Partio on ollut meidän perheelle ihan huikea juttu, tai siis tyttöpartio, poikapartiossa jaksettiin pari kuukautta ennen kuin lyötiin hanskat tiskiin kun kukaan ei halunnut lähteä kokoukseen – koska siellä oli niin järjettömän tylsää. Poikien partioryhmässä oli kaksi kokousta kuukaudessa. Ensimmäinen meidän omalle vartiolle ja toinen koko koulun vartioille. Kummassakin istuttiin pöydän ääressä hiljaa, kuunneltiin aikuisten löpinöitä ja sen jälkeen tehtiin tehtäviä hiljaa. Kuusivuotiaitten poikien mielestä muuten ihan järjettömän mielenkiintoista – not – tehdä ristisanatehtäviä pitkän koulupäivän jälkeen. Mutta Tättiksen ihana partio... hauskoja ja mielenkiintoisia projekteja, kiinnostavia kokouksia joissa liikutaan, leikitään ja askarrellaan. Ne on keränneet koiranruokaa löytökoirakodille, istuttaneet koulun pihalle kukkia, ostaneet kouluvaatteita ja reppuja lapsille joilla ei ole varaa ostaa niitä itse. Ne on laatineet kirjeen rehtorille koulunpihan rikkimenneestä keinus...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.