdysvalloissa, pituutta joella 2000 kilometriä. Aamulla me noustiin Martan kanssa varhain ja lähdettiin lenkille rantaan. Joessa oli uimareita ja rannalla juoksijoita. Me nautittiin varhaisen aamun viileydestä, nouseehan päivälämpötila lähemmäs 40:tä celsiusta. Aamun ”viileydessä” voi vielä juosta ja kävellä rannassa.



Kotimatkalla me käytiin tilalla ostamassa persikoita, onhan persikka-aika ja Freddekin oppi että persikat kasvaa puussa. Tänään päivä onkin sit mennyt hilloa keitellessä. Nimimerkillä kymmenen litraa myöhemmin. Kolmanneksen pakastin ja nyt meillä on vielä viitiisen kiloa persikoita odottamassa syöjäänsä.




Sillä samalla kotimatkalla ihailtiin joen rantaa, vesiputousta ja viimeisenä vuoren huippua. Crystal Mountainilta kun on hulppeat näkymät niin Mt Adamsille kuin Mr Rainierille – kotoisasti Reiska vaan, korkeutta 4,392 metriä, status aktiivinen tulivuori. Mt Rainier on viimeksi purkautunut 1894 mutta viimeisen kuukauden aikana vuoren 23 maanjäristystä kertovat vuoren olevan tukevasti elossa.




Reilua vuorokautta myöhemmin me parkattiin auto takaisin omalle drivewaylle, kolmikko juoksi leikkimään naapuriin, Fredde ryhtyi autonpesuun ja mä purin suurimman osan laukusta suoraan pesukoneen kitaan.


Reilussa kolmessäkymmenessä tunnissa ehtii näkemään paljon. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti