Tahdon Asiat

Kuvassa lauantaiaamiainen Siinä vaiheessa kun aurinko nousee arkisin olen istunut jo miltei kaksi tuntia tietokoneen kelmeässä valossa Martan pyöriessä jaloissa pallonsa kanssa. Välillä pallo vinkaisee ja koira tyrkyttää sitä mulle haaveilessaan palloleikistä sisällä. Ojennan pallon takaisin ja pettyneenä Martta jatkaa leikkiään. Aina välillä se kiipeää hetkeksi syliin hakemaan huomiota ja lopulta käpertyy mun jalkoihin pöydän alle. Meilailen sinne ja tänne. Pankin lainaneuvoja on yhtä aikainen kuin minäkin, ja vastaa sähköposteihin kauan ennen aamun valkenemista. Luen uutisia etsiessäni sopivia artikkeleita someen, ja kertaan vielä päivän ohjelmaa. Katson asiakashallinta ohjelmasta mitä pitikään tehdä, suunnittelen markkinointia ja aikataulutan päivää. Päivän aikana olellinen osa ajankulua on ajomatka paikasta toiseen. Mihin aikaan ja minne. Ajomatka samaan lokaatioon kun voi kellonajasta riippuen tuplaantua helposti.   Puhelimen herätys pärähtää vähän seitsemän j...

Kävelen Espan puistossa rattaissa reilu vuoden ikäinen lapsi. On toukokuu, lapsella päällään housut, tikkitakki, puuvillapipo ja jalassa kengät, käveleehän hän jo. Me ollaan kävelemässä puiston lävitse kohti anopin kotia Ullanlinnassa. Havahdun siihen että tuntematon nainen puhuu lapselleni: ”Voi sua ressukkaa... ei ole äiti laittanut edes käsineitä käteen ja raukka palelet siellä rattaissa...” Olen sanaton, vanhemmuuttani on juuri arvosteltu suomalaisessa aurinkoisessa kevätsäässä, enkä ole tottunut siihen. Helsingissä 2009. Amerikkalainen vanhemmuus tuntuu monesti helpommalta. Kenellekään ei tarvitse selittää että kun se repii ne rukkaset jatkuvasti käsistään. Vanhemmuutta ei mitata synnytystavalla, imetyksellä tai lapasilla. Vanhemmuus on toisenlaista kun eletään noin tsiljoonan kulttuurin sulatusuunissa jossa ei ole yhtä muottia sille oikealle vanhemmuudelle. Kaksosista toinen nukkui päiväunensa ”ulkona” autotallissa sillä se oli ainoa paikka missä se nukkui. En us...

Lomille lomps ja takaisin arkeen pomps vai miten se nyt menikään. Vielä ei tosin ole arki, vaan sunnuntai-iltapäivä ja yläkerrassa rumpsuttaa pesukone ja kuivausrumpu. Mutta miten loma meni? Vuosikaudet meillä oli aivan armottoman hyvä tuuri säiden suhteen, ollaanhan me lomalla paikassa jossa vuoden keskimääräinen sademäärä on reilut 1900mm ja jopa heinäkuun päivän korkein lämpötila keskimäärin vain 18C:sta. Vertailuksi, meillä kotona Redmondissa heinäkuussa on keskimäärin 28C:sta ja vuodessa sataa 1000mm. Sateisimmat kuukaudet Seasidessa Oregonissa ovat talvikuukaudet marraskuusta tammikuun loppuun, mutta jopa kesäkuukausina sataa. Meillä on kuitenkin menneiltä vuosilta valokuvia auringosta, kesävaatteista ja jopa siitä kun ollaan uitu tyynessämeressä. Meriveden lämpötila vaihtelee yleensä jossakin 9:n ja 15C:en välimaastossa. Ehkä jotain perspektiiviä Oregonin rannikon ilmastoon antaa se tosiasia että Columbia-joen suisto on yksi maailman vaarallisimmista vesialueista ja s...

Ketäpä nyt ei olis joskus ahdisteltu, oli ensimmäinen ajatus kun törmäsin #metoo kampanjaan. Onhan se aika kyseenalaista että se tuntuu niin arkipäiväiseltä, jopa asiaankuuluvalta koska sellainenhan maailma nyt vaan on. Mutta jos se oliskin toisenlainen? Voidaanko maailmaa muuttaa? En jaksa, enkä halua listata jokaista tilannetta tai avautua isommin siitä kerrasta josta olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus koska olin alaikäinen ja ahdistelija aikuinen sukulaismies. Siitä olen kertonut lähemmin vain Freddelle ja psykologille. Siitä en taida kyetä kirjoittamaan koskaan. Puistojen runkkarit ja itsensäpaljastajat olivat arkipäivää nuorelle kaupunkilaistytölle, samoin kuin sporassa huutelijat ja ehdottelijat. Ei niistä siis sen enempää. Onhan se ollut suorastaan ikuinen keskustelunaihe miten ahdisteltu tai seksuaalisen väkivallan uhri kerjäsi kohtaloaan juomalla liikaa tai vetämällä päälleen minihameen. Samoja keskusteluja käydään myös täällä. Teinityttöjen rintsikat on haluttua...

Ulkona sataa ja tuulee, se on se kiinanmyrsky, sisällä on lämmintä takkatulen ääressä, mutta valot vilkkuvat uhkaavasti. Tuuli natisuttaa talon rakenteita tunnelmallisesti. Fredde melkein heitti lähtiessä aggregaatin auton lavalle, tai eihän sitä siis mihinkään heitetä, sehän painaa aivan järjettömästi, mutta harkitsi siis hetken pakkaavansa sen mukaan. Onhan meillä onneksi kuitenkin se takka ja kynttilöitä, ja kyllä voileivillä ja karkilla elää oikein lokoisasti. Fredde ja Tättis nukkuu vielä. Fredde sai yöllä allergisen ihottuman, pesuainejäämistä kai. Annoin sille ataraxia ja on oletettavaa ettei se ihan heti tuolta nouse. Miten se onkin että kun jättää allergialääkkeet kotiin, niitä tarvitaan ihan varmasti. Onneksi apteekista voi käydä hakemassa vähän miedompaa antihistamiinia ja kaupasta pesuaineen joka sopii miehen herkälle hipiälle. Tättis taas nukkuu aina pitkään, yökylpijä ja -kyöpeli, valvoo pikkutunneille lukien sängyssä kirjaa ja ottaa aamulla takaisin. ...

UW - University of Washington. Me käytiin museossa.  Tällä viikolla on ollut jotenkin helpompaa. Kolmikko on käynyt koulua ilman että mun on jatkuvasti pitänyt reagoida jotenkin ja johonkin. Yksi seitsemänvee jopa hoitaa käytännössä itse omat läksynsäkin. Iltaisin on pimeää, mutta pihalta kuuluu silti lasten äänet. Koira nukkuu jaloissa ja me istutaan Fredden kanssa kumpikin omalla koneella. Fredde keittiössä, minä täällä olohuoneen perukoilla. Näköyhteys on kuitenkin tallella. Burke Museum Tällä viikolla on ollut jotenkin helpompaa, vaikka eilen makasin tiskialtaan alla korjaamassa tiskikonetta. Poistovesiletku oli tukossa ja niin kuin aika monta kertaa ennekin, avasin sen. Tänä aamuna Fredde puolestaan korjasi raiteiltaan pudonneen taitto-oven. Ennen töihin lähtöä totesin että ollaan me aika taitavia nykyään, tosta vaan korjataan tiskareita ja ovia. Harjoittelevia arkeologeja ja paleontologeja Tällä viikolla on ollut helpompaa enkä ole joutunut so...

Silloin kun työskentelen kotona istun olohuoneeseen rakennetussa työpisteessä. Selän takana on iso ikkuna etupihalle ja kadulle, vasemmalla puolella toinen ikkuna ja mun edessä avautuu näkymä niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin. Oikealla on etuovi ja sen vieressä portaikko yläkertaan. Mutta miltä meillä kuulostaa? Just nyt, kello on hippasen päälle kuusi ja kadulta kuuluu satunnaisesti ohitse ajavia autoja. Meidän talon jälkeen on tien päässä vielä kolmekymmentä taloa. Jos käännyn katsomaan tunnen miltei jokaisen selkäni takaa kulkevista autoista.  Yläkerrasta kantautuu telkkarin ääni lauman käyttäessä arki-illan ruutuaikaa loftin lattialla makoillen. Tiedän että Ollipolli pelaa pädillä. Keittiöstä kantautuu Fredden näppiksen tasainen naputus. Välillä sähköposti kilahtaa jonkun postilaatikkoon. Alakerran seinäkello tikittää ja jääkaappi pitää tasaista hurinaansa. Päivisin kouluraksan kuorma-autot siivittävät työntekoa. Puutarhuri leikkaa nurmea ja ohitse...

