Siirry pääsisältöön

olipa päivä

 


HERÄSIN kuuden aikaan innostuneena siitä että sain viimeinkin kokeilla kulkemista vain yhdellä kyynärsauvalla. Päästin koiran pihalle ja ruokin sen ja kissan kahvin tippuessa. Ennen aamiaista juon jokaisena aamuna yksitoista kupillista laihaa pannukahvia samalla kun vastailen sähköposteihin ja katson mitä päivä tuo tullessaan. Tänään sataa ja tuntuu syksyiseltä vaikkei vielä edes ole syksy. Aamiaiseksi on tuoretta hapanjuurileipää, marjoja ja keitettyjä munia. Hapanjuurileivonnasta on tänä vuonna tullut trendikästä, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta kotonahan me kaikki ollaan ja mitä muuta meillä on kuin aikaa.

 

KAHDEKSALTA seisoin unisen Tättiksen kanssa vesisateessa koulun jumppasalin ulkopuolella jonottamassa koulukuvaan pääsyä. Mietin että pitikin sataa juuri tänään. Ovella ne sanoi ettei vanhemmat pääse sisään, vastasin että ajattelin nyt kuitenkin mennä ja menin. Ei tällä kertaa tarvinnut edes muistuttaa lapsen erityisopetussuunnitelmasta. Joskus tarvitsee. Puhelimessa neuvoin ystävää tietokoneen hakemisessa ja koulukuvassa. Hänen poikansa aloittaa yläkoulun ja niin rakennus kuin toimitatavatkin ovat vieraita. Muistan miten hermostuneita me oltiin Tättiksen kanssa vuosi sitten.



 

PÄIVÄN OHJELMASSA on tutusti markkinointia, sähköposteja ja ajatustenvaihtoa asiakkaitten kanssa. Kysyin asiakkaalta sopiiko näyttö lauantaille. Näin koronan aikana kaikki näytöt ovat etukäteen sovittuja yksityisnäyttöjä. Assari taas kysyy mielipidettä uudesta nettisivusta ja markkinointitiimin kanssa käydään keskustelua kylteistä. Laiskasti leikin samalla kissan kanssa sen vaatiessa huomiota. Tuntuu uskomattomalta että meidän pikkurotta täyttää reilun viikon päästä vuoden. Rakas työtoveri soittaa ja kysyy saako vähän aikaa kaataa likavettä mun korvaan ja vastaan hymyillen että ihan milloin vaan. Joskus on puhdistavaa puhua kollegan kanssa ja haukkua kaikki alusta loppuun. Välillä täytyy saada vähän valittaa. Vaihdan kuulumisia myös poikien kummitädin ja toisen rakkaan ystävän kanssa. Poikkeuksellista on se ettei mulla ole kalenterissa yhtään videopuhelua. Sen sijaan vietän puolitoista tuntia koulupiirin presentaatiovideota katsoessa. 



 

FREDDE istuu mua vastapäätä ja palaveeraa erilaisten tiimien kanssa tauotta. Mietin miten sen pää pystyy erottelemaan kaikki palaset toisistaan. Mun vastatessa puhelimeen se nappaa koneensa ja siirtyy poikien huoneeseen niitten työpöydän ääreen. On kuitenkin ihan mahtavaa jakaa sama työtila ja päivän aikana keskustella työasioista ja sparrata toisiaan. Vaikka Yhdysvaltain työttömyysluvut on otsikoissa on täällä meidän kuplassa tilanne se että useimmat ovat kiireisempiä kuin koskaan ja oman alueen työttömyys on vähäistä.

 

LAPSET käyttävät Martan lenkillä. Tättiksen ohjelmassa on tunti matikkaa samalla kun pojat lukevat. Kentsu lukee Tolkienin Hobbittia ja Ollipollilla on menossa Nälkäpeli. Sitten ne pelaa ja tiktokkaa. Tättis leipoo kurpitsamuffinsseja. Ne on taivaallisia ja syön kaksi. Iltapäivästä Fredde pelaa lasten kanssa Menolippua ja Tättis voittaa taas. Se voittaa aina kaikki lautapelit ja aiheuttaa aina välillä hienoista hermostumista muissa. Ollipollin erityisopetussuunnitelmatiimin vetäjä laittaa viestiä ja me sovitaan palaveri maanantaille tiimin kanssa. Sama palaveeraaminen on edessä kaikkien kolmen kanssa ja salaa pohdin miten ne on ajatellut tukea Tättistä etänä, ehkä niillä on jotain ryhmäkeskustelutuokioita muitten samanlaisten lasten kanssa. Eniten tukea meidän lapsista tarvitsee kuitenkin Kentsu jolle etäopetus on haasteellista ja matematiikka takkuaa.


 


ILLALLA tehdään yhdessä pizzaa, onhan perjantai. Aamusta asti kohotettu pizzataikina kaulitaan viideksi pohjaksi ja pöydällä odottaa täytteeksi katkarapuja, kinkkua, brietä, mozzarellaa, basilikaa, oliiveja, artisokkaa ja itse keitetty valkosipulinen tomaattikastike. Vain Kentsu on tylsä ja haluaa pizzaan vain tomaattikastiketta, kinkkua ja juustoraastetta, muilla on enemmän seikkailunhalua. Pizzat paistuvat pizzauunissa meidän jutellessa keittiön saarekkeen ympärillä. Apple TVstä katsotaan pari jaksoa Modernia Perhettä jäätelön kanssa ennen kuin kaikki vetäytyvät makuuhuoneisiinsa lukemaan ja rauhoittumaan unille.


LUEN vanhan ”OlipaPäivä” blogikirjoituksen ja mietin miten valtavasti elämä on muuttunut. Meillä on useimmiten kivaa lasten kanssa. Tättiksestä on kasvanut ihan mieletön nuori nainen jonka kanssa me jutellaan politiikasta, rasismista ja elämästä. Kun meidän mielipiteet välillä eroaa toisistaan muistutan että nuorissa on tulevaisuus ja meillä vanhoilla pieruilla on vanhojen pierujen ajatukset joita sietääkin vähän ravistella. Ja pojat, Kentsu osallistuu näihin poliittisiin keskusteluihin intohimoisesti kun Ollipolli taas on vielä autuaasti pihalla maailman menosta ja uutisten sijaan lukee mieluummin uusista videopeleistä. Se onkin ainoa meidän kolmikosta joka on edelleen sitä mieltä ettei koskaan muuta pois kotoa ja haaveilee ammatista Starbucksin baristana, siinä missä Tättis haluaa ihmisoikeusasianajajaksi tai lääkäriksi ja Kentsusta tulee tällä tietoa psykologi.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...