Tahdon Asiat

Siinä se on, harjakorkeudessaan. Meidän uusi koulu, se uusi koulu siellä meidän kotikadun päässä, on noussut harjakorkeuteensa. Vähän matkan päässä rakennetaan uutta yläkoulua ja sekin valmistuu juuri parahiksi, silloin kun Tättis siirtyy yläkouluun. Meidän lapset pääsee uuteen ja hienoon, uuteen ja odotettuun. Uusia kouluja on odotettu vuosia, niistä on äänestetty ja äänestykset hävitty kirvelevän monta kertaa, mutta nyt, nyt ne vihdoinkin saadaan. Me ollaan tiedetty jo siitä aamusta kun koulurakennuspäätös oli vaaleissa viimeinkin mennyt läpi, että meidän lapset menee uusiin kouluihin, monen muun kohdalla tuleva syksyn koulunaloituspaikka varmistui vasta viime viikolla. Olettaisin että valtaosin ollaan ainakin kohtuullisen tyytyväisiä, mutta toki on niitäkin joita koulurajojen uudelleen vetäminen kohteli kaltoin. Yksi niistä on ollut Tättis. Tunnen myötätuntoa niiden kohdalla jotka asuvat tuossa pienessä vihreässä pläntissä. Meidän koulun alue on se likaisenkeltainen ...

On sunnuntaiaamu. Tättis nukkuu – viimeinkin. Se on nukkunut taas huonosti viikkoja, herännyt kauan ennen auringon nousua ja lukenut sängyssä puolilleöin. Sen patja on ollut parkissa lattialla meidän sängyn vieressä. Tänään se nukkuu, miten tervetullutta meille kaikille. Keittössä kaksi jannua istuu keittiönsaarekkeen päällä ja rakentaa Tontun tuomaa legoa. Hymyilen niitten jutuille samalla kun luen päivän uutisia ja katselen meidän ihanaa joulukuusta sillä Kiitospäivän jälkeen alkaa joulu. Rakkaat joulukoristeen kaivetaan taas esiin autotallin uumenista ja asetellaan taas kerran tutuille paikoilleen. Asettelen joulukylän talot ja puut pumpuliselle lumelle ja annan lasten laittaa ihmiset kylään. Kuusen koristelee ensin lapset, myöhemmin siirrän rumimmat koristeet takapuolelle ja koristelen sen minne pienet kädet eivät vielä yletä. Kuusessa on muistoja, lasten tekemiä koristeita vuosien varrelta. Tättis kirjoittaa pitkiä kirjeitä joulupukille. Minä vastaan joulupukin ko...

Ulkona sataa kaatamalla, niin kaatamalla että koulun läheltä on vettynyt maa antanut taas kerran periksi ja kaksi isoa kuusta on kaatunut tien poikki katkoessaan mennessään sähkölinjat. Koulussa ei ole sähköä, mutta hyvin noi pärjää täällä ilmankin, vanhanaikaisin menetelmin ja hätävalaistuksella. Ainakin niin kauan kuin ei ole kylmää. Päivä on ollut niin hämärä etteivät pihaan viikonloppuna viritetyt jouluvalot ole sammuneet koko päivänä, sillä hämäräkytkimen mukaan päivä ei koskaan tullutkaan. Maljakossa tuoksuvat leikkokukkien sekaan ujutetut katajanoksat suorastaan maagisesti ja varpaita lämmittää pöydän alla torkkuva Martta. Me ollaan Martan kanssa oltu liikkeellä kaikkien muiden kanssa. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua kun ruokakaupat pullistelevat saumoistaan ja parkkiksilla käydään raadollista taistelua vapautuvista parkkipaikoista. On kuitenkin vasta maanantai ja puolipäivä, kiitospäivä on torstaina. Ladon kärryihin yhdessä muitten kanssa kanalientä ...

Palaan aina säännöllisesti siihen hetkeen kun istuin vertaistukiryhmässä Tättiksen diagnoosin jälkeen. Olen kirjoittanut siitä ennenkin, ja kirjoitan siitä taas koska itseäni vastapäätä istuneen äidin sanat ovat niin syvästi porautuneet jonnekin muistikuviin. Muistan omat ajatukseni siitä ettei minun lapseni koskaan, ja samalla kuin varkain peläten että ehkä sitten kuitenkin. Nainen puhui lapsensa isästä rumasti, niin kuin joskus niistä entisistä puhutaan ja lopulta totesi tyttärensä olevan ihan samanlainen. Meillä se lapsi taitaa muistuttaa enemmän kuitenkin äitiään. Seuraavassa lauseessa kuulin miten lapsen isäpuoli koppaisee teini-ikäisen tytön olkapäälleen, kantaa sen olalla bussipysäkille ja vahtii ettei se karkaa koulubussista. Niin, palaan tähän hetkeen kun katson omaa tytärtäni. Teini-ikää lähestyvää nuorta naista, joka muistuttaa päivä päivältä enemmän sitä lasta josta nainen puhui. Keskiviikkona koulusta tuli kotiin itkevä lapsi. Torstaina koulusta tuli kotiin hyst...

Se kolmipäiväinen viikonloppu teki kaikille oikeesti aika hyvää. Perjantaihan ei ollut mikään oikea vapaapäivä, ellet ole koululainen, posteljooni tai pankkivirkailija. Muualla paiskittiin töitä ihan normaalisti, paitsi allekirjoittanut joka tyhjensi kalenterinsa, laittoi aamupalaksi pannaria ja katsoi lastensa kanssa elokuvia sen sijaan että olisi kauheesti uurastanut. Illalla syötiin perinteistä perjantaipizzaa ja Fredde varasi meille hotellin lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Aamulla me hypättiin autoon koiran ja pienen laukun kanssa, kohteena vuorten takaiset viinitilat. Ensin toki tarkastettiin vielä kerran säätiedotus sillä lumimyräkällä vuorten ylitse kulkeva moottoritie suljetaan. Huipulla oli sen verran lunta että hiihtokeskus oli auki, ei kai täydellä teholla, mutta auki kuitenkin päätellen siitä että parkkiksilla oli autoja ja hissit pelitti. Märkää lunta sateli muutaman mailin jättäen tien märäksi, mutta sekin vähä vaihtui pian vedeksi ja huipun lumi...

