tiistai 3. lokakuuta 2017

toteutuivatko nuoruuden haaveet?



Autoa ajaessa tulee yleensä hyviä ideoita. Usein ne hyvät ideat katoaa päivän mittaan jonnekin taivaan tuuliin tai vaihtoehtoisesti siinä vaiheessa kun lättää takapuolensa tähän koneen edessä olevaan tuoliin se aamuisen ajomatkan idea on ehtinyt haalistumaan eikä enää ole aavistustakaan miten jutusta saisi mitenkään toimivan, saati mielenkiintoisen vaikka se vielä aamusta tuntui niin herkulliselta. Tänään vedin melkein tiensivuun kirjoittakseni idean muistilehtiöön ja vannoin itselleni että kirjoitan siitä jahka ehdin kotiin.

Ehdin lopulta kotiin toista tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut jäätyäni juttelemaan pitkäksi toviksi erityisopen kanssa Tättiksen tilanteesta huomista palaveria ajatellen. Laitoin Kentsulle ja itselleni lounaan ja nukahdin lopulta elokuvan eteen sen sijaan että olisin kirjoittanut. Unohdin että Tättiksellä oli partio ja jätin seitsemänvuotiaan Ollipollin kävelemään yksin kotiin bussipysäkiltä. Myöhemmin ajoin hakemaan Tättistä kouluta puoli tuntia etuajassa. Lopulta istuin kuitenkin koneen ääreen kirjoittamaan ja aamuinen ajatus tuntui kerrankin edelleen kirjoittamisen arvoiselta.


Oletko koskaan miettinyt mitä sille nuorelle aikuiselle jolla oli mielessään suunnitelma kävi? Toteutuiko se ja elät nyt sitä elämää, jota ajattelitkin? Tiedäthän, teet töitä lääkärinä ja olet kahden lapsen vanhempi, naimisissa Prinssi tai Prinsessa Rohkean kanssa. Vai käännyitkö jossakin tienhaarassa toiseen suuntaan ja eksyit siltä polulta? Ehkä unelmien sankari osoittautui sittenkin sammakoksi tai menehtyi taistelussa suurta lohikäärmettä vastaan aivan liian varhain. Entä lapset? Niitä ei ehkä tullutkaan tai tuli sittenkin tuplittain.

En puhu nyt lapsuudenhaaveista, siitä miten halusit aina lakasin-lakasinkoneenkuljettajaksi, lääkäriksi tai nuohoojaksi, vaan niistä melkein aikuisen haaveista, niistä joissa oli jo realismia mukana. Niistä jotka olisivat voineet toteutua, ehkä toteutuivatkin. Ehkä ne toteutuivat ja aika haalisti ne, tai sitten ne eivät koskaan tulleet todeksi.

Entä minkälaisin ajatuksin se sama nuori katsoisi nykyistä todellisuutta, sitä minkälaiseksi elämä lopulta muotoutui. Olisiko hän ollut tyytyväinen vai kenties pettynyt? Olisitko hänen silmissään ollut rohkea vai jouduitko ehkä tyytymään olosuhteiden pakosta paljon vähempään?



Musta piti tulla lastentarhanopettaja. Melkein tulikin. Niin melkein, että oikeastaan voisi tulla vieläkin. Pääsin lastentarhanopettajaopistoon ensiyrittämällä, kävin koulua melkein ne täydet kolme vuotta ja sitten lopetin leikin kesken. Musta piti tulla lastentarhanopettaja ja mennä naimisiin silloisen poikaystäväni kanssa. Poikaystävästä taas piti tulla poliisi ja tulikin. Meidän ajatus oli muuttaa yhdessä Ahvenanmaalle pieneen punaiseen taloon ja elää lopulya onnellisena elämän loppuun asti. Lastentarhanopettaja ja poliisi, kaksi lasta, koira ja takkatuli. Toisin kävi.

Poikaystävä vaihtui matkan varrella uuteen ja välivuosien aikainen työnantaja teki tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä kun mulle tarjottiin myymäläpäällikön äitiyslomasijaisuutta reilu parikymppisenä. Silloinen poikaystävä valmistui poliisiksi, meni naimisiin, vaihtoi ammattia ja erosi.

Mutta miltä tämä näyttäisi sen nuoren silmissä. Elämä Yhdysvaltain länsirannikolla. Toisen maan kansalaisuus, työ kiinteistövälittäjänä, kolme lasta ja Martta. Kolme lasta halusin jo silloin, mutta kaksosista en osannut edes unelmoida. Sitäkään en osannut ajatella etteivät lapset ehkä olekaan itsestäänselvyys saati että ne olis vielä erityisiäkin.


Jos olisin saanut eteen tämän päivän ranskalaisina viivoina, olisin hengästynyt ja varmasti peruuttanut. Sanonut ettei musta ole muuttamaan maailman toiselle puolen, että mä halusin vaan sellaisen ihan tavallisen, keskiluokkaisen elämän. Olisin varmasti sanonut etten osaa enkä tahdo, enhän aikanaan uskaltanut edes lähteä vaihto-oppilaaksi. Toisaalta olisin varmasti ollut tyytyväinen jos olisin päässyt kurkistamaan omaan arkeeni, halusinhan aina kuitenkin juuri tätä, perheen, lapsia ja rakkautta. En nähnyt sitä silloin tällaisena, mutta loppupeleissä sisältö on sama vaikka toteutus jonninverran toisenlainen. Haave Ahvenanmaastakin pitää kuitenkin sisällään seikkailun, olenhan kuitenkin kotoisin Etelä-Helsingistä.


Miten sinun nykyisyytesi vastaa nuoruuden haavekuvia ja suunnitelmia?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.