maanantai 23. toukokuuta 2016

että silleen

koulun jälkeen sähläys


Mä olin ennen se vanhempi joka ajatteli et ne joitten lapsilla katkeilee luita ei anna lapsilleen riittävästi kalsiumia ja d-vitamiinia, tai ehkä ne on muuten jotenkin holtittomia vanhempina. Kunnes:

Elokuun 19. mä olen naapuruston naisten kanssa yhdellä ja Fredde soittaa mulle just kun on saanut kaljan eteeni – kyllä, juon kaljaa – se kertoo että meidän seikailijatar on hypännyt sohvalta ja landannut suoraan kädelleen. Kymmenen minuuttia myöhemmin ajan itkevää tytärtäni lastensairaalan päivystykseen. Värttinäluu on poikki. Neiti aloittaa kouluvuotensa käsi kipsissä. Onneksi käsi paranee hyvin ja kuuden viikon päästä se on entisellään.



Joulukuun 25. paimennan laumani pihalle riehumaan. Ne juoksee korttelin ympäri puhkuen joulun riemua ja tarmoa ja Martta juoksee niiten mukana. O pysähtyy. Martta ei pysähdy. Seuraava yö ollaan lastensairaalassa. Sääriluussa on spiraalimurtuma – käytännössä se on siis katkipoikki kahdesta kohtaa. Ensimmäiset viikot se on pyörätuolissa jalka kipsattuna varpaista nivustaipeeseen. Seuraavaksi se on sellaisesa monossa ja kulkee ympäriinsä rollaattorin avulla. Fysioterapia alkaa toukokuun alussa.



Eilen. Sunnuntai-iltana, toukokuun 22. M vetää jalkaansa rullaluistimet sisällä keittiössä. Se pistää kypärän päähänsä ja lakonisesti me vanhemmat todetaan että varmaan olis parempi odottaa niitä suojia, ja tyttö toteaa tomerasti et hän kokeilee vaan vähän. Olen lammas. En sano mitään. Neiti pitää keittiön saarekkeesta kiinni ja luistelee. Fredde on autotallissa ja mä poikien kanssa yläkerrassa kun kuuluu tömähdys. Tömähdystä seuraa itku. Juoksen alakertaan ja Fredde säntää sisään autotallista. Irroitan maassa makaavalta lapselta fillarikypärän ja käsken Freddeä repimään luistimet sen jaloista. Keijukaisprinsessa pitelee kättään. Se ilmoittaa että se on katki.

Suhtaudun ilmoitukseen vähän varauksella sillä itku on loppunut ja tyttö kampeaa itsensä istumaan. Kysyn että onko se varma että se on poikki? Lapsi kasoo mua ja vastaa: ”Äiti. Kyllä mä tiedän miltä tuntuu kun käsi menee poikki. Multa on katkennut käsi ennenkin.” Lastaamme lauman autoon, mä en relaksaattien takia halua ajaa, Fredde ajaa, ja me ajetaan päivystykseen. Puolessa tunnissa käsi on kuvattu. -Joo, ranteessa on koko luun poikki menevä kaunis värttinäluun murtuma. Me täällä lastotetaan, huomenna meette ortopedille. Laitan tekstarin töihin, olen huomenna hoitamassa yhtä katkennutta kättä.



Maanantaina ortopedi katselee kuvia. - Hienosti on mennyt. Ai mitä tapahtui? No täähän on ihan oppikirjatapaus, yleisin murtumatyyppi kahdeksanvuotiailla tytöillä. Viikko lastassa, ja sit kipsataan. Neitokainen päättää toisen luokan samoin kuin aloittikin. Vasen käsi kipsissä.




Siperia opettaa. Yhdeksään kuukauteen on mahtunut kolme kipsiä. Että silleen. Ensimmäinen on jo kysynyt että saako meidän lapset riittävästi kalsiumia ja d-vitamiinia, ei vissiin kehdannut kysyä siitä yleisestä holtittomuudesta vanhempana.