Aamuisin ollaan monesti sumussa ihan kirjaimellisesti.  Kello on jotakin kahden jälkeen aamuyöstä, en katso enää kelloa, enää ei tarvitse, eikä sillä ei ole edes mitään väliä sillä tiedän että peli on menetetty kun lastenhuoneesta kuuluu kolmannen kerran tunnin sisään: ”mammaaa...” Nousen ja kävelen käytävää lastenhuoneeseen. Jo mun askeleet hiljentää huutajan ja pian olen sängyn vieressä silittelemässä. Hetkessä se nukkuu taas, herätäkseen ennen kuin olen ehtinyt nukahtaa, tai ehkä hetkeä sen jälkeen kun olen vaipunut uneen. Seuraavalla kerralla luovutan. Vastoin kaikkia päätöksiä, sopimuksia ja suunnitelmia kävelen hakemaan lastenhuoneesta tyynyn ja peiton, nostan yläsängyn huutelijan lattialle ja kuiskaan että mennään. Olen onnekas ja se nukahtaa meidän, kahden turvallisen aikuisen väliin, mutta meidän aikuisten uni on nyt täynnä potkivaa ja pyörivää, hikistä poikaa. Huonona yönä ne se havahtuu edelleen monta kertaa tunnissa vain muistaakseen että se on jo turvassa. Aam...

Viikonloppu meni töitä tehdessä ja mun kauniit ajatukset kirjoittamisesta valui tyhjinä hiekkaan. Koko viime viikon kuvasin meidän aamiaisia, ajatuksena tehdä niistä postaus kun se päivällisen kuvaaminen ei nyt vaan ota onnistuakseen kaiken arjen säätämisen keskellä, jos nyt kenenkään päivällinen muutenkaan on niin innostava aihe. Kuvat aamiaisista vastaa hyvin meidän arkea, kerran viikossa puuroa, tällä viikolla se oli riisipuuro (kuvassa se viimeviikon kaurapuuro), ainakin kerran tai yleensä kaksi kananmunaa, kerran pannareita tai vohveleita ja yhtenä aamuna lintsataan muroilla tai valmisvohveleilla.  Maanantaina kaurapuuroa, chia-siemenillä ja pellavansiemenrouheella. Omani syön voisilmällä, mutta lapsilla on päällä kanelia, kookossokeria, rusinoita ja miniatyyrivaahtokarkkeja.  Perjantaina lapsilla on vapaata koulusta sotaveteraanienpäivän kunniaksi. Odotan itsekin innolla hidasta aamua ja ainakin puolittaista vapaapäivää. Sairaalatyö tuntuu kivalta, mutta käy...

Sunnuntaiaamu ja talviaika valkenee kirjaimellisesti talvisena. Maa on valkoisena märästä lumesta joka leijuu alas taivaalta suurina hiutaleina, sellaisina kuin satukirjoissa ja jouluelokuvissa. Martta, saatuaan mut ensin ylös sängystä vetää hurjia spurtteja nurmikolla nauttien kylmästä valkoisesta. Toisen elämäniloa on ihanaa katsoa vaikka itse pitäydyn visusti kuistin suojissa kahvikuppini kanssa. Me ollaan menossa Tättiksen kanssa nukkekutsuille nukkekauppaan. Mun kummityttö täyttää seitsemän. Meille on varattu ajat nukkekampaamoon, nukkemanikyyriin ja lounaalle nukkeravintolaan. Tiet on sulat, eiköhän tonne voi lähteä kun on vielä sunnuntaikin. Käyn tarkistamassa että vuokra-auto on nelivetoinen. On se. Vuokra-auto? Perjantaina iltapäivällä olin matkalla asiakastapaamiseen ja kurvasin bensa-aseman kautta kun oli muutama ylimääräinen minuutti. Tankkaan aina samassa paikassa, meidän Costcon asemalla joss nyt on usein enemmän tai vähemmän härdelliä ja pumppuja on ai...

Mä katson vähän kateellisena muitten halloween kuvia tältä vuodelta. Meillä oli sit suunnitelmat jotka mureni sillä hetkellä kun yksi kolmesta peitti makuuhuoneen lattian oksennukseen eikä itselläkään nyt tottapuhuen ollut niin kovin hohdokas olo, mutta marttyyrina hyvänä äitinä olin ajatellut sit tarpeen vaatiessa oksentavani vaikka jonkun puskan juurelle pimeässä koska kyllähän karkit ja kepposet pitää päästä kiertämään – not. Ne kuvat olisin halunnut, olihan meidän Tättis niin täydellinen Evie yösinisinehiuksineen.  Niitten hiusten värjääminenkin oli muuten ihan oma operaationsa maanantaina. Sininen hiusväri kun värjää kaiken mihin sattuu osumaan, mukaanlukien valkoiset kaakelit, kylpyammeen ja lapsen selän ihon. Ammetta ja kaakeleita suihkin valkaisuaineella, mutta lapsi oli hinkattava takaisin vaaleanpunaiseksi raa'alla voimalla. Ehkä sekin olis pitänyt valkaista? Alakerran pettynyt kaksikko lähti kierrokselle naapureitten kanssa ja minä hoivasin sit...