perjantai 27. marraskuuta 2015

pappi, lukkari, talonpoika, kuppari...

alasti - uikkareissa - pyjamassa


Mulle on jatkuva ja loputon ihmetyksen aihe, miten yhtäaikaa samanlaisia ja erilaisia meidän kolmikko on.  Tai siis, tottakai ne on erilaisia kun ne on kuitenkin ihan omia yksilöitään ja erillisiä ihmisiä, mutta että saman perheen lapset voi oikeesti olla niin erilaisia keskenään. Hyvä puoli tässä on – siis monen muun hyvän asian lisäksi – että useimmiten yksi kolmesta tarjoilee meille vanhemmille synninpäästön hopealautasella, oli sitten kysymys lapsen unirytmistä, ruokailusta, liikunnallisuudesta tai oikeastaan ihan mistä tahansa.

Pukeutumista en tähän listaa koska mitä pukeutumiseen tulee, niillä on kaikilla omat omituisuutensa ja ne samat omituisuudet menee läpi koko linjan, puhuttiin sitten koulupukeutumisesta, ulkovaatetuksesta tai yöasuista.

Aamiaispöydässä meillä istuu keittiön saarekkeen ympärillä kolme lasta. Kaikki kolme syö eri aamiaista, tai jos mutsi on ihan kurja ja kaikille tarjotaan samaa, lähtee ne aamunaukunat eriaiheesta.

M istuu tuolillaan alastomana ja syö loputtoman määrän leipää ja voita, leipää ja hilloa, leipää ja voita, leipää ja hilloa. Kiitospäivän ruokavalikoimasta sille maistui lähinnä kurpitsapiirakka, kaikkea se maistoi mutta lähinnä siksi etteä niin nyt vaan kuuluu tehdä. M olisi alasti mieluiten aina, mutta koska se nyt ei vaan käy ja välillä on pakko pukea päällekin. M ei kuitenkaan koskaan, ikinä, milloinkaan pukeudu mihinkään mikä kiristää, puristaa tai hankaa. Se tulee ihan mutsiinsa siinä että se inhoaa kovia kankaita, kankaan läpi tuntuvia kirjailuita ja paksuja saumoja. Sukkia M käyttää vain äärihädässä. 

M on peruslaiska. Läksyt se jättäis mieluiten tekemättä, ei siksi että ne olis vaikeita vaan siksi ettei se millään viitsis. Kun pyydän sitä tyhjentämään tiskarin vastaa se olkkariosta ettei se jaksa just nyt. Sama pätee siivoamiseen, pyykkien poislaittamiseen tai ylipäätään mihinkään mikä ei ole sen omalla listalla ykkösenä. Kokeista se kuitenkin kantaa huikeita numeroita ja opettaja on vahvasti sitä mieltä että meidän laiskamato työskentelee koulussa mielellään. Uskon rehellisesti että M:n unelmamaailmassa sillä olisi useampi palvelija.

Joku saattaa erehtyä luulemaan prinsessaa sosiaaliseksi. Tosiasiassa ihmiset tuntuu olevan sille aika yhdentekeviä. Kun M:lla on huonopäivä, on kaikilla M:n lähettyvillä olevilla myös huono päivä. Kun sillä on hyvä päivä, on vaikeeta löytää valloittavampaa tyyppiä. 

K:lla on jalassaan uikkarit. Ei mitkään sellaiset uimashortsit vaan ystäviltä perityt tiukat speedot. Yläosana sillä on uikkarin kireä t-paita. Jos silmä välttää, kätkee se ne uikkarinsa myös muitten vaatteiden alle. Eilen illalla kun käskin sitä valmistautumaan yöpuulle kiitospäivän jälkeen, ilmoitti nuorimies iloisesti että sillä on jo yöpaita päällä. Shortsien ja paidan alta paljastui ne speedot ja M:n vanha uimapaita. Kai se piukeitten uima-asujen antama palaute oman kehon rajoista tuntuu siitä vaan erityisen hyvältä. Aamiaiseksi K ei söis yhtään mitään, mutta jos on ihan pakko syödä niin sit se on maapähkinävoileipä ja lasillinen maitoa. Kiitospäivänä mies söi vieraitten kauhuksi kokonaisen kalkkunanjalan, irvisti salaatille ja muille lisukkeille.

kalkkunankoipi


Kun K lähtee kouluun on sillä jalassaan pillifarkut ja liian pienet kengät. Siskollaan on sen sijaan jalassaan vastaavasti aina numeron tai kaksi liian suuret jalkineet. Päälle se vetää batmansadetakin ja joskus niihin liian pieniin kenkiin tungetaan vielä sukatkin.

Koulussa K on lähinnä innostunut. Se haluaa oppia. Se haluaa noudattaa sääntöjä ja se haluaa olla taitava. Intoa on enemmän kuin taitoa monissa asioiossa, mutta into siivittää matkaa eteenpäin. Poika on kunnianhimoinen ja on niitäkin asioita joissa se on aivan tolkuttoman taitava. Oppimishäiriöstään huolimatta se tapailee jo helppoja sanoja, ja kirjoittaakin vähän. Kotona se haluaa auttaa ja osallistua kotitöihin, usein K:n tarjoamasta avusta seuraa kaaosta, mutta tällä lapsella on sydän kultaa. Keskiviikkona se lähetti koulusta sähköpostia opettajan kanssa siskolle. M kun jäi kotiin potemaan polveaan. Sähköpostissa K sanoi että sillä on ikävä siskoa ja että se toivoo sen pian jo voivan paremmin.

Tämä lapsi on syntynyt iloisena. Vähän kuin Obelix se on pudonnut onnellisuuspataan. Se on isänsä lailla yltiöpositiivinen ja löytää synkimmästäkin hetkestä sen pienen positiivisuuden.Sosiaalisesti se on täysin rajaton ja syleilee koko maailmaa - kirjaimellisesti. 

O istuu pöydässä pyjamassa. O:lla on päällään yöpuku AINA kun se on kotona, ja jos se saisi valita olis sillä päällään sama asua aina ja kaikkialla. Lautasella olevaa vastaleivottua leipää jonka päälle sulaa kimpale voita se mulkoilee kulmainsa alta ja lausahtaa kapinallisesti, että enkö mä vieläkään tiedä ettei se voi sietää leipää. Edellisenä iltana se inhosi kalkkunaa ja söi lautaseltaan lehti- ja ruusukaalisalaatin.

Kouluun O laittaa päälleen shortsit. Shortsit ja t-paita, satoi tai paistoi, oli kylmä tai kuuma. Ei sukkia, jalkaan lenkkarit. Takkipakosta riidellään aina. Siitä riidellään silloin kun taivaalta tulee ämpäreittäin vettä, niin kuin silloinkin kun aamua piristää kirpeä pikkupakkanen. O on sitä mieltä ettei sitä yhtään haittaa jos on märkää tai kylmää, takki sen sijaan haittaa ja pahasti.

O suhtautuu elämään huolettomasti. Fredden kanssa me katsotaan aina välillä toisiamme ja todetaan että jannu on kyllä ennemminkin kolme tai neljä kuin viisi. Koulunkäynti ei nyt vaan kerta kaikkiaan kiinnosta sitä, välitunti ja kaverit kylläkin. O ei ole edelleenkään oppinut erottamaan numeroita, ja kasi vois yhtä hyvin olla kuutonen tai seiska tai ysi – ei se kattokaas oo niin tarkkaa. Lukiryhmässä on kivaa, mutta kotona me ei ainakaan olla havaittu sanottavaa edistystä. Me ollaan edelleen kahden vaiheilla siitä että onko se vaan edelleen kolme vai pitäiskö kohta alkaa testaamaan josko taustalla olis jotakin muutakin. Henkisesti me ollaan jo alettu valmistautumaan siihen ajatukseen että poika saattaa käydä Kinderinsä kahteen kertaan, ja ensi syksyllä on ihan mahdollista että meillä on yksi kolmasluokkalainen, yksi ekaluokkalainen ja yksi kinderi.

O syntyi kivi kengässä. Se on huumorintajuinen ja sen sarkasmintaju on jotakin aivan käsittämätöntä. Siinä missä sen veljen huumori rajoittuu vessajuttuihin ja sisko nyt on kokonaisuudessaan aika huumorintajuton, on tällä pojalla silmää sille mikä on oikeasti huvittavaa ja se osaa nauraa myös itselleen. Perusvireenä sillä on kuitenkinn aina se kivi siellä kengässä. Liian kuuma, liian kylmä, liian nälkä, liian pahaa, muuten vaan vääränlaista...

Nukkumisesta olen kirjoittanut ennenkin. Nukkuminen nyt on kuitenkin aika keskeinen osa elämää lapsiperheessä, oli niitä lapsia sitten yksi tai useampi. Nukkumisesta tulee entistä keskeisempi osa elämää jos yksi tai useampi lapsista ei nuku. Nukkujiakin meiltä löytyy kolmea sorttia.

O on suoraviivaisin. Illalla sitä väsyttää ja se menee nukkumaan. Se nukahtaa ja nukkuu aamuun asti. O:n aamu on joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä viikonloppuisin. Joskus se näkee painajaisia, silloin se haluaa ehkä tulla meidän viereen, muuten se nukkuu omassa huoneessaan.

K:ta ei väsytä. Jos se ei saa melatoniiniaan se ei nukahda koskaan, mutta kun se nukahtaa se nukkuu. Sitä pelottaa illalla ennen unta ja aamulla, mutta öisin se ei oikeastaan koskaan heräile. Aamulla se sen sijaan on keskimäärin ensimmäisenä Martan kanssa pystyssä. K nukkuu patjalla meidän lattialla, päällään kolmesta neljään untuvatäkkiä koska muuten on liian pelottavaa ja kylmää.

M on mysteeri. M on meidän yökyöpeli ja sen normaali rytmi olis mennä nukkumaan joskus ennen puoltayötä ja nukkua aamukymmeneen tai yhteentoista. Käytännössä tää on kuitenkin aika hankalaa toteuttaa ja M ottaa melatoniinin lisäksi unilääkkeen nukahtaakseen ja pysyäkseen unessa. Ilman unilääkettä se vaeltelee täällä keskellä yötä lukemassa tai pelaamassa lautapelejä yksin. Kouluaamuisin se muistuttaa teini-ikäistä ja sen heräämiseen liittyy aina litannia erilaisia uhkailun ja kiristyksen metodeita. Se ei herää edes siihen, että Martta hyppii sen päällä.


Silti ne on kaikki niin selkeesti meidän lapsia, vanhempiensa kuvia. Meidän näköisiä, oloisia ja tapaisia. 



1 kommentti:

  1. Valloittavan ihana kirjoitus! Kiitos!
    Tuli hymy huulille, joka jatkuu edelleen!

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.