kolmas terapeutti kuuteen kuukauteen

Työpaikasta luopuminen tarkoittaa myös työnantajan tarjoamasta vakuutuksesta luopumista. Yksinkertaista ja helppoa? Mun vakuutus päättyy ja me hypätään lasten kanssa Fredden vakuutukseen. Fredden työnantaja tarjoaa kolme erilaista vakuutuspakettia, eli eikun valitsemaan.

Periaatteessa yhtälö on helppo, mitä enemmän maksat, sitä enemmän turvaa saat. Halvin vaihtari sopii lähinnä sille nuorelle tyypille jolla ei ole lapsia, ja joka sairastaa vuodessa sen yhden lentsun eikä muuten käy lääkärissä kuin vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Meille tää vaihtari ei oikein mätsää, kun kuitenkin neljällä viidestä perheenjäsenestä on päivittäinen lääkitys ja tää eka vakuutus ei maksa lääkkeitä lainkaan. Ilman vakuutusta meidän kiinteät lääkekulut on pitkälti toista tonnia kuukausittain. Toisekseen perinteisen tammikuun kunniaksi on lauma käyttänyt lastenlääkäripalveluita jo neljästi tämän vuoden aikana ja terapiat päälle.

Illat on siis kuluneet vertaillessa ja keskustellessa. Lakisääteisesti mulla on oikeus ostaa oman työnantajani tarjoama vakuutuspaketti seuraavaksi 18 kuukaudeksi. Sen hinta on kuitenkin melkoinen ($1400/kk). Töissä ollessani maksoin samasta vakuutuksesta $450/kk. Fredden vakuutukset on kalliita, mutta ei ihan niin kalliita, ja näinpä me valittiin niistä kahdesta jäljelle jääneestä paketista se meille sopivampi. Se joka korvaa reseptilääkkeet ja lääkärikäynnit, mutta ei kuitenkaan maksa kohtuuttomasti kuukausitasolla. Toivoa sopii ettei tänä vuonna katkea kovin montaa luuta tai tarvita leikkurin palveluita.

Itseasiassa mun piti kuitenkin kirjoittaa jostakin ihan muusta. Amerikkalaisen terveydenhuollon rakenteelliset ongelmat kun koskettavat lähinnä meitä täällä asuvia. Terveydenhuollosta on tullut kohtuuttoman kallista ja yhä useampi joutuu ihan oikeasti harkitsemaan lääkityksiä, hoitotoimenpiteitä ja sairaalaan lähtöä. Toistaiseksi me ollaan siitä onnellisessa asemassa että se on vaan rahaa, sanotaan auts ja maksetaan.

Hinta ilman vakuutusta $122/pullo eli $244/lapsi/tauti. 

Tättis tapasi eilen uuden terapeuttinsa. Kolmannen kuuden kuukauden sisään. Ottaen huomioon että kyseessä on lapsi jolle muutos on vaikeaa, puhuttiin sitten joululomasta tai vanhempien työstä, on kolmas terapeutti kuuteen kuukauteen kohtuutonta. Perjantaina kun se tuli koulusta mua pelotti kertoa sille että me vaihdetaan taas. Sanoin että se saa olla vihainen, että se saa suuttua, että muakin harmittaa ja suututtaa, ja että olin toivonut että me oltais viimeinkin saatu sille pitkäaikainen ja toimiva terapiasuhde. Se ei suuttunut. Se ei huutanut. Se kuunteli ja katsoi netistä uuden terapeuttinsa valokuvaa... ”Ai toi. Mut sehän on, sehän on poika.”

Ensimmäinen terapeutti muutti. Se oli kaikinpuolin mukava terapeutti ja Tättiksellä synkkas hyvin sen kanssa. Huolimatta siitä että se muistutti mun mielestä lähinnä muumikirjan hahmoa, sellaista sekoitusta Homsusta ja Vilijonkasta, ehkä ripaus Tiuhtia ja Viuhtia. Seuraava terapeutti Cecily oli Tättiksen mielestä kaunis. Me ehdittiin tapaamaan Cecilyn kanssa kolmasti ennen vakuutuksen vaihtumista. Cecily ei ota meidän uutta vakuutusta ja niinpä meillä on nyt se seuraava terapeutti. Eka tapaaminen meni hyvin, niin hyvin että autossa Tättis nosti peukut pystyyn ja hymyili leveästi sanoessaan: ”It’s him. I liked him.”

Jokainen terapeutti on omanlaisensa. Tämä on nyt kokonaisuudessaan Tättiksen viides henkilökohtainen psykoterapeutti ja vain ensimmäisen kanssa jouduttiin toteamaan ettei yhteistyöstä kertakaikkiaan tule yhtään mitään. Jokainen niistä seuraavista on ottanut meidän prinsessan haasteena. Jokaista olen lähestynyt samalla tapaa. Ensin tavataan kaikki yhdessä ja sitten mä käyn hetken läpi Tättistä terapeutin kanssa, apuvälineenä paperinivaska. Lopputulos on kaikilla aina enemmän tai vähemmän sama, ne on vaikuttuneita tästä merkillisestä otuksesta. Eilen sanoin uudelle terapeutille näin: ”Ajattele kohtaavasi aikuisen ihmisen ymmärrys kahdeksan vuotiaan elämänkokemuksella. Ei ihme että sitä vähän hirvittää. Muakin pelottais.”

Toinen murheenkryyni on ollut Kentsun puheterapia. Sen piti alkaa syyskuussa, mutta se ei vieläkään ole päässyt alkamaan. Syyskuusta asti me ollaan oltu odotuslistalla sellaiseen kellonaikaan, ettei se rikkoisi jannun koulupäivää ja että se olis meille vanhemmillekin edes jotenkin saavutettavissa oleva ajankohta. Tammikuun alussa kysyin Tättiksen terapiasta että ei niillä sattuis olemaan vähän helpommin puheterapia-aikoja tarjolla, ja kuin hopeisella tarjottimella meille ojennettiin aika keskiviikkoisin viideltä, samaan aikaan Tättiksen terapian kanssa. Aika vapautuisi kahden viikon päästä. Mahtavaa, ihanaa, upeeta... kunnes vakuutus. Kunnes Cecily. Puheterapeutti ottaa uuden vakuutuksen. Psykologi ei ota. Tättiksen uusi terapia-aika on maanantaisin. Kentsu aloittakoon vihdoinkin puheterapiansa keskiviikkoiltaisin, olishan se ollut vähän turhan mahtavaa ollakseen totta, että ne kumpikin olis terapiassa samassa paikassa ja samaan aikaan. Pääasia lienee ettei meidän enää tarvitsis arvailla mitä se meille juttelee. 

Loppupeleissä on kuitenkin ihan parasta että meillä on nyt ensi viikosta alkaen niin psykologi kuin puheterapeuttikin. Samassa kaupungissa ja järjelliseen kellonaikaan. Tää oli ihan valtavan paljon helpompaa silloin kun ne oli pienempiä, kun ei tarvinnut yrittää löytää näitä aikoja neljän jälkeen tai lauantaisin. 

Kentsu tekee matikantehtäviä oltuaan sairaana useamman päivän.