Koulussa on kaksi liikunnanopettajaa. Toinen vaihtuu vuosittain kun ne on niitä ihania innostuneita vastavalmistuneita. Niitä jotka saa keikan vuodeksi ja siirtyvät vakihommaan jonnekin muualle seuraavana syksynä. Sit meillä on se amerikkalaisen liikunnanopettajan stereotyyppi toisena. Tällä miehellä on oma toimisto jumppasalin takana ja se on opettanut liikuntaa varmaan ainakin sata vuotta. Sillä on geelillä pystyyn liimattu harmaa tukka, päällä liian lyhkäset shortsit, tiedättehän sellaiset seiskytluvun jalkapallopökät, polvisukat ja lenkkarit. Yläosassa kirkkaanpunainen verkkaritakki ja kaulassa pilli. Vain hikinauha puuttuu. Selän takana miehen lempinimi on Napoleon Dynamite. Napoleon Dynamiten toimistossa on aikuisen ihmisen kokoinen kuva miehen pojasta, öljyttynä, suihkurusketuksessa ja stringeissä, jossakin fitness kilpailussa. Niin lapset kuin aikuisetkin tietää siitä kuvasta joka tuntuu hyökkäävän päälle kun kävelee miehen toimistoon. Kait se saa olla siinä kun se k...

Tättis valvoo aamutuimaan pikkukoululaisten turvallista koulutietä.  Viikko on mennyt koulun kanssa säätäessä. Meillä on asiat hyvin, koulu tule vastaan ja on sitoutunut  ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan – se on ihan valtavan iso asia, se meidän tiimi. Tättis tulee maanantaina kotiin koulusta. Kiukuttelee aikansa ja saa lopulta kerrottua mikä mättää. Asiat tulee ulos yhtenä valtaisana ryöppynä, kuinka opettaja on takavarikoinut kynän ja kuinka sen mielestä Tättis tekee aina kaiken väärin ja kuinka välitunnillakin tulee vaan koko ajan riitaa kaikkien kanssa. Me mietitään ratkaisuja yhdessä. Miksi opettaja huomauttaa koko ajan kaikesta? Miksi kynä takavarikoitiin? Aikuisen vinkkelistä katsottuna opettajan toimintaa on helpompi ymmärtää, olenhan minä tämän lapsen äiti ja todistan ihan samanlaisia ongelmia myös kotona. Uutta on se että nämä asiat näkyvät näköjään nyt myös koulutyöskentelyssä toisin kuin aiempina vuosina. Laitan sähköpostin opettajalle ja erityi...

Autoa ajaessa tulee yleensä hyviä ideoita. Usein ne hyvät ideat katoaa päivän mittaan jonnekin taivaan tuuliin tai vaihtoehtoisesti siinä vaiheessa kun lättää takapuolensa tähän koneen edessä olevaan tuoliin se aamuisen ajomatkan idea on ehtinyt haalistumaan eikä enää ole aavistustakaan miten jutusta saisi mitenkään toimivan, saati mielenkiintoisen vaikka se vielä aamusta tuntui niin herkulliselta. Tänään vedin melkein tiensivuun kirjoittakseni idean muistilehtiöön ja vannoin itselleni että kirjoitan siitä jahka ehdin kotiin. Ehdin lopulta kotiin toista tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut jäätyäni juttelemaan pitkäksi toviksi erityisopen kanssa Tättiksen tilanteesta huomista palaveria ajatellen. Laitoin Kentsulle ja itselleni lounaan ja nukahdin lopulta elokuvan eteen sen sijaan että olisin kirjoittanut. Unohdin että Tättiksellä oli partio ja jätin seitsemänvuotiaan Ollipollin kävelemään yksin kotiin bussipysäkiltä. Myöhemmin ajoin hakemaan Tättistä kouluta puoli tuntia etu...