kuka haluaa luokkaretkelle?

The Lady in pink hair...

Seison lasteni koulun juhlasalin näyttämöllä ja vajaat kuusisataa silmäparia tapittaa mua. Mulla on päällä neonvärinen tutu ja juttelen mikrofoniin mukavia:

- Tiedättekö mikä on päivän tärkein kysymys?

- Varainkeruu? 

- Ei.

- Kuka on karhun sisällä?

- Toivottavasti ei kukaan, olis kauheeta jos meidän karhu söis ihmisiä...

- Koska on pyjamapäivä?

- Ei sekään... annas kun autan. Päivän tärkein kysymys, se joka polttelee teidän jokaisen huulilla on.... Kenen äiti sä oot? Eikö?

- Joo. Mä tiedän, mä tiedän!!!! 

- Kuka tietää?

Infernaalinen meteli täyttää juhlasalin lasten joko arvatessa tai vastatessa kysymykseen. Mun kaksi lasta vaipuu jonnekin maan alle koska niitten äiti on niin nolo. Tosiasissa mä olen siellä puhumassa varainkeruusta, rahasta ja pyjamapäivistä. Niistä puhutaan sen jälkeen kun se tärkein kaikista kysymyksistä on saatu vastattua.

Meidän koulun maskotti.

Myöhemmin samana päivänä seison neonhameessani koulun maskotin kanssa portilla heiluttamassa kylttiä. Kyltti muistuttaa että jokainen penni on tärkeä, rahaa tarvitaan ja että vielä on kaksi päivää aikaa tehdä lahjoitus.

Tättiskin osallistuu vaikkei tämä enää edes ole sen koulu. Tässä kohdassa mittarissa on vielä reilusti varaa ja aikaa alle vuorokausi. 

Selkeästi mun palopuhe jumppasalissa toimii sillä vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtajalta tulee myöhemmin tekstari jossa se kertoo kuinka sen poika oli autossa sanonut sille että se vaaleanpunatukkainen nainen sanoi koulussa tänään että meidän koulu tarvitsee lisää rahaa. Toimi se sikälikin, että keskiviikkoiltana me ollaan saatu kasaan liki $40.000 ihan oikeeta riihikuivaa käteistä ja $15.000 virtuaalista rahaa, lahjoituksia jotka materialisoituvat siinä vaiheessa kun työntekijä ilmoittaa työnantajalle että on tehnyt lahjoituksen ja yritys maksaa saman summan työntekijän valitsemaan hyväntekeväisyyteen.

Torstaina me istutaan koulun neukkarissa ja avataan lahjoituskuoria. Valtaosa lahjoituksista on tehty netissä, mutta ne kaikista arvokkaimmat pennit tulevat näissä valkoisissa kuorissa, niissä jossa on lapsen tai vanhemman viimeiset pennit, tai ruutupaperille kirjoitettu lupaus että antaa viitosen heti kun saa seuraavan palkan. Lahjoitukset jotka tehdään tilanteessa jossa rahaa ei ole mutta silti halutaan osallistua, eds vähän. Nämä rahat ovat arvoltaan paljon suurempia kuin se vauraan perheen monen tuhannen dollarin verovähennyskelpoinen lahjoitus, vaikka saahan niillä tonneilla tietysti enemmän.

Varainkeruukampanjan suunnittelu alkoi huhtikuussa. Sponsorit hankittiin kesän aikana, ja syyskuun alusta me ollaan tavattu vähintään viikoittain varainkeruutiimin kanssa. T-paitoja, palkintoja, mainoksia. Viimeisen viikon olen heilunut koululla milloin missäkin asussa, puhumassa, tanssimassa, laskemassa lahjoituksia ja järjestämässä juoksutapahtumaa johon varainkeruu huipentui viime perjantaina. Lauantaina lepäsin. Sunnuntain olin taas töissä.  

Sponsoreiden nimet ja logot löytyy t-paitojen selästä.

Amerikkalaisessa koulussa, vauraalla koulualueella vanhempainyhdistys rahoittaa kouluja mittavin summin. Tällä rahalla maksetaan luokkaretkiä, kirjoja kirjastoon, taiteilijatarvikkeita kuvisluokkaan, soittimia musiikinopettajalle ja ylimääräisiä liikuntavälineitä jumppaopeille. Näillä varoilla kustannetaan kirjailijavieraita ja stipendejä niitä tarvitseville. Vanhempainyhdistysten vuosibudjetit ovat meidän koulupiirissä vähintäänkin kymmeniä tuhansia taaloja – vanhemmilta ja yrityksiltä kerättyä rahaa. Jossakin toisaalla summat ovat pienempiä tai niitä ei ole, sellaisilla alueilla osavaltio antaa koululle enemmän, se ei kuitenkaan poista koulutuksen eriarvoisuutta.