Siirry pääsisältöön

mitä olet aina halunnut tietää?

 


Mistä haluaisit minun kirjoittavan? Työstä? Lapsista? Elämästä maailmalla, vai jostakin aivan muusta? En ole vuosiin kysynyt, vaan kirjoittanut vaan - milloin mistäkin - mutta jos jollakin teistä lukijoista on mielessä toivepostaus niin nyt olisi sauma sille. 


Perheemme on asunut Yhdysvaltain länsirannikon pohjolassa, Seattlen seudulla vuodesta 2002. Yhdysvaltain kansalaisia meistä tuli syksyllä 2009. Asumme sellaisella tavallisella omakotiataloalueella, tai ehkä se ei ole kovin tavallinen sillä vaikka talot näyttävät samalta kuin kaikkialla muuallakin on postinumeroalueellamme perheen keskiarvotulot lähemmäksi $200k vuodessa, täällä valtaosa talouksista jää ilman lapsiperheen verovähennyksiä ja uutisten tukipaketteja.



 


Meillä on kolme täällä syntynyttä lasta, kaksitoistavuotias tytär ja kymmenvuotiaat kaksospojat. Meidän Tättähäärä on ylä-asteen toisella luokalla ja pojat käyvät alakoulua nyt viimeistä vuottaan, koulu on ollut etänä maaliskuusta alkaen. Tättis tanssii, tanssii silleen puolitosissaan, ei siitä ammattilaista tule mutta kilpatiimissä kuitenkin. Vanhemmuus on meidän perheessä omanlaistaan, niin kuin kai jokaisessa perheessä, mutta meidän perheessä kiinteä osa vanhemmuutta ovat myös lasten diagnoosit ja terapiat. Ei niin että lapsi koskaan olisi yhtä kuin diagnoosinsa mutta diagnoosi on osa lasta ja myös perheen arkea. Jokaisella lapsella on erityisopetussuunnitelma ja mukautetun oppimisen suunnitelma.

 

Toisin kuin moni muun alueen perheistä meidän perheemme ei ole töissä Microsoftilla, Amazonilla tai Googlella. Me olemme kiinteistövälittäjiä ja mieheni Fredde tekee sivussa osa-aikaisesti konsultin töitä digitaalisen markkinoinnin parissa. Meillä ei siis asusta yhtään insinööriä. Asunnon ostaminen ja myyminen on täällä erilaista kuin Suomessa.




 

Sitten on koira - Martta. Martta on viisivuotias labradorinnoutaja ja Tättiksen tukipaketti, siis palveluskoira. Tavallisessa arjessa se on aika tavallinen perhekoira, paitsi vähän paljon keskimääräistä tottelevaisempi, mutta esimerkiksi lentokoneeseen meillä ei ole asiaa ilman Marttaa. Maeve, meidän kissa muutti meille vuosi sitten löytöeläinkodista sellaisena laihana, pelokkaana ruttanana. Se saapui meille Fredden autokauppojen sivutuotteena, mutta se on oma tarinansa se, ja siitä on kasvanut aivan ihana tyyppi.

 

Mistä haluaisit kuulla lisää? Sisustuksesta? Ruoasta? Koulusta? Vai ehkä jostakin henkilökohtaisemmasta? Kysy niin kirjoitan toivepostauksen.




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi3. tammikuuta 2021 klo 2.16

    Hei. Kiitos mukavasta blogistani! Kaikki kirjoittamaan aiheet ovat mielenkiintoisia. Minua kiinnostaisi millainen koulutussysteemi siellä on. Milloin oppivelvollisuus loppuu, millaisia jatko-opintomahdollisuuksia siellä on (Suomessa kun käytännössä vaihtoehtoja ovat lukio tai ammattikoulu)? Onko Suomesta joitain asioita ikävä? Onko lapsillanne Suomen kansalaisuus?
    Pipsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa3. tammikuuta 2021 klo 8.20

      Kiitos mukavasta palautteesta! Laitan toiveesi kirjoituslistalle :)

      Poista
  2. Anonyymi3. tammikuuta 2021 klo 4.22

    Täältäkin kiitos kiinnostavasta, mukaansatempaavasta blogista. Näin ulkomailla asuvana suomalaisena juuri tällaiset tavallista arkea kuvaavat ulkosuomalaisten blogit ovat niitä kiinnostavimpia, joiden pariin tulee palattua uudelleen ja uudelleen. Sinunkin blogiasi on jo tullut luettua useampi vuosi... :-)
    Minä haluaisin kuulla enemmän työelämästänne siellä USA:ssa, niin yrittäjänä kuin työntekijänäkin (muistelisin, että olit ennen kiinteistövälittäjäksi ryhtymistä muualla töissä?). Mitä hyvää ja huonoa, minkälaiset työajat, kuinka helppoa on yhdistää työ ja perhe-elämä, miten löydätte balanssin työn ja vapaa-ajan välillä jne.

    Niin ja onko teillä joitakin suomalaisia tapoja ja perinteitä, mitä yhä noudatatte? Suomalaisia asioita, mistä ette hevillä luovu?

    Terkuin, Maiju Belgiasta

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10. tammikuuta 2021 klo 10.25

    Hei Muusa, kiitos kivasta blogistasi, minäkin olen lukenut blogiasi jo monta vuotta. Olen itsekin ulkosuomalainen, asuin Kanadassa ensin ja nyt Lontoon lähellä Englannissa.

    Minua kiinnostaa kaikki ihan tavalliset kirjoitukset arjesta ja elämästänne. Meillä on 12-vuotiaat kaksoset ja koira, elämme aika normaalia elämää täällä Lontoon ulkopuolella "maaseudulla".

    Kiitos blogistasi! Tessa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää