Siirry pääsisältöön

perjantaina

äiti ja sen lapset


Martta on nyt kahden viikon ikäinen. Me shoppaillaan M:n kanssa netissä kaulapantoja ja M lukee koirakirjoja. Jannut katsoo telkkarista jokaisen löytämänsä koiravideon. Jos jotakin, niin tämä koira on odotettu.

katsokaa nyt näitä MimiGreen:n ihanuuksia


M lähti aamulla retkelleen. Se oli niin innoissaan että seisoi pihalla reppu pakattuna jo varttia ennen lähtöä. Repussa sillä oli eväät, rahat ja sukat trampoliinimestaa varten. Jannut oli katkerina, ja K oli täysin vakuuttunut siitä et sen tikit kestää kyllä muutaman tunnin trampoliinilla. Mä en ollut ihan yhtä varma aiheesta ja me jäätiin kotiin.



Tai kyl me ajettiin O:n silmälääkäriin, ja käytiin kaupassa. Silmälääkäri oli tyytyväinen siihen että silmälasit selkeesti ajaa asiansa ja niin kuin me ollaan itsekin huomattu pojan syvyysnäkö, lähinäkö ja silmien yhteistyö on lasien myötä ihan uudella tasolla. Käytännössä tää tarkoittaa että mies voi nyt kävellä metsäpolulla kaatumatta muutaman askeleen välein ja että palloa heittäessä se yrittää ottaa kiinni yhtä palloa sen entisen neljän sijaan. Onhan se nyt aika haasteellista yrittää päättää mikä niistä neljästä pallosta verkkokalvolla on oikea pallo, ja retkeilykin on kivempaa kun ei oo jatkuvasti polvet ruvella.

Tosiasiassa kaksikolla on ollut selkeesti kiva päivä. Ne unohti siskon retken epäreiluuden viidessä minuutissa ja sen jälkeen ne on leikkineet. Nytkin pojat on leikkineet olkkarissa toista tuntia legorakennelmillaan, kun joukosta puuttuu se ehdoton ja määräilevä isosisko.




Mä oon saanut hoidettua asioita, soitettua puheluita ja lähetettyä sähköposteja. Vakuutusyhtiön vaihtamisessa kun se suurin homma ei ole vaihtaa vakuutusyhtiötä vaan se että joutuu vaihtamaan apteekin. Osassa apteekeista tää käy kätsästi, mutta tällä kertaa lääkärin piti uusia jokainen resepti siihen uuteen apteekkiin... tarvittiin jokunen puhelu/nettikaavake. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää