Siirry pääsisältöön

toteutuivatko nuoruuden haaveet?



Autoa ajaessa tulee yleensä hyviä ideoita. Usein ne hyvät ideat katoaa päivän mittaan jonnekin taivaan tuuliin tai vaihtoehtoisesti siinä vaiheessa kun lättää takapuolensa tähän koneen edessä olevaan tuoliin se aamuisen ajomatkan idea on ehtinyt haalistumaan eikä enää ole aavistustakaan miten jutusta saisi mitenkään toimivan, saati mielenkiintoisen vaikka se vielä aamusta tuntui niin herkulliselta. Tänään vedin melkein tiensivuun kirjoittakseni idean muistilehtiöön ja vannoin itselleni että kirjoitan siitä jahka ehdin kotiin.

Ehdin lopulta kotiin toista tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut jäätyäni juttelemaan pitkäksi toviksi erityisopen kanssa Tättiksen tilanteesta huomista palaveria ajatellen. Laitoin Kentsulle ja itselleni lounaan ja nukahdin lopulta elokuvan eteen sen sijaan että olisin kirjoittanut. Unohdin että Tättiksellä oli partio ja jätin seitsemänvuotiaan Ollipollin kävelemään yksin kotiin bussipysäkiltä. Myöhemmin ajoin hakemaan Tättistä kouluta puoli tuntia etuajassa. Lopulta istuin kuitenkin koneen ääreen kirjoittamaan ja aamuinen ajatus tuntui kerrankin edelleen kirjoittamisen arvoiselta.


Oletko koskaan miettinyt mitä sille nuorelle aikuiselle jolla oli mielessään suunnitelma kävi? Toteutuiko se ja elät nyt sitä elämää, jota ajattelitkin? Tiedäthän, teet töitä lääkärinä ja olet kahden lapsen vanhempi, naimisissa Prinssi tai Prinsessa Rohkean kanssa. Vai käännyitkö jossakin tienhaarassa toiseen suuntaan ja eksyit siltä polulta? Ehkä unelmien sankari osoittautui sittenkin sammakoksi tai menehtyi taistelussa suurta lohikäärmettä vastaan aivan liian varhain. Entä lapset? Niitä ei ehkä tullutkaan tai tuli sittenkin tuplittain.

En puhu nyt lapsuudenhaaveista, siitä miten halusit aina lakasin-lakasinkoneenkuljettajaksi, lääkäriksi tai nuohoojaksi, vaan niistä melkein aikuisen haaveista, niistä joissa oli jo realismia mukana. Niistä jotka olisivat voineet toteutua, ehkä toteutuivatkin. Ehkä ne toteutuivat ja aika haalisti ne, tai sitten ne eivät koskaan tulleet todeksi.

Entä minkälaisin ajatuksin se sama nuori katsoisi nykyistä todellisuutta, sitä minkälaiseksi elämä lopulta muotoutui. Olisiko hän ollut tyytyväinen vai kenties pettynyt? Olisitko hänen silmissään ollut rohkea vai jouduitko ehkä tyytymään olosuhteiden pakosta paljon vähempään?



Musta piti tulla lastentarhanopettaja. Melkein tulikin. Niin melkein, että oikeastaan voisi tulla vieläkin. Pääsin lastentarhanopettajaopistoon ensiyrittämällä, kävin koulua melkein ne täydet kolme vuotta ja sitten lopetin leikin kesken. Musta piti tulla lastentarhanopettaja ja mennä naimisiin silloisen poikaystäväni kanssa. Poikaystävästä taas piti tulla poliisi ja tulikin. Meidän ajatus oli muuttaa yhdessä Ahvenanmaalle pieneen punaiseen taloon ja elää lopulya onnellisena elämän loppuun asti. Lastentarhanopettaja ja poliisi, kaksi lasta, koira ja takkatuli. Toisin kävi.

Poikaystävä vaihtui matkan varrella uuteen ja välivuosien aikainen työnantaja teki tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä kun mulle tarjottiin myymäläpäällikön äitiyslomasijaisuutta reilu parikymppisenä. Silloinen poikaystävä valmistui poliisiksi, meni naimisiin, vaihtoi ammattia ja erosi.

Mutta miltä tämä näyttäisi sen nuoren silmissä. Elämä Yhdysvaltain länsirannikolla. Toisen maan kansalaisuus, työ kiinteistövälittäjänä, kolme lasta ja Martta. Kolme lasta halusin jo silloin, mutta kaksosista en osannut edes unelmoida. Sitäkään en osannut ajatella etteivät lapset ehkä olekaan itsestäänselvyys saati että ne olis vielä erityisiäkin.


Jos olisin saanut eteen tämän päivän ranskalaisina viivoina, olisin hengästynyt ja varmasti peruuttanut. Sanonut ettei musta ole muuttamaan maailman toiselle puolen, että mä halusin vaan sellaisen ihan tavallisen, keskiluokkaisen elämän. Olisin varmasti sanonut etten osaa enkä tahdo, enhän aikanaan uskaltanut edes lähteä vaihto-oppilaaksi. Toisaalta olisin varmasti ollut tyytyväinen jos olisin päässyt kurkistamaan omaan arkeeni, halusinhan aina kuitenkin juuri tätä, perheen, lapsia ja rakkautta. En nähnyt sitä silloin tällaisena, mutta loppupeleissä sisältö on sama vaikka toteutus jonninverran toisenlainen. Haave Ahvenanmaastakin pitää kuitenkin sisällään seikkailun, olenhan kuitenkin kotoisin Etelä-Helsingistä.


Miten sinun nykyisyytesi vastaa nuoruuden haavekuvia ja suunnitelmia?







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...