Siirry pääsisältöön

tällä viikolla...

UW - University of Washington. Me käytiin museossa. 


Tällä viikolla on ollut jotenkin helpompaa. Kolmikko on käynyt koulua ilman että mun on jatkuvasti pitänyt reagoida jotenkin ja johonkin. Yksi seitsemänvee jopa hoitaa käytännössä itse omat läksynsäkin. Iltaisin on pimeää, mutta pihalta kuuluu silti lasten äänet. Koira nukkuu jaloissa ja me istutaan Fredden kanssa kumpikin omalla koneella. Fredde keittiössä, minä täällä olohuoneen perukoilla. Näköyhteys on kuitenkin tallella.

Burke Museum


Tällä viikolla on ollut jotenkin helpompaa, vaikka eilen makasin tiskialtaan alla korjaamassa tiskikonetta. Poistovesiletku oli tukossa ja niin kuin aika monta kertaa ennekin, avasin sen. Tänä aamuna Fredde puolestaan korjasi raiteiltaan pudonneen taitto-oven. Ennen töihin lähtöä totesin että ollaan me aika taitavia nykyään, tosta vaan korjataan tiskareita ja ovia.

Harjoittelevia arkeologeja ja paleontologeja


Tällä viikolla on ollut helpompaa enkä ole joutunut sovittelemaan havereita, onnettomuuksia tai sairaita lapsia työpäivään. Sen sijaan olen ollut loistavassa koulutuksessa, palaveerannut asiakkaiden ja pankkien kanssa, istunut kahvilassa suunnittelemassa asiakastapahtumaa ja tehnyt kahtena päivänä koulutushommia sairaalassa – koska on ollut helpompaa.

Ne ihan oikeat paleontologit työssään.


Tällä viikolla  on ollut jotenkin helpompaa ja olen ehtinyt tapaamaan ystäviä, juomaan kahveja, ja käymään kampaajalla. Olin mukana Tättiksen kouluretkellä yliopistolle, annoin luokassa matematiikan tukiopetusta ja opin jotakin itsekin. Lisäksi korjasin yhdessä koululaisten kanssa yhteiskuntatieteen kokeita. Kävin palauttamassa Tättiksen uudet nilkkurit kahden päivän käytön jälkeen kun niistä oli lähinnä raamit jäljellä. Sain tilalle toiset, en halunnut uusia samanlaisia. Pysähdyin silmälääkärinvastaanotolla ja varasin kaikille silmälääkärit. Lastensairaala soitti ja sain varattua Kentsulle seuranta-ajan aivotärähdyslääkäriin.



Tällä viikolla on ollut jotenkin helpompaa ja olen ollut enemmän ylpeä kuin huolestunut kolmikostani. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Lapseni opettaja kertoi että mun kullannuppu oli ainoa joka osasi laskea kuinka kauan on kulunut aikaa segregaation päättymisestä etelävaltioissa. Yksi lapsista sai kympin mantsankokeesta ja toinen erityiskehut tavaamisesta. Ketään ei kiusattu, kukaan ei joutunut tappeluun, ja kaikilla oli koulussa kivaa. 

Huomenna on lauantai. Ensi viikolla me lähdetään lomalle. Tällä viikolla on ollut jotenkin helpompaa, ehkä siksi että ihan kohta on loma. 

Ehkä vähän makeeta! Ihan oikea Tyrannosaurus Rexin kallo. 









Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää