Siirry pääsisältöön

eka kerta lentokoneessa

Siellä se on, istuimen alla. 



Martta oli viimeviikolla elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Joo, joo, se on palveluskoira ja koulutettu ja rauhallinen ja ihan mitä vaan haluat sanoa ja ajatella, mutta se on silti eläin. Se on nuori ja eka kerta on aina eka kerta, sillekin koiralle joka on selviytynyt hermoilematta niin hiihtohissistä kuin kaivosjunastakin. Mielessä kummitteli ne satunnaiset uutiset siitä miten palveluskoira sekosi lentokoneessa ja söi handlerin aiheuttaen satojen tuhansien laskun tai karkasi koneessa handlerilta tai ei nyt muuten vaan kyennyt olemaan erityisen palveleva, niin että eka kerta on eka kerta.

Ravintolassa tuolin alla.


Siinä me sitten oltiin. Turvatarkastuksessa. Lapsi, koira ja minä. Oli siinä ne kaksi muutakin lasta ja viisi laukkua ja koiran matkakennel ja mies, mutta mä keskityin lähinnä siihen yhteen lapseen ja koiraan. Lapsi läpi ensin. Sitten minä ja koira. Piip. Lapsi näyttää huolestuneelta ja sanon sille ettei mitään hätää. Ajattelen heti Martan pantaa, siinähän on sellainen valtava metalliklöntti lukkona. Piip. Lentokenttävirkailija kysyy voitaisko me tulla uudestaan läpi erikseen. Näytän koiralle käsimerkin ja se istuu odottamaan. Kävelen läpi portista ilman piippauksia ja näytän koiralle käsimerkin ja se tulee rauhallisesti läpi portista. Piip. Olen vähän voitonriemuinen ja sanon virkailijalle että mähän sanoin et se on koiran kaulapanta. Virkailija kysyy voiko koiraan koskea ja tarkistaa sen liivin ja pannan, näytän Martalle käsimerkin ja se seisoo siinä keskellä lentokentän vilinää paikallaan, kiinnittämättä oikeastaan mitään huomiota naiseen joka taputtelee sen työvaatteita. Koira katsoo minuun ja saa luvan jatkaa matkaa.

Lasten kanssa koirarannalla. Martta oikeassa yläkulmassa.


Lähtöaulassa on useampikin koira. Kaikilla päällään samanlaiset valjaat kuin Martalla. Omistajat vaihtavat katseita ja hymynhäivähdyksen. Koirat vaihtanevat keskenään vastaavan eivätkä sen jälkeen kiinnitä toisiinsa mitään huomiota. Töissä ei tervehditä lajitovereita. Koneeseen me mennään ensimmäisinä. Ne viisi laukkua, koiran kennel, koira, kolme lasta ja mies. Rivi 11. Meitä tervehditään iloisesti koneessa. Martta saa ihailevia huokauksia kun se kävelee Tättiksen perässä ja mun edellä kapeata käytävää meidän paikoille. Sanon Tättikselle että antaa Martan mennä ensin. Se katsoo mua kysyvästi ja hakee paikan edellä olevan istuimen alta, sieltä minne yleensä laitetaan käsimatkatavara. Koira nukahtaa ja nukkuu koko lennon, voisi kuvitella että se on lentänyt pienen ikänsä. Tättis kumartuu ja silittelee sitä. Meidän koko perheen ehdottomasti helpoin lentomatka ikinä. Ei ahdistuskohtauksia, ei itkua, ei huutoa, ei pelkoa. Miten koiran läsnäolo voikaan helpottaa elämää noin valtavan paljon. Miten onnellisia me ollaankaan että meillä on Martta. Ihana, mahtava Martta.



Palveluskoira on vähän niin kuin pyörätuoli ja siksi se saa tulla mukaan sinne minne sen handlerkin. Koska Tättis on alle kuusitoistavuotias pitää koiralla olla erikseen aikuinen handler mutta koira kulkee mukana hotelleissa, ravintoloissa, ruokakaupassa, vaatekaupassa – Martta osaa käyttää tosi hyvin sovituskoppeja – lentokoneessa, vuokra-autossa, siellä missä mekin. Martta pääsee sinne minne koirat eivät pääse sillä Martta ei oikeastaan ole koira, se on se apuväline. Monesti mulle kommentoidaan että se on niin... jotenkin, huomaamaton. Näin kuulen usein kaupassa tai ravintolassa kun tarjoilija huomaa pöydän alla olevan koiran vasta laskua maksaessa. Vastaan että sen työ on olla läsnä ilman että sitä huomataan, olemassa vain sille joka sitä tarvitsee. Martta ei tervehdi tarjoilijaa tai kaupan myyjää, ei silloin kun Martalla on päällä työvaatteet. Kun liivi otetaan pois, tulee Martasta meidän melko tavallinen perhekoira, vähän tottelevaisempi vain.



Kommentit

  1. Ai Martta on valmis palveluskoira nykyään? Mietinkin yks päivä, että eiks se oo aika lailla kaks vuotta kouluttautunut (koska siis mitäpä sitä ihminen muuta pohtis kuin Atlantin toisella puolella asuvan koiran koulutuksen nykytilaa... :D).
    Haluisitko jossain vaiheessa avata millanen valmistumiskuvio palveluskoiralla on Yhdysvalloissa? En tiedä vaihteleeko se siellä osavaltion ja piirikunnan ja mitä näitä on mukaan. Tiedän miten käyttöönottokoe toimii Suomessa, mutta mua aina kiinnostaa nää muiden maiden asiat kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis varmaan jossakin vaiheessa kirjoittaa mutta on osavaltiokohtaista niin kuin melkein kaikki tässä maassa on. Meillä ei vaadita käyttöönottotestiä lainkaan omassa osavaltiossa mutta sen sijaan lääkärin määräys vaaditaan esimerkiksi lentämiseen useimmilla lentoyhtiöillä tai useissa koulupiireissä. Eli vaikkei testiä olekaan ei ihan heittämällä voi päättää että oma eläin on palveluskoira.

      Ongelmallisempi ryhmä ovat ns. emotionaalisen tuen eläimet, titteli jota väärinkäytetään ihan valtavasti ja esimerkiksi lentoyhtiöt ovat alkaneet rajoittamaan tätä kategoriaa koiriin koska yhdessä vaiheessa lennoilla oli kaiken maailman emotionaalisen tuen liskoja ja kanoja kyydissä aiheuttaen kaikenlaisia ongelmia hallittavuuden puutteen takia.

      ADA sanoo aiheesta näin: he ADA requires that service animals be under the control of the handler at all times. In most instances, the handler will be the individual with a disability or a third party who accompanies the individual with a disability. In the school (K-12) context and in similar settings, the school or similar entity may need to provide some assistance to enable a particular student to handle his or her service animal. The service animal must be harnessed, leashed, or tethered while in public places unless these devices interfere with the service animal's work or the person's disability prevents use of these devices. In that case, the person must use voice, signal, or other effective means to maintain control of the animal. For example, a person who uses a wheelchair may use a long, retractable leash to allow her service animal to pick up or retrieve items. She may not allow the dog to wander away from her and must maintain control of the dog, even if it is retrieving an item at a distance from her. Or, a returning veteran who has PTSD and has great difficulty entering unfamiliar spaces may have a dog that is trained to enter a space, check to see that no threats are there, and come back and signal that it is safe to enter. The dog must be off leash to do its job, but may be leashed at other times. Under control also means that a service animal should not be allowed to bark repeatedly in a lecture hall, theater, library, or other quiet place. However, if a dog barks just once, or barks because someone has provoked it, this would not mean that the dog is out of control.

      Martan koulutuksessa on seurattu näitä kansainvälisiä pelisääntöjä: http://www.iaadp.org/iaadp-minimum-training-standards-for-public-access.html

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi