Siirry pääsisältöön

yläkerrassa pauhaa telkkari



Silloin kun työskentelen kotona istun olohuoneeseen rakennetussa työpisteessä. Selän takana on iso ikkuna etupihalle ja kadulle, vasemmalla puolella toinen ikkuna ja mun edessä avautuu näkymä niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin. Oikealla on etuovi ja sen vieressä portaikko yläkertaan. Mutta miltä meillä kuulostaa?



Just nyt, kello on hippasen päälle kuusi ja kadulta kuuluu satunnaisesti ohitse ajavia autoja. Meidän talon jälkeen on tien päässä vielä kolmekymmentä taloa. Jos käännyn katsomaan tunnen miltei jokaisen selkäni takaa kulkevista autoista.  Yläkerrasta kantautuu telkkarin ääni lauman käyttäessä arki-illan ruutuaikaa loftin lattialla makoillen. Tiedän että Ollipolli pelaa pädillä. Keittiöstä kantautuu Fredden näppiksen tasainen naputus. Välillä sähköposti kilahtaa jonkun postilaatikkoon. Alakerran seinäkello tikittää ja jääkaappi pitää tasaista hurinaansa.



Päivisin kouluraksan kuorma-autot siivittävät työntekoa. Puutarhuri leikkaa nurmea ja ohitse kävelee niin kiinalaisia kuin intialaisia vanhempia pareja jutellen. Yhdeksän jälkeen eläkeläisryhmä tekee aamulenkkiään ja niistä kuuluu tasainen puheensorina. Läheiselle perhepäivähoitajalle tuodaan lapsia ja auton ovet läimähtävät kiinni. Lapset juoksevat. Naapurin lapset leikkivät pihalla, kuuluu naurua. Joskus joku itkee. UPSin ja postin autoissa on omat äänensä. Puutarhurin auto pitää omanlaistaan räminää. Tiskikone tekee työtään keittiössä ja yläkerrasta kantautuu pesukoneen ja kuivausrummun ääni. On hiljaista. Satunnaisesti palokärki naputtaa puuta etsiessään lounasta tai koira haukkuu jossakin kauempana.



Meillä on äänekkäintä myöhään illalla ja yöllä. Nukkumaan mennessä avaan makuuhuoneen ikkunan. Levitän lattialla patjalla nukkuvan lapsen päälle ylimääräisen peiton. Makaan sängyssä lukemassa kirjaa ja kuulen huuhkajan kutsuvan toista. Kymmenen jälkeen alkaa kojoottien aika ja lauma yhtyy yksittäisen kojootin metsästyskutsuun. Yön äänissä on jotakin taianomaista ja hetkittäin karmivaa. Kuulen kuinka kojoottilauma saa kiinni saaliinsa. Meteli yltyy hetkeksi ja sitten tulee hiljaisuus. Huuhkaja huhuilee uudestaan. Keväisin ilma täyttyy kuorosammakoitten laulusta. Sunnuntaisin kuulen miten naapuri rullaa roskikset ulos ja toisinaan miten karhu käy ratsaamassa ne vähän myöhemmin. Toisinaan ikkunasta kantautuu sisään puheensorinaa jonkun naapurin tulisijalta.



Satunnaisesti sisään kantautuu ylitselentävän pienkoneen tai helikopterin ääni. Isot koneet lentävät kauempaa, mutta läheinen laakso on suosittu paikka taitolentäjille ja ei ihan naapurustossa, mutta riittävän lähellä on koteja joiden pihassa on helikopterikenttä.


Miltä teidän kotona kuulostaa? Nappasin tämän haasteen koska ajattelin itse ettei meidän Amerikassa ehkä kuulosta kovin... noh, amerikkalaiselta. 

My Life in Spain - äänimaailmaa Gran Canarialla
Murehtija  - saksalaisia ääniä




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää