oli se hyvä päätös

Maanantaina se pääsi kouluun taas shortseissaan - niin kuin moni muukin. 

Eletään keskiviikkoiltapäivää ja olen viimeisten kolmen päivän aikana saanut kouriintuntuvasti taas muistaa miksi irtisanouduinkaan. Miksi kolme lasta, kiireinen työ ja joustamaton uusi pomo keskilännestä oli niin kertakaikkisen stressaava ja mahdoton yhdistelmä.

Uutta elämää on nyt eletty tasan viikko. Olen pessyt pyykit ja järjestänyt lasten vaatehuoneet sellaiseen järjestykseen että Tättiksen legginsit ja jannujen verkkarihousut on rullattu konmarin oppien mukaan värijärjestykseen. Olen siivonnut kirjoituspöydän laatikot. Olen laittanut välipalaksi pannaria ja aamiaiseksi puuroa. Omenakellon askelmittari paukauttelee kymppitonnin rikki päivittäin meidän kävellessä Martan kanssa pitkiä lenkkejä. Olohuoneen pöydällä on maljakossa tuoreita kukkia ja huonekalutkin on veivattu uuteen järjestykseen. Yhtäkkiä on aikaa.

On kukkia ja järjestystä

Keskiviikon ja torstain etsin itseäni. Perjantaina kävin lantionpohjanterapiassa ja lounaalla jannujen kummitädin kanssa.

Viikonlopun jälkeen koittaa maanantai ja ensimmäinen kokonainen viikko. Pelkään että olen pian tehnyt kaiken kaikkien pyykkikorien ammottaessa tyhjyyttään. Siivoamatta on enää lääkekaappi. Varaan Tättikselle ajan lääkäriin. Meidän lastenlääkärillä on vapaa aika samalle päivälle 11:50. Miten kätevää. Otan ajan keskellä päivää. Ei tarvitse miettiä aikatauluja. Laitan opettajalle sähköpostin ja käyn joutessani viemessä nivaskan vanhoja raportteja ja testituloksia Kentsun uudelle puheterapeutille. Samalla reissulla käväisen varaamassa itselleni kampaajan torstaiksi – keskelle päivää. Olishan sinne kampaajalle toki voinut soittaakin, mutta näitä haivenia on helpompi esitellä paikanpäällä.

Martalle gintonic pikkutislaamon ginistä?

Poimin rinsessan koulusta ja päivitän lastenlääkäriasemalla tammikuun kunniaksi kaikkien vakuutustiedot. Ja sitten me odotetaan, ja odotetaan, ja odotetaan... ja odotetaan. Lääkärin assistentti käy 12:20 pahoittelemassa että lääkäri on myöhässä. Joo, me ollaan huomattu kyllä. Ja sit me odotetaan taas. Odotellessa mä juttelen kahden neidin koulutoverin äidin kanssa ja muutaman muun tuttavan. Parinkymmenen minuutin päästä me siirrytään odottamaan vastaanottohuoneeseen. Tättis laskee että siltä on mennyt ohi jo musiikintunti ja pitkä välitunti. Se kysyy mitä tapahtuu jos se ei ehdi syömään, ja mä lupaan viedä sen lounaalle. Mietin taas että onneksi mulla on aikaa odotella. Varttia vaille kaksi palautan tytön kouluun pizzerian kautta.

Tättis sovittelee hattuja.

Tiistaina herätyskellon herättäessä Fredde kuiskaa että älä nouse. Kysyn et miten niin? No, kun koulu alkaa kaksi tuntia myöhässä sään takia. Minkä sään? No kun koko maailma on jäässä. Taas olisin ollut myöhässä töissä. Ulkona on niin liukasta että liu’un paikallani seistessäni aamutohveleissani sivuttain. Martta kaatuu höseltäessään ja naapurin auto on surullinen näky eturenkaitten osoittaessa eri suuntiin. Peruutan aamulenkin ystävän kanssa ja myöhemmin päivälle sovitun lounastapaamisen. Fredde lähtee töihin joskus kymmenen pintaan ja soittelee mulle päivityksiä siitä mistä kaikkialta löytyy minkäkinlaisia autoja - puskista, aidoista ja puista. Asukasyhdistyksen sivustolla käy vilkas keskustelu siitä kuka on törmännyt minnekin. Volvo seisoo tallissa. En halua että kukaan törmäilee muhun. Koulubussipysäkillä vanhempi rouva kyselee multa bussin lähtiessä, että tarkoittaako tämä myöhäisempi aloitusaika sitä että lasten koulupäivä päättyy 17:45? Nainen näyttää pettyneeltä kun vastaan kieltävästi.

Tie ei ole märkä vaan jäässä.

Seuraavana yönä kuumemittarilla on käyttöä. Jo illalla Kentsu valittaa vatsaa, kurkkukipua, lihaskipua ja päänsärkyä. Kun kuumemittarin lukemat aamuyöstä kurottelee neljääkymppiä on helppoa arvata että poika on yksi niistä joiden kohdalla influenssarokote ei antanut täyttä suojaa. On helpottavaa tietää että rokote kuitenkin todennäköisesti lieventää taudin kulkua ja 24-48 tunnin sisällä aloitettu Tamiflu lyhentää tautia. Onneksi ei tarvitse arpoa kuka jää kotiin. Varaan jannulle lääkärin ja peruutan päivän ainoan menon – vapaaehtoistyö koululla. Laitan Kentsun puheterapiaan viestiä ja peruutan ekan terapia-ajan. Tiputan kaksi tervettä lasta koululle ja me jatketaan matkaa lääkäriin. Lastenlääkäri on mun kanssa samaa mieltä siitä että me saatiin jättipotti bingossa, lähettää Tamiflureseptin apteekkiin ja lisää kyytipojaksi pahoinvointilääkkeen, elämä kun on kivempaa jos ei tartte oksentaa.

Kotona peruutan torstain fysioterapian ja kampaajan ennen kuin parkkeeraan yläkertaan katsomaan Hobbitteja potilaan kanssa. On epätodennäköistä että mies menee kouluun perjantainakaan. Jos olisin edelleen samassa vanhassa duunissa, olis viisi päivää viidestä taas säädetty, stressattu ja sompailtu. Kampaaja on helpompaa peruuttaa kuin työpäivä. 

Tää kuva ei liity tähän kirjoitukseen mitenkään, mutta lauantaina  oli panimossa muitakin kuin olutsieppoja.
Me laskettiin kuusi karvakorvaa.