takaisin arkeen

Ensimmäinen viikko selätetty ja minkälainen viikko. Jos tätä seuraisi 51 samanmoista saattaisin ottaa lopputilin omasta elämästäni mutta onneksi tänään paistaa aurinko, on lauantai ja edesmennyttä mäkihyppääjää lainaten jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Tässäkin viikossa oli kuitenkin paljon hyvää ja kaunista.

 

Maanantai

Herään vuoden ensimmäiseen arkiaamuun sen vaatimalla tarmokkuudella, sellaisella tarmokkuudella joka ei ehkä ole kovin luonnollista ja luontevaa, vaan ennemminkin täynnä päättäväisyyttä. Liityn kiinteistövälitystoimistoni ryhmään joka lupaa nousta koko kuukauden aamukuudelta - helppoa, herään kuitenkin - lukea elämäntapaoppaita - vaikeeta, inhoan elämäntapaoppaita - ja tavata kahdesti viikossa videokonferenssissa. Viimeisin houkutteli eniten, sen jälkeen kun me Fredden kanssa vaihdettiin firmaa heinäkuussa olen kokenut itseni vähän ulkopuoliseksi ja toivon että tästä ryhmästä löytyisi ne mun uudet ihmiset, uudesta yrityksestä. Tämä maa ja etenkin kaikki vähän innovatiivisemmat ja nuorekkaammat yritykset ovat täynnä erilaisia motivaatioryhmiä ja tällaiselle puolikankealle tyypille ne on välillä vähän vaikeita. Olen kuitenkin tosi innostunut.

 

Tanssistudion tiedotustilaisuudessa käydään läpi kuvernöörin määräyksiä. Alkaen ensi maanantaista tanssistudio saa avata ovensa viidelle tanssijalle kerrallaan. Käytännössä palataan siis tanssilukujärjestykseen missä ollaan kotona ja studiolla ja joskus studiolla ja aina kotona ja... ehkä mä jotenkin muistan kuka on missä ja milloinkin. Kaikki kolme lasta tanssii taas ja se saa mun sydämen sykkimään onnesta, kun se kolmaskin viimeinkin palasi studiolle. Ehdottomia kohokohtia menneellä viikolla.

 

Tiistai

Puheterapiasta soitetaan ettei meidän uusi vakuutus käy niille. Peruutamme puheterapian koska en halua maksaa kolmea sataa viikossa lapsen puheterapiasta. Olen taas kiitollinen siitä että lapsi saa ilmaista puheterapiaa koulun kautta. Hammaslääkäri sanoo ettei uusi vakuutus käy niillekään, mutta kun kyse on hammaslääkäristä ei sillä ole väliä kun vakuutus maksaa kuitenkin. Älä kysy. Puhelimessa vakuutusyhtiöntyyppi lukee mulle ääneen sitä samaa nettisivustoa joka mulla on silmien edessä. Muistutan että osaan itsekin lukea ja kaipaan vastusta siihen korvataanko lapsen diagnoosikoodilla puheterapiaa ylipäätään. En saa vastausta kysymykseeni, tyyppi puhelimessa ei tiedä. Huokaan.

 

Keskiviikko

Päivä on ihan tavallinen, ainakin alkuun. Töitä ja koulua ja koulua ja töitä. Olen lähettämässä asiakkaille markkinointikirjettä kun Fredde sanoo että älä lähetä vielä, jotkut hullut on vallanneet kongressin ja edustajia evakuoidaan ja siellä on kai menossa vallankumous... niin. Keskiviikko ei enää ollut tavallinen. Kukaan ei enää tee töitä yhtään missään ja kaikki seuraavat vain uutiskanavia.

 

Illalla on koulupiirin tiedotustilaisuus. Meillä suunnitellaan koulujen avaamista vaikka muualla maailmassa kouluja suljetaan. Kouluun palaaminen on kuitenkin vapaaehtoista ja ne jotka sinne palaavat palaavat vain aamupäiviksi ja silloinkin lapsen iästä riippuen neljäksi tai kahdeksi aamupäiväksi. Kaikki luokat ja opettajat jaetaan uudelleen eikä kukaan enää oikein tiedä yhtään mitään. Älä kysy.

 

Torstai

Vanhempainyhdistyksen hallituksen kokous. Rehtori itkee. Kaikki itkee koska rehtori itkee. Ei rehtoreitten kuulu itkeä. Tunnelma kokouksessa on alavireinen ja apea. Koulut hukkuvat sähköposteihin vanhemmilta jotka haluaa tietää kuka niitten lasten opettaja on. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei tiedä koska tietää ja rehtori näyttää siltä että saattaa kuolla stressiin. Vanhempainyhdistyksessä me siirretään budjetissa rahaa excel-riviltä toiselle jotta saadaan tuettua koulua tarvikkeiden ostossa.

 

Päivä muistuttaa keskiviikkoa ja tunnelmat on sekavia eikä kukaan tee mitään muuta kuin seuraa uutisia. Siinä sivussa me hallituksen jäsenet yritetään rauhoitella vanhempia ja vastata kysymyksiin koulujen avaamisesta - se vähä mikä tiedetään.

 

Perjantai

Soitan luottopodiatrille - jalkalääkäri - kysyäkseni kauanko kipeää varvasta kannattaa hoitaa kotona. Lääkäri haluaa nähdä mut iltapäivällä, onhan vammasta kulunut jo melkein kaksi viikkoa eikä se ole parantunut. Lääkärissä nauran ja totean että taidan tarvita kanta-asiakaskortin heille, kävin hän siellä kahden viikon välein heinäkuisen nilkkavamman jälkeen pitkälle syksyyn. Kävelen lääkäriasemalta ulos jalassani ortoosi. Tämä on onneksi sellainen jossa voi edelleen ajaa autoa. Nähdään kahden viikon päästä sanoo lääkäri, sulla on muuten vahva poika! No onhan tuo, onnistuu hieroessaan kiskomaan varpaan sijoiltaan niin että nilvesiteet on revenneet ja varvas murtunut. Toipumisaika keskimäärin kuudesta kahdeksaan viikkoon vammasta.

 

Lauantai

Vihdoinkin viikonloppu. Ulkona paistaa aurinko. Ensi viikolla alkaa tanssitunnit, me jatketaan koulua etänä ja lopulta kaikki järjestyy. On järjestynyt aina ennenkin.