Tahdon Asiat

Kun reilu kolmikymppinen toteaa olevansa aikuinen se kuulostaa mun korviin kummalliselta. Ei niin etteikö kolmekymppinen olis aikuinen - onhan se - mutta kun musta itsestäni tuntuu että mä olen hädin tuskin edennyt aikuisuuteen, saati että olisin jotenkin edes puolikypsä. Tällainen raakile vielä-kin. Maanantaina kuitenkin heräsin varhain, heiluttelin hetken varpaita, mietin että tänäänkin oli kai jotakin säätöä, ja lopulta muistin... Mullahan on syntymäpäivä. Lukemat mittarissa näyttää siltä että on epätodennäköistä elää toinen mokoma, tai ainakin todennäköisesti kaikille miellyttävämpää jos ei elä. Harvempi ysikymppinen kun kuitenkaan on enää elämänsä kunnossa – poikkeuksiakin toki on. Mulla oli pitkään sellainen harha, että aikuisena elämästä tulis jotenkin selkeää. Että jossakin vaiheessa musta tulis seesteinen ja että tietäisin automaattisesti mikä on hyvin ja oikein. Että tulis aika kun mun ei enää tarvitsis istua terapeutin sohvalla itkemässä sitä miten vaikeeta on...

Jäätynyt hämähäkinseitti on kaunis. Meillä on viimeksi ollut oikea talvi joskus kauan sitten. Edellisestä lumisateestakin on vierähtänyt niin monta kuun kiertämää, että meidän kahden kuusivuotiaan kosketus lumeen löytyy satukirjoista ja elokuvista. Ei meidän talvi mikään suomalainen talvi ole silloinkaan kun meillä on talvi, mutta jonkinlainen talven kyhäelmä kuitekin. Kaikki alle +5 Celsiuksen on kylmää, ja kun elohopea putoaa nollan alapuolelle on helvetin kylmä. Aamulla muutama pakkasaste menee luihin ja ytimiin, toimistoissa istutaan takit päällä ja lapsille, niille joutuu riitelemenään takin ylle. Kompromissinä Ollipolli vaelsi keskiviikkona bussipysäkille muutaman asteen pakkasessa shortseissa ja toppatakissa. Kentsu vaati muuttoa Kaliforniaan kohtuuttoman säätilan vuoksi ja Tättis odotti lunta. Tässä kohdassa kaikki oli vielä vaan kuuran peitossa.  Talvesta on luvattu lumista. Meidän luminen tarkoittaa hiutaletta siellä, toista täällä. Jos lunt...

Ja tapahtui niinä päivinä, että taloon tuli uusi pomo, ja että kaikki maailma oli verolle pantava... Uusi pomo oli ihan mukava - yhdessähän me se valittiin - mutta se kertoi kummia juttuja sen vanhasta tiimistä, ja me mietittiin että mikälaisia ihmisiä sillä oikein oli ollut töissä... Ihmisiä jotka ilmoittautui sairaaksi vaikkei olleet sairaana. Tyyppejä jotka vaihteli sairaspäiviä keskenään, siis tyyliin; oo sä sairaana maanantaina ja tiistaina, niin mä sairastan sit loppuviikon. Me kuunneltiin hämmentyneinä ja mietittiin ettei mikään ihme että Chicagon ihme halus tänne. Kurinpidolliset toimet oli kuulemma arkipäivää. Mr Chicago sanoi olevansa tarkkailijan paikalla, haluavansa ensin opetella miten me tehdään hommat. Fiksu jätkä me ajateltiin. Se sanoi että se tulee vielä vuoden kohdallakin vetoamaan siihen että se on se uustyyppi ja me naurettiin. Uusi pomo oli mukava ja mutkaton, ja kantoi klinikalle herkkuja. Tästä tulee hyvä. Meni muutama viikko ja kuherruskuukau...

Suomi juhlii miltei  satavuotiasta itsenäisyyttään. Minä jonotan pakkasaamun ruuhkassa töihin. Meillä on viimeksi ollut oikeasti talvi melkein kuusi vuotta sitten. Laumalla ei ole mitään muistikuvia siitä minkälaista on kun on lunta ja jäätä. Meidän naapureista valtaosa ei ole koskaan nähnyt lunta, saati ajanut liukkaalla. Liikenne on sen mukaista, huolimatta siitä että aamun kuura rajoittuu tienvierustan puihin. Autossa soi Joulu Ainolassa. Aamukahvilla sytytin kynttilät kahvin seuraksi ja katsoin itsenäisyyspäiväkuvia naamiksesta. Koulussa Kentsu pitää esitelmän Suomen itsenäisyyspäivästä. Se vie kouluun mukanaan Sauli Niinistö paperinuken – itse askarrellun. Eilen me puhuttiin siitä mitä se itsenäisyys tarkoittaa, ja miten siihen päästiin. vasemmalla  joulupukki aka jouludemoni, oikealla Sauli Niinistö On ihan tavallinen työpäivä. Kotimatkalla soi taas Joulu Ainolassa. MLL:n joulukalenterissa on tonttu ja suomenlippu. Tättis pitää viedä partio...

Me seistään harmaassa talvipäivässä joulukuusitarhalla. Jannut haluaa suuren. Tättis haluaa pörheän. Fredde laihan. Mä kiertelen puitten välissä ja kurkin neulasia. Kyselen tuoreudesta. Kuusikauppiaalla on ihana koira. Se on varmaan ainakin neljän Martan kokoinen, sen pääkin on kolme Martan päätä. Olen läsnä. Mun katse kiinnittyy vähän sivummalla olevaan kuuseen, se on syvän vihreä. Raakku, sanoo Fredde. Jaska Jokusen puu totea lapset. Mä katson kuusta lumoutuneena ja puhun laumalle suomalaisista joulukuusista. Katson Freddeä anovasti; mä haluan tämän... Sunnuntaiaamupäivän asennan alakerran vessaan uuden lattian. Mittaan, leikkaan, ähisen ja puhisen. Välillä kiroilen. Vähitellen ruskean-harmaankukerva muuttuu valkoiseksi. Mietin että lattia-asentajan pitää olla matemaattisesti edes jotenkin kykenevä. Laatta menee vain yhteen suuntaan. Pieni tila on täynnä esteitä ja mutkia. Lauma tietää että on parempi pysyä poissa tieltä. Ne on yläkerrassa pelaamassa Xboxia ja mun ah...

Tämä tarina sai alkunsa muutama viikko takaperin. Se alkoi siitä lauantaista kun Kentsu alkoi valittamaan mahakipua ja kumpikin meistä ohitti asian lähinnä olankohautuksella: Ai mahaan sattuu? No, voi kun kurjaa... hyppääppä mulle muutama kerta! - Poika hyppää ja me todetaan ettei se kovin kipeä ole. Se ei oksenna. Se ei ripuloi. Sillä ei ole ummetusta, eikä pikatestin jälkeen myöskään umpparia. Valitus kuitenkin jatkuu. Stressiä? Ehkä sitä stressaa! ”Painaako sua joku kulta? Siksikö vatsaan sattuu?” – Ei. Muutaman päivän jälkeen, kun jannulla ei edelleenkään ole muita oireita kuin valitus, kalpeneva naama, tummat silmänaluset ja hiipuva ruokahalu päätän että pojalla on refluksia. Aloitan lääkityksen (antepsin, ranitidin), nostan sängynpään, teen pikaisen kotitutkimuksen, mittaan kuumeen ja vahvistan kotidiagnoosin. Vatsakipu rajautuu rintalastan alapuolelle. Vatsa toimii normaalisti ja on kipeämpi ruokailun jälkeen. Kentsun rakentamalla legoaluksella joulukylään E...

Aamulla ne katsoo telkkaria keskenään pädiltä.  Vanhemmuudesta, yksi lause on jäänyt soimaan korviin viimeaikoina. Olisin varmasti ohittanut sen olankohautuksella, mutta kun se tuli kahdesti. Sama lause. Ensin täällä, kolleegalta joka on jo isoäiti, ja sitten sieltä meren takaa, ystävän sanomana. Ensimmäistä pidin vähän rasittavana höppänänä, toista piti jo kuunnellakin ja myöntää että me tosiaan ollaan erilaisia – ihmisinä ja vanhempina. Se meni jotenkin näin: ”Kuusivuotiaat on tosi rasittavia” Sisältö oli sama, niin englanniksi kuin suomeksikin, ja vasta kuultuani sen kahdesti ymmärsin että kokemus on aito, sydämestä kumpuava. Että kuusivuotias voi olla rasittava. Mulla on kaksi kuusivuotiasta ja yksi kokemus aiemmasta kuusivuotiaasta. Mulle kuusivuotiaassa on jotakin maagista. Kuusivuotiaat on mahtavia. Ne kysyy ja ennen kaikkea kyseenalaistaa. Yhtäkkiä, mulla on syytä olla perusteet toiminnalle sillä en tosiaankaan ole enää ainoa tietolähde ja auktoriteetti lap...