Siirry pääsisältöön

harrastuksia?

Uusi vyö. 



Mä oon nyt miettinyt tätä jokusen päivän. Miettinyt meidän elämää, ja sitä mikä lisää ihan vaan mun arjen haastetta. Miettinyt siltä kannalta, että meidän perheessä ei ole harrastuksia jotka veisi kaikki viikonloput, ne viikonloput vie yleensä ainakin osittain ihan mun työ, ei jalkapallokentän laidalla seisominen. Meillä on muutenkin vähissä ne harrastukset joissa vaaditaan vanhemman läsnäoloa, Tättis tiputetaan tanssitunnille ja poimitaan sieltä takaisin kolmena iltana viikossa ja Ollipolli taas käy lauantaisin Karatessa. Ei sielläkään olla läsnä. Läsnäoloa vaatii keväisin tanssinäytökset ja satunnaiset vyökokeet. Eihän se nyt ole mitenkään koohtuutonta maailmassa jossa tuntuu että kaikki muut vanhemmat on viikonloput jossakin laidalla, jalkapallokentän, tenniskentän, uima-altaan... laidalla. Me ei olla. Mikä helkkari tässä sitten tökkii? Helpollahan me päästään kun ei tarvitse olla laidalla.

Matkalla... lääkäriin.


Selaan kalenteria. Vaihdan sivulta toiselle ja lasken. Koulun alkamisesta on 38 päivää, ja sen 38:n päivän aikana meillä on ollut 16 lasten lääkäriaikaa. Selaan eteenpäin ja lasken taas, tulevan 38 päivän aikana kalenterista löytyy taas 17 lääkäriaikaa - lapsille. Kolme lasta. Parhaana päivänä vien jokaisen kolmesta lapsesta jonnekin lääkäriin. Akuuttiaikoja, siis sellaisia äkillisestä sairastumisesta tai vammasta johtuvia aikoja on 38:n päivän aikana ollut yksi, sekin taisi olla enemmän sielunhoitoa kuin varsinaista akuuttiin sairauteen liittyvää apua. Niin että jos muut seisoo viikonloput laidalla, mä istun odotushuoneessa. Psykologin, psykiatrin, neuropsykologin, silmälääkärin, neurologin, ihotautilääkärin, kipulääkärin – sellainenkin on, ravitsemusterapeutin, oikomalääkärin. Odotushuoneessa. Istun odotushuoneessa tai ajan matkalla odotushuoneeseen. 32:n arkipäivän aikana 16 lääkäriä, siis periaatteessa lääkäri silleen kolmasti viikossa.

Odotushuoneen lehtivalikoimaa... Useimmiten teen kuitenkin töitä. 


Mietin rahaa. Ihmiset valittaa että harrastukset on kalliita. Onhan ne. Mekin maksetaan melkoisesti karatesta ja neljästä tanssitunnista. Todellisuudessa aika paljon enemmän meillä menee rahaa tähän lääkärissäkäymiseen; terapia $165/kerta, erikoislääkäri $265, ravitsemusterapia $125, oikomislääkäri $145/kuukausi. Onneksi vakuutus maksaa, mutta realiteetti on se että kun me heinäkuussa päästiin sinne omavastuuosuuden täyttymiseen oli meidän omasta taskusta maksettu $7150 ja vakuutusyhtiö oli siinä vaiheessa kaivanut kuvetta jo noin $20.000 verran. Niin että kallista tää meidänkin harrastaminen on. Tosin vakuutusyhtiö kuittaa laskun kokonaan heinäkuusta eteenpäin, että kannattaiskohan tässä tilailla vielä muutama lisää? Ainakin nyt olis hyvä hetki umpilisäkkeen poistoille tai luunmurtumille. Tammikuussa laskuri käynnistyy taas uudestaan ja nyt säästetään taas niitä ensimmäisen vuosipuoliskon maksuja odottamaan tammikuuta. 

Olen taas kerran vähän kateellinen. Kateellinen kaikille niille siellä laidalla. Kateellinen niille joiden lapset käy lääkärissä kahdesti vuodessa. Se kuulostaa aika kivalta.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää