Siirry pääsisältöön

olet ihana!


Saanko auttaa nutturan kanssa? – Ei tartte, osaan itse. Niinhän sinä osaat. Saanko laittaa nutturan, vai teetkö itse? – Auta vaan. Ennen se vielä yksi tehtävä muitten joukossa on yhtäkkiä rakas ja tärkeä... minua tarvitaan ehkä vielä vähän ja vaikkei edes tarvita, saan auttaa. Kiitos siitä. Olet rakas, olet ihana. Katson sinua ja minun sydämeni pakahtuu ylpeydestä.



Maailmassa on ollut aika kun rakastin sinua, mutten juuri pitänyt sinusta. Olit haastava, niin haastava että väsyin. Elämä oli yhtä taistelua, taistelua jossa tuntui että minä olen tappiolla hetkestä toiseen vaikka sinun tulevaisuutesi tuntui olevan minun käsissäni. En riittänyt ja liian usein itkin turhautumisen kyyneleitä. Mietin usein pidänkö sinusta koskaan...


Katson sinua. Sanon sinulle että kun joku jonakin päivänä sanoo sinulle ettet ole kaunis – älä usko. Olet kauneinta maailmassa. Olet täydellinen. Yhtäkkiä se poika johon olet ihastunut näyttää pikkupojalta, samalta kuin meidän jannut. Osaan viimeinkin kohdata sinut ja kaikkien näitten vuosien jälkeen puhumme viimeinkin samaa kieltä, ainakin hetken. Ehkä vielä tulee aika joka vie sinut taas kauemmaksi mutta minä otan tämän. Minä otan tämän hetken kun yhdestä katseesta tiedän mitä haluat, ymmärrän miksi paiskaat oven, miksi suutut ja mikä saa sinut tuntemaan itsesi riittämättömäksi. Ostan sinulle kahvin. Sinä valitset meille musiikin ja me lauletaan yhdessä autossa.


Minä tiedän että sinun pitää vielä lähteä, mutta anna tämän hetken kestää... anna sen kantaa meitä sen ikuisuuden ylitse kun sinun tarvitsee löytää oma tiesi. Minä muistan miten kamala sinä olit ja jokainen hetki tuntuu huikealta. Mietin miten kukaan voi sanoa että pienet lapset ovat parhaita, sinä olet miljoona kertaa ihanampi nyt, nyt kun meillä on yhteys.



Sinä istahdat autoon ja tiedän että olet väsynyt, turhautunut ja surullinen. Sinä huudat minulle. Sinä itket ja huudat. Haukut minut, nimitteletkin kai... minä kuuntelen. Sanon että olen tässä, että ymmärrän miten haastavaa sinun elämäsi on juuri nyt. Että olen onnellinen siitä että luotat minuun niin paljon että uskallat sanoa kaiken sen minkä sanot. Jokainen meistä tarvitsee turvallisen ihmisen lähelleen, sen jolle voi kiukutella. Sen jolle ei tarvitse esittää että kaikki on hyvin. Sen jonka kanssa voi vähän myöhemmin nauraa, sen jälkeen kun on ensin itketty jä niistetty räät toisen olkapäähän. Sen ihmisen jonka kädestä voi pitää kiinni kunnes nukahtaa. Olen onnellinen että tänään se olen minä. Jonakin päivänä sinä löydät itsellesi uuden ihmisen, sen jonka kanssa voit olla paljas, mutta nyt se olen minä.

Erityisopetussuunnitelma palaverissa vararehtori tarttuu minua kädestä, onnittelee, sanoo että meillä on aivan mieletön tytär. Hymyilen ja kiitän. Vararehtori jatkaa, kiitos teidän lapsen ihanuudesta kuuluu teille, lapsen vanhemmille. Yhden ohitsekiitävän hetken mietin kaikkia niitä kilometrejä, tunteja ja kymmeniä tuhansia dollareita. Se on ollut sen arvoista. En minä sinua tehnyt, sinä itse rakensit sinut. Minä vain ajoin autoa. 

Olet ihana nuori nainen. Miten onnellinen olenkaan että saan olla sinun äitisi. 







Kommentit

  1. Kyyneleet tuli.
    Koko perheen onni, että äiti ajaa sitä autoa. Ja on tarvittaessa ollut aina paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyyneleet tuli sinun kommentistasi täälläkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän