Siirry pääsisältöön

Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen...

15 vuotta 1 kuukausi 9 päivää.
Tai vaihtoehtoisesti 181 kuukautta ja 9 päivää
tai 788 viikkoa ja 3 päivää
tai 5 519 päivää
tai 132 456 tuntia
tai 7 947 360 minuuttia
tai 476 841 600 sekuntia

Sen verran olen asunut muualla kuin Suomessa.

Viimeksi kun olin Suomessa, oli maan presidenttinä Tarja Halonen, pääministerinä Mari Kiviniemi – kuka? Perussuomalaiset olivat juuri tehneet jytkynsä, ja eduskunnassa puhuttiin Portugalin ja Kreikan talouskriisistä. Maailmalla elettiin Arabikevättä. Suomi oli voittanut MM-kultaa jääkiekossa. Muistan kuunnelleeni niitä juhlia Linnunlaulussa. Oli kevät, puissa hiirenkorvat ja sää toukokuisen ihana. Helsinki oli kaunis. Helsinki on aina kaunis. Kävelykaupunki. Kävelin Linnunlaulusta keskustaan. Kävelin Katajanokalle. Kävelin Kaivopuistoon lapsen isoäidille. Kävelin Hietaniemeen hautausmaalle. Unissa olen edelleen usein kauppatorilla.




Myöhemmin samana vuonna Jyrki Kataisesta tuli pääministeri ja Jutta Urpilaisesta valtiovarainministeri. Suomessa valmistauduttiin kevään 2012 presidentinvaaleihin, jotka tulisi voittamaan Sauli Niinistö. Minä en ole koskaan käynyt Niinistön Suomessa. Minä en ole elänyt pakolaiskriisiä tai nähnyt turvapaikanhakijoitten tulvaa muualla kuin uutisissa.

Minun Suomeni presidentti oli Tarja Halonen ja pääministerinä Paavo Lipponen. Sen jälkeen Suomessa on ollut kuusi pääministeriä ja yksi presidentti joiden aikana en ole maassa asunut.

Olen asunut Yhdysvalloissa yli 15-vuotta. Niihin vuosiin mahtuu kolme presidenttiä; Bush, Obama ja nyt Trump. Yhdysvaltain kansalainen olen ollut syksystä 2009, pian 9-vuotta. Olen äänestänyt täällä jokaisissa vaaleissa sen jälkeen kun sain äänestysoikeuden kansalaisuuden myötä. Minulla on kolme amerikkalaista lasta, sillä suomalaista heissä on lähinnä geeniperimä.

Kotikaupunki jo kauan.

Näiden vuosien aikana olen käynyt Suomessa neljästi. Se on aika vähän, ottaen huomioon että moni ystävä käy Suomessa vähintään kerran vuodessa.  Suomesta on tullut etäinen monella tapaa. Suomen kansalaisena minulla on äänioikeus myös Suomen vaaleissa. Kuntavaaleihin en voi osallistua, eihän minulla ole kotikuntaa, mutta olen oikeutettu äänestämään niin eduskunta- kuin presidentinvaaleissakin. Tänään ja eilen täällä äänestettiin presidentistä. Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Oman ääneni jätin kuitenkin käyttämättä.




Miksi en äänestänyt? Tein muutaman vaalikoneenkin ja sain listan omiin näkemyksiini sopivista ehdokkaista. Kuinka hyvin ne näkemykset kuitenkaan kohtaavat tämän päivän Suomen? Enhän minä tiedä oikeastaan mitään siitä minkälainen maa Suomi on tänä päivänä. Minkälaisen presidentin Suomi tarvitsee? Pitäisikö presidentin valtaoikeuksia lisätä vai vähentää? En tiedä. Olisin jotakuinkin yhtä pätevä äänestämään Ranskan, Englannin tai Ruotsin vaaleissa. Voisin valita ehdokkaani vaalikoneella ja kirjoittaa paperille nimen tai numeron. Äänestämällä vaikuttaisin poliittiseen päätöksentekoon maassa jossa en ole edes käynyt ihan valtavan pitkään aikaan ja se tuntui kohtuuttomalta.


Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan miten vaaleissa käy. Jatkaako Sauli Niinistö oletetusti toiselle kaudelle? Entä presidenttiparin vaalivauva, vaikuttaako se tulokseen?







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän