Siirry pääsisältöön

terveellä varovaisuudella eteenpäin... f*** 2020

 


Joulukortissa toivotetaan tapahtumarikasta uutta vuotta. En voi olla irvistämättä toivotukselle vaikka se tarkoittaa hyvää. Ei kiitos. Meillä ei toivota tapahtumarikasta vuotta 2021, me halutaan tavallista ja tylsää. Sellainen siis kiitos, tavallinen ja tylsä vuosi, yksi sellainen.

 

Näin aamusta ystävän somepostauksen jossa kehoitettiin lähestyvään tulevaa vuotta suurella varovaisuudella, samalla tapaa kuin lapset viedään sisään lahjatavarakauppaan, niin että ovella muistutetaan että katsotan silmillä, ei käsillä - älä koske, älä koske mihinkään! Tulevaa vuotta on syytä lähestyä poikkeuksellisella varovaisuudella kunnioittaen sitä tosiasiaa että noin pääsääntöisesti 2020 ei ollut kenenkään suosikki. Juristiystäväni vaatii saada kaikki pienet präntit eteensä ennen kuin vuotta vaihdetaan. Oli tässä vuodessa toki hyvätkin puolensa kuten jokaisella pilvellä aina on se oma hopeareunuksensa, mutta onhan se myönnettävä ettei tämä nyt ihan kärkikastiin pääse siellä helpoimpien ja hauskimpien vuosien listalla.




 

Eilen illalla, elokuvaa katsoessa lapsi halusi antaa mulle jalkahieronnan. Tarjoukseen sisältyy tietysti sanaton pyyntö että hieron myös hänen, suloiset kymmenvuotiaan varpaat, meidän hobitin jalat jotka ovat suhteettoman suuret lapsen kokoon nähden. Tarjouduin hieromaan hänen jalat ilman omien jalkojen hierontaa, mutta se ei kuulemma käynyt lainkaan päinsä ja pontevasti hän nosti äidin jalan syliin, poisti villasukan ja ryhtyi hieromaan. Kaikki meni hyvin siihen saakka kunnes lapsi päätti naksautella mun varpaat, tapahtuma jota hän rakastaa itse yli kaiken omissa varpaissaan. Äidin pikkuvarvas pistää vastaan, ei vanhat varpaat enää naksu ja pauku ja poika ottaa kiinni pontevammin. Äiti älähtää tuskasta sohvalla ja poika säikähtää. Tuntia myöhemmin pikkuvarvas on musta ja turvonnut, no murtuneet varpaat onneksi paranee ja elämä jatkuu. Onpahan opittu tämäkin, varpaan voi murtaa myös näin. Jatkan matkaani kohti vuotta 2021 ontuen, pikkuvarvas teipattuna yhteen vieruskaverinsa kanssa.

 

Schitt's Creek sarjan Rosebud Motellin pienoismalli löytyy Seattlesta. 



En usko että torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuu mitään järisyttävää, sellaista valokatkaisijan napsautusta joka muuttaa kaiken toiseksi, mutta valoa siellä näkyy. Meillä on rokote ja pian myös uusi presidentti. Kyllä tämä tästä, uudet silmälasitkin toimii ja tuntuvat hyvältä. Tervetuloa uusi vuosi 2021, sellainen tavallinen ja tylsä.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää