odotusta

Poikien huoneesta kantautuu leikin riemukas ääni ja jotenkin kummasti kaikki kolme on olleet sulassa sovussa siellä suljetun oven takana jo pidemmän aikaa. Hymyilen niitten systeemeille. Pelaamisen saa aloittaa vasta iltapäivällä. Ne odottavat. Ne vie koiran kävelylle ja sitten ne taas odottaa. On kuuma. Ei sellainen ihana houkutteleva kesälämpö joka kutsuu ulos aurinkoon, vaan ovelta vasten kasvoja painavana lehahtava kostea kuumuus jota ilmastointi yrittää pitää ikkunoiden toisella puolen. Onneksi on se ilmastointi, monella ei ole.

Kello kaksitoista odotus loppuu ja alakerrasta alkaa kuulua pelin ääni. Ne pelaa Red Dead Redemption II:sta, ne pelaa Apex Legendsiä, ne pelaa Grand Theft Auto V:sta. Yritän ohittaa ajatuksen pelien ikäsuosituksista. Minä tiedän että ne on vasta kymmenen. Tiedän että ne on aikuisten pelejä joita poikien kaveritkin pelaa. Mitäköhän niitten terapeutitkin miettii? Ei varmaan mitään, mutta nolostelen silti. En ymmärrä mitään tietokonepeleistä ja olen aina ollut tarkka siitä että ikäsuosituksia seurataan, ainakin suunnilleen. En ole koskaan pelannut yhtään tietokonepeliä viittä minuuttia pidempään. Mutta pojat pelaa. Ne pelaa koska ei ole mitään muutakaan tekemistä. Ne pelaa koska jokainen päivä on kulutettava alusta loppuun. Ne pelaa koska me aikuiset tehdään töitä ja ne pelaa koska kaikki muutkin väsähtäneet vanhemmat antavat lastensa pelata. Pelatkoon. Sitäpaitsi, ymmärrän olevani kaksinaismoralisti kun mun mielestä elokuvat ja kirjat on aivan eri asia mitä ikäsuosituksiin tulee. 

 

Minäkin odotan.

 

Odotan että tanssitunnit alkavat tänään ja mietin kuinka kauan menee ennen kuin studio suljetaan koronan takia. Siihen riittää yksi tartunta. Mietin onko se kuitenkaan riittävän turvallista vaikka on välisiivoukset ja hepat ja maskit ja turvavälit. Fredde ei halua että se menee, kuulen sen sen äänestä kun se lukee uusinta tutkimusta sisäliikunnasta. Katson meidän lasta ja näen sen sen silmissä kauhun siitä ettei se saakaan mennä. Tyttö katsoo lattiaa ja yrittää olla itkemättä, pieni aikuinen sen sisällä tietää että isä on ihan oikeasti aika järkevä mutta samaan aikaan lapsi haluaa mennä. Ymmärrän lasta, minäkin haluan että se saa itselleen pienen palasen jotakin tavallista kuukausien ja taas kuukausien tauon jälkeen. Tättis on odottanut tätä päivää maaliskuusta saakka. 

 

Minäkin odotan.

 

Odotan että me lähdetään sille toiselle lomapätkälle ensi viikolla. Odotan ja mietin miten hyvin se vuokramökki on siivottu. Odotan merituulen suolaista tuoksua kasvoilla ja hiekkaa joka takertuu kaikkialle. Odotan rantakadun kahvilan donitseja ja karkkikaupan salmiakin väkevän suolaista makua. Kai ne on auki? Pitääkö se mökki kuitenkin ainakin tuulettaa ja pyyhkiä ennen kuin asetutaan taloksi? Uskaltaako panimoon mennä oluelle jos istutaan ulkosalla? Fredde seuraa tartuntalukuja ja terveysviranomaisten päivityksiä. Onko tämä sittenkään hyvä idea? Odotan lomaa. Kaikki muutkin odottavat lomaa, paitsi kissa.

 

Minäkin odotan. 

Odotan että palaveri alkaa ja että se loppuu. Teen töitä ja odotan seuraavaa palaveria. Odotan että tulee aika laittaa päivällistä ja sitä että kello tulee seitsemän. Odotan että pääsen yläkertaan tekemään värityskuvia ja odotan pöllön huhuilua metsässä. Odotan viileämpää säätä. Odotan että jalka paranee. Odotan tilaamaani vaatelähetystä. Odotan että kahvi tippuu ja sen jälkeen sitä että joku kantaa sen mulle työhuoneeseen. Odotan.

 

Odotan että koulu alkaa syyskuun alussa. Me kaikki odotetaan sitä päivää jonkinlaisen kauhun sekaisen innostuksen vallassa. Pojille on järjestetty työtilat. Tättiksen huoneen remontti on vielä vähän kesken. Lyijykynät, laskimet, vihkot ja viivottimet odottavat ensimmäistä koulupäivää. Mallilukujärjestystä on tuijotettu monta kertaa ja mietitty miten se toimii käytännössä. Jaksaako ne? Osaako ne? Osaanko minä? Vanhempien tuska on yhteinen sillä harva meistä on ajatellut kotikoulua varteenotettavana vaihtoehtona. Keväästä jääneet muistot ja muistikuvat ovat vaihtelevia samoin kokemukset etäopetuksesta. Meidän kokemus oli lopulta ihan hyvä, oikein hyvä. En mä tiedä mitä ne oppi, mutta käytiinpä ainakin koulua.

 

Odotan että koulu alkaa syyskuussa. Laitan sähköposteja sinne ja tänne. Siirtelen terapioita ja mietin miten etäkoulu nivoutuu yhteen työnteon kanssa vai nivoutuuko. Mietin päteekö tässäkin se sama kuin niin monessa muussa, se että epätietoisuus on tuskallisempaa kuin todellisuus sitten kun sen kohtaa, että tämäkin sujuu lopulta ihan hyvin. Etäkoulu.

 

Ne sanovat että odottavan aika on pitkä. Karvat koiran paljaaksi ajetussa takapuolessa kasvavat hitaasti. Mietin että odottaako sekin.