Siirry pääsisältöön

miten tässä nyt näin pääsi käymään?

 

Pilkettä silmäkulmassa?

Ihminenhän tekee kaikenlaista älytöntä hetken mielijohteesta ja vaikka tällä kertaa mielijohteesta toteutumiseen meni reilu vuosi, on myönnettävä että tämä tuli silti vähän puskista. Siitä on aikaa tovi jos toinenkin kun Fredde lipsautti että jossakin välissä voitais harkita Martalle pikkusiskoa, ihan vaan jotta meillä olisi koira sitten joskus kun Martasta aika jättää ja toisaalta, jos Martasta vaikka olisi jotain apua tulokkaan koulutuksessa. Asia jäi sikseen, kun se ajatuskin oli lähinnä sellainen, sitten joskus.

 

Ensikohtaaminen.

Otin asian esille lasten palattua kouluun syyskuun alussa. Fredde empi, että onko nyt kuitenkaan hyvä aika, kun noita töitäkin on, ja minä pontevasti vastasin että koskas sitten ja eihän niitä pentuja nyt tosta vaan mennä ostamaan. Sain luvan laittaa Martan kasvattajalle viestiä, ihan vaan kyselläkseni mikä siellä oli tilanne. Niinhän siinä sitten kävi, että reilua viikkoa myöhemmin matkasimme autossa kotiin koiranpennun kanssa. Ei, se ei ole tyttö, eikä se ole keltainenkaan. Meille muutti Murphy, Martan pikkuveli. Murphyn sisko muutti vähintään yhtä yllättäin meidän hyville ystäville naapuriin.  

Sisko ja sen veli.

 

Yön pimeinä tunteina, kojoottien ulvontaa ja pöllön huhuilua kuunnellessani kasteisella nurmikolla, yrittäen taskulampun valokeilassa etsiä mustaa lylleröä, mietin että ihminen osaa kyllä tehdä elämästään vaikeeta. Vanhempainlomaahan ei koiranpennun ottajalle anneta ja vielä vähemmän yrittäjälle.

Johtaja-ainesta?

Niinpä Murphyn ensimmäinen viikko on ollut melkoisen vauhdikas. Kahdeksanviikkoinen koiranpentu on kulkenut mukana toimistolla, asiakastapaamisissa, näytöissä, palavereissa ja istuihan se jopa panimossa meidän kanssa kun tavattiin uudet asiakkaat. Koska rokottamatonta koiranpentua ei voi laskea juoksentelemaan, on mun vakivarustuksena ollut koira kainalossa, käsilaukku olalla ja läppärilaukku kannossa. Martta onneksi huolehtii itse itsestään, mutta jonkinlainen regressio sillä on ja selkeästi FOMO (fear of missing out = pelko että jää jostakin paitsi).

 


Paljon on jo opittu. Jäbä osaa istua, tulla luokse, odottaa tarvittaessa, tietää mitä tarkoittaa ”Ei!” Marttakin on ehtinyt opettamaan lapselle että kun tulee vieraita odotetaan lupaa omalla paikalla, katua ylitettäessä istahdetaan kunnes saa luvan ylittää ja varmasti koiranperspektiivistä tärkeintä on se että paras paikka kerjätä on tiskikoneen vieressä.

 

Vähän puskissa.

Maeve parkkerasi ensimmäiseksi viideksi vuorokaudeksi Tättiksen sängyn alle ja lähinnä murisi jonkun yrittäessä lähestyä. Torstaina se ilmestyi takaisin esiin, hoikistuneena mutta uteliaana. Selkeästi kissaneiti oli päätellyt että tyyppi on selkeästi tullut jäädäkseen ja on aika selvittää kuinka vaarallinen se on. Lauantaiaamuna se tuli jo aamiaiselle Martan ja Murphyn seuraksi.

 

Kohtaaminen aamuhämärissä. 

Elämä on siis asettumassa uomiinsa kahden koiran, kissan ja kolmen lapsen vanhempana. Ensimmäisen järkytyksen väistyttyä olemme hyvää vauhtia oppimassa elämään toistemme kanssa.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...