sunnuntai 7. tammikuuta 2018

pelottaako?



Pelko on mielenkiintoinen asia kirjoittaa. Minkälaista on sitten asua täällä Amerikassa, pelon kulttuurissa, niin kuin joku suomalainen toimittaja tätä maata aikanaan kuvaili. Pelottaako? Ei. Onko syytä kuitenkin olla järkevä? No, joo. Entä miten suuri osuus tuttuudella on pelkoon tai pelotttomuuteen? Vieraassa paikassa kun yleensä pelottanee enemmän kuin tutussa, ainakin mua.

Viime keskiviikkona satakunta metriä mun työpaikasta tapahtui aseellinen ryöstö. Eläintarvikekaupassa asioinut nainen oli hyllyjen välissä kohdannut huppupäisen miehen joka oli aseella uhaten vienyt naisen käsilaukun. Nainen oli toiminut järkevästi, nostamatta meteliä ojentanut laukkunsa miehelle ja todennäköisesti tällä pelastanut oman henkensä. Käyn samassa liikkeessä ostamassa Martalle ruokaa.

Samana päivänä samaan kuvaukseen sopiva mies oli uhkaillut autosta aseellaan alakoululaisia jotka olivat kävelemässä koulusta kotiin. Koululaiset olivat palanneet takaisin koululle. Oliko miehen tarkoitus oikeasti ampua lapset, vai oliko se vaan häiriintyneen ihmisen omaa kivaa? Sitä ei kukaan tiedä. Vahingoilta kuitenkin säästyttiin lasten osatessa toimia oikein. Ajan kyseisen koulun ohitse useita kertoja viikossa.

Tammikuun ensimmäisen viikon aikana Redmondin keskustassa tehtiin kymmenkunta rikosilmoitusta. Muutama varkaus, yksi automurto, autovarkaus, edellä mainittu ryöstö ja aseenheiluttelu. Yksi pahoinpitely.

Viime lokakuussa pariskunta istui ostarin parkkipaikalla autossa kun parkkipaikalla vaaninut mies pakotti hyppäsi auton takapenkille pakotti pariskunnan ajamaan pankkiautomaatille aseella uhaten. Pankkiautomaatilla pariskunta juoksi karkuun, kaappaaja varasti auton joka löytyi seuraavana päivänä. Syyskuussa keskustassa yritettiin autokaappausta. Mummeli oli ensin polkaissut kaappaajaa varpaille, sitten tuupannut sen kumoon ja päästyään kotiin teki ilmoituksen poliisille.

Sattuuhan näitä. Aina silloin tällöin. Harvemmin kuitenkin.  Me asutaan pikkukaupungissa joka kuuluu Seattlen metropolialueeseen. Vaikka meidän kaupunki on sinällään pieni – 62 500 asukasta, on se osa samaa saumatonta lähiöitten jatkumoa liki 4 miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Siihen ihmismäärään mahtuu kaikenlaista ja osuvasti valtaosalla näistä vakavammista rikoksista meidän kaupungissa on yksi yhteinen tekijä, rikollinen tulee meille kyläilemään niiltä vähemmän kivoilta alueilta helpon rahan toivossa. Onhan meillä edelleen aika tavallista jättää käsilaukku tai tietokone autoon, lompakko ostoskärryihin tai auton ovet lukitsematta.



Entä kuinka suuri riski on että lapsi tulee kaapatuksi? Jokaisen vanhemman pahin painajainen. Se on niin pieni, ettei aiheesta pikkugooglauksella edes löydy tilastotietoa. Johtuuko se sitten siitä että vanhemmat ovat jatkuvasti lastensa vierellä vai siitä ettei vaaraa ole? Omassa naapurustossa on tavallista että lapset kävelevät yhdessä koulubussilta kotiin. Ne samat lapset myös leikkivät ulkona ilman jatkuvaa valvontaa. Omille lapsille on annettu tiettyjä nyrkkisääntöjä. Älä mene yksin mihinkään. Kenenkään autoon, edes tuttavan, ei saa mennä. Jos koet tilanteen uhkaavaksi huuda ja etsi apua. Niin, ja pysy siinä ryhmässä. Kolme, neljä tai viisi lasta on huomattavan paljon vaikeampaa napata kuin se yksi yksinäinen. Tämä pätee niin kaupassa, julkisessa vessassa kuin koulutielläkin.

Yhdessä on turvallista.



Suurkaupungissa on suurkaupungin säännöt ja maalaisjärjellä on mahdollista välttää monta vaaratilannetta. Älä kulje parkkihalleissa tai parkkipaikoilla puhelimen ruutua tuijottaen, etenkään illalla. Tarkkaile ympäristöäsi. Jos tilanne tuntuu epämukavalta, olet todennäköisesti vaarassa. Lukitse auton ovet jos istut autossa parkkipaikalla. Jos nyt satut joutumaan tilanteeseen jossa sinua uhataan aseella, anna ne auton avaimet tai se käsilaukku. 

FBI:n mukaan Redmond ei ole erityisen turvallinen paikka, onhan kaupungin rikollisuusindeksi 18 kun tavoitteena on 100. Toisaalta todennäköisyys joutua väkivaltarikoksen uhriksi Redmondissa on noin 1:1000. Todennäköisyys kuolla liikenneonnettomuudessa on 1:5000, tulla koiran puremaksi 1:133. Väkivaltarikokseksi lasketaan kaikki väkivaltarikokset mukaanlukien perheväkivalta ja baarirähinät. Kulkiessani metsässä kahdestaan koiran kanssa todennäköisyys törmätä karhuun, puumaan tai kojottiin - viimeksi pari viikkoa sitten - lienee melkoisesti suurempi kuin riski kohdata polulla rosmo.

Mulle ei ole tullut mieleenään pelätä. Ei vaikka kotona on hälytysjärjestelmä. Toisaalta monen naapurin mielestä jo posteljooni, tuholaistorjuja ja jakeluauton kuljettaja kannattaa varmuudeksi raportoida poliisille. 

Pelosta kirjoitti myös Petra Turkissa

Jokin viikko sitten muutama kymmen metriä meidän edellä kulki kojootti.



2 kommenttia:

  1. Sehän siinä taitaa olla, että maalaisjärkeä kannattaa käyttää. Se kun pelastaa monelta pahalta paikalta.
    Itse en ole asunut suurkaupungeissa, mutta niitä hulluja mahtuu ihan tavalliseen Ouluun ja Tampereellekin. Niihin pieniin metsäisiin kaupunginosiin, joihin tungetaan kaikki alkoholi- ja huumeongelmaiset, maahanmuuttajat ja syrjäytymisvaarassa olijat (ja miksi ne tungetaan kaikki samaan, voi vain miettiä). Maalaisjärjellä niissäkin paikoissa yleensä pärjää.

    Vaikka toki tutussa paikassa pelottaa vähemmän. Ja on hyvä osata kulkea ulkona muutenkin kuin napit korvilla ja naama ruudussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä yritetään skandinaavisesti sekoittaa erilaisia väestöryhmiä, mutta tosiasiassa on kaupunkeja ja kaupungeissa kortteleita joilla on aivan erityisen heikko maine.

      Oman kaupungin rikollisuus on, kuten kirjoitin, lähinnä niitä tänne onneaan kokeilemaan eksyneitä ja poliisin otteet näiden suhteen ovat toisinaan turhankin kovia. Muutoin rikollisuus on satunnaisia näpistyksiä ja postivarkauksia.

      Poista