Siirry pääsisältöön

harrastuksia?

Uusi vyö. 



Mä oon nyt miettinyt tätä jokusen päivän. Miettinyt meidän elämää, ja sitä mikä lisää ihan vaan mun arjen haastetta. Miettinyt siltä kannalta, että meidän perheessä ei ole harrastuksia jotka veisi kaikki viikonloput, ne viikonloput vie yleensä ainakin osittain ihan mun työ, ei jalkapallokentän laidalla seisominen. Meillä on muutenkin vähissä ne harrastukset joissa vaaditaan vanhemman läsnäoloa, Tättis tiputetaan tanssitunnille ja poimitaan sieltä takaisin kolmena iltana viikossa ja Ollipolli taas käy lauantaisin Karatessa. Ei sielläkään olla läsnä. Läsnäoloa vaatii keväisin tanssinäytökset ja satunnaiset vyökokeet. Eihän se nyt ole mitenkään koohtuutonta maailmassa jossa tuntuu että kaikki muut vanhemmat on viikonloput jossakin laidalla, jalkapallokentän, tenniskentän, uima-altaan... laidalla. Me ei olla. Mikä helkkari tässä sitten tökkii? Helpollahan me päästään kun ei tarvitse olla laidalla.

Matkalla... lääkäriin.


Selaan kalenteria. Vaihdan sivulta toiselle ja lasken. Koulun alkamisesta on 38 päivää, ja sen 38:n päivän aikana meillä on ollut 16 lasten lääkäriaikaa. Selaan eteenpäin ja lasken taas, tulevan 38 päivän aikana kalenterista löytyy taas 17 lääkäriaikaa - lapsille. Kolme lasta. Parhaana päivänä vien jokaisen kolmesta lapsesta jonnekin lääkäriin. Akuuttiaikoja, siis sellaisia äkillisestä sairastumisesta tai vammasta johtuvia aikoja on 38:n päivän aikana ollut yksi, sekin taisi olla enemmän sielunhoitoa kuin varsinaista akuuttiin sairauteen liittyvää apua. Niin että jos muut seisoo viikonloput laidalla, mä istun odotushuoneessa. Psykologin, psykiatrin, neuropsykologin, silmälääkärin, neurologin, ihotautilääkärin, kipulääkärin – sellainenkin on, ravitsemusterapeutin, oikomalääkärin. Odotushuoneessa. Istun odotushuoneessa tai ajan matkalla odotushuoneeseen. 32:n arkipäivän aikana 16 lääkäriä, siis periaatteessa lääkäri silleen kolmasti viikossa.

Odotushuoneen lehtivalikoimaa... Useimmiten teen kuitenkin töitä. 


Mietin rahaa. Ihmiset valittaa että harrastukset on kalliita. Onhan ne. Mekin maksetaan melkoisesti karatesta ja neljästä tanssitunnista. Todellisuudessa aika paljon enemmän meillä menee rahaa tähän lääkärissäkäymiseen; terapia $165/kerta, erikoislääkäri $265, ravitsemusterapia $125, oikomislääkäri $145/kuukausi. Onneksi vakuutus maksaa, mutta realiteetti on se että kun me heinäkuussa päästiin sinne omavastuuosuuden täyttymiseen oli meidän omasta taskusta maksettu $7150 ja vakuutusyhtiö oli siinä vaiheessa kaivanut kuvetta jo noin $20.000 verran. Niin että kallista tää meidänkin harrastaminen on. Tosin vakuutusyhtiö kuittaa laskun kokonaan heinäkuusta eteenpäin, että kannattaiskohan tässä tilailla vielä muutama lisää? Ainakin nyt olis hyvä hetki umpilisäkkeen poistoille tai luunmurtumille. Tammikuussa laskuri käynnistyy taas uudestaan ja nyt säästetään taas niitä ensimmäisen vuosipuoliskon maksuja odottamaan tammikuuta. 

Olen taas kerran vähän kateellinen. Kateellinen kaikille niille siellä laidalla. Kateellinen niille joiden lapset käy lääkärissä kahdesti vuodessa. Se kuulostaa aika kivalta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän