Siirry pääsisältöön

vihdoinkin viikonloppu

koulumatkalla on rakennustarvikeliike ja sen kyltissä tämä teksti... sopii hyvin tähän viikkoon


Fredde venyy ja paukkuu kun mä käyn koulua. Se hoitelee sairaat lapset, tekee töitä ja lopulta sairastuu itse. Se ajaa Kentsun puheterapiaan ja takaisin. Mä käyn vaan koulua. Maailman paras Fredde. Maailman paras mies. Puhelin välähtelee pitkin päivää viestittäen mulle uusia lukemia kuumemittarissa; Ollipolli 37.8C, Fredde 38.6... Tättis on onneksi jo palautettu takaisin kouluun.

Lainsäädäntö on monimutkaista noin ylipäätään. Yhdysvalloissa kulkee vähintään kaksi lainsäädäntöä rinnakkain. On liittovaltiolaki ja sen alla osavaltion oma lainsäädäntö. Sen alla saatetaan vielä tiivistää ensin piirikunnalliseen lainsäädäntöön ja lopulta kuntatasolle. Mikä meidän kaupungissa ja kunnassa on sallittua, saattaa naapurikunnassa olla kiellettyä. Osa säädöksistä on aika ikiaikaisia, kieli on vanhaa ja asiat ilmaistu niin että mun aivoilla niistä joutuu piirtämään kuvan. 



Kiinteistövälittäjä ei ole juristi, mutta saattaa aina välillä toimia tilanteessa jossa oletetaan välittäjän toimivan kuten juristi. Neuvoa ei saa, mutta lainsäädäntö on silti syytä tietää, tuntea ja tunnistaa. Koska ollaan Yhdysvalloissa on päivien punaisena lankana se miten välttää oikeuteen joutuminen. Kun toivottavasti muutaman viikon kuluttua olen oikeutettu lisenssiin, olen oikeastaan ainoastaan oikeutettu kahden vuoden oppisopimuskoulutukseen. Kaksi vuotta mun jokaista liikettä seuraa, ja mun jokaisen liikkeen hyväksyy välitystoimiston Principal Agent.

Yhden iltapäivän vietän koulupiirin päämajassa. Kuuntelen ne pakolliset luennot turvallisuudesta ja taas kerran siitä miten vältetään se etten jonakin päivänä istu oikeudessa tai ettei koulupiiri mun toiminnan takia ole oikeudessa. Mitä saa laittaa naamikseen, mitä tekstiviestiin. Entä sähköposti? Netin kautta voi ilmoittautua ensiapukurssille ja erityislastenkanssa toimimimiseen liittyvään lisäkoulutukseen. 



Kahden viikon päästä olis Tättiksen partioleiri. Ulkona. Mä oon aika heikko partiolainen ja ajatus päivästä jäätävässä kaatosateessa, ja sitä seuraavasta yöstä laavussa on kieltämättä aika luotaantyötävä. Tättis haluaa mennä. Mä näen mielessäni lähinnä keuhkokuumeen. Onhan toki mahdollista, ja vähintään toivottavaa että sää lämpenee ja ettei ainakaan sada.

Kelataan alkuun. Ensin vietetään koko päivä aamuyhdeksästä ulkosalla. Tämän talven huomioonottaen on oletettavaa että on märkää ja sataa. Lämpötila huitelee todennäköisimmin jossakin viiden ja kymmenen asteen välimaastossa. Sen jälkeen nukutaan yