Siirry pääsisältöön

shhhhh... älä sano ääneen



On ajatuksia joita on parempi olla lausumatta ääneen. Tiedättehän; ”ihanaa ettei tänään yllättäin ole ruuhkaa” – ja kappas mutkan takana onkin seisova autojono. Tai että töissä on mukavan rauhallista ja ehtii hoitamaan rästihommia ja yhtäkkiä kaikilla on elämää suurempi kiire ja vielä palohälyytyskin kaupanpäällisiksi, tai se keskustelu joka me käytiin eilen kaupassa:

Mä: Muistatko vielä kun ne kaikki kolme oli yhtäaikaa vaipoissa (me kuljetaan vaippahyllyn ohitse)
Fredde: Muistan – kipeästi.
Mä: Ja sit oli ne yövaipat.
Fredde: Joo.
Mä: Ajattele ettei me enää tarvita vaippoja, eikä kukaan enää edes pissaa sänkyyn.

Oli toinenkin keskustelu joka yllättäin päätyi liittymään tähän ensimmäiseen keskusteluun. Se oli se keskustelu jossa mä ääneen pohdin Freddelle että eikö tyttökoirien pitänyt olla jotenkin sellaisia vänkiä, sellaisia että ne osoittaa mieltään ja myös ilmaisee mielipiteensä tarvittaessa. Ei meidän Martta vaan, mutta sehän on vähän tollainen rymy-reetta ja poikatyttö.

Viimeinen lause kummassakin sisältää suuren virheen, joita ei koskaan olis pitänyt lausua ääneen. Amatöörimokia. Pakkoko oli mennä sanomaan.

Seuraavana yönä sitten taas pissattiin ja aamulla pyykättiin. Patjoissa ei enää aikoihin ole ollut patjasuojia ja meidän parisängyn patjan peseminen on tehtävä jota en mieluummin lähesty kovin taajaan.

Samaan syssyyn Martta joka aina iltaisin loikoilee hetken mun kainalossa ennen kun häädän sen nukkumaan sen omaan sänkyyn. Koirallahan on sellainen memoryfoampatja joka mukautuu sen muotoihin, hengittää ja on lämmin. Patjalle mahtuisi helposti kolme kertaa Martan kokoinen koira. Varsinaisesti sängyssä ei siis ole mitään vikaa. Mutta Martta haluaa nukkua mamman kainalossa.

Reippaana tyttönä Martta tottelevaisesti hyppää alas meidän sängystä ja mä jatkan kirjan lukemista kiinnittämättä koiraan tuon taivaallisen huomiota. Fredde tulee makuuhuoneeseen ja kysyy mikä lätäkkö Martan sängyssä on ja mä vastaan etten tosiaankaan tiedä. Fredde väittää että Martta on pissannut sen sänkyyn ja minä virkan kirjani takaa että miksi olis. – No, tule itse katsomaan... Ja kyllä. Keskellä koiran sänkyä on valtava lämmin lätäkkö ja koira istuu sänkynsä vieressä katsoen vuorotellen lätäkköön ja sitten taas muhun. Jos se osais, se viheltäis. Kun koira päätyy nukkumaan lattialle ilman sänkyään se näyttää pöyristyneeltä. Selkeästi sen ajattelmalli ole että kun sänky on märkä ei siinä voi nukkua ja pääsee mutsin kainaloon – no ei pääse.


Vaippaosastolla kannattaa siis olla ihan vaan hiljaa jos ei seuraavana aamuna halua pestä patjaa, mahdollisesti kahta patjaa ja jopa koiransänkyä. Ja kyllä, tyttökoirat on monimutkaisia otuksia. 





Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää