Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - joulukuusi

 


Siinä missä tämä vuosi on rajoittanut on se yhtälailla rikkonut rajoja, ja huomaan että monet sellaiset sisäsyntyiset tai tapakulttuurin asettamat rajat ovat menneet rikki. Kirjoitanko taas siitä? En. Tai siis en ainakaan siitä miten rajoituksia lisätään ja köysi kiristyy taas kaulassa - niin on melkein kaikkialla.

 

Sen sijaan kirjoitan siitä miten tänä vuonna moni sellainen asia joka vuosi sitten olisi tuntunut suorastaan absurdilta tuo nyt tullessaan hyvää mieltä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, siis hyviä asioita. Osa tulee tuskin toistumaan sitten joskus kun elämä ulottuu taas oman kodin ulkopuolelle ja joistakin saattaa tulla pysyvämpiä asioita, kuten niistä videopuheluista minun työssäni.



 


Lauantaiaamuna tuntui siltä että me tarvitaan nyt jotain kivaa, mitä jos laitettaisiin joulukuusi? Siis ennen marraskuun puoltaväliä? Joulukuusi. Lapset tietysti innostuivat tästä ja Fredde puhuttiin hetkessä pyörryksiin. Iltakuudelta kuusi oli valmis, glögit kourassa ja joulu oli tullut taloon. Vähänkö noloo... Otin kuitenkin kuvia ja laitoin ne kaiken kansan nähtäväksi. Sain vastaukseksi lukuisia kuvia joulukuusista ja mittavan määrän kiitoksia siitä että olin antanut heille niin loistavan idean, tavan tuoda lämpöä muuten monelle kovin ahdistavaan tilanteeseen. Yllättäen huomasi että joulu oli tullut tai on tulossa ennenaikojaan moneen muuhunkin kotiin.




 

Illalla sytytin kynttilän yöpöydälle ja katselin sen lepattavaa liekkiä pimeässä huoneessa. Huokaisin onnesta. Fredde puhalsi sen sitten sammuksiin kun tuli tovia myöhemmin nukkumaan. Aamulla tonttuovikin oli ilmestynyt jostain alakertaan. Onneksi joulu on edelleen joulu.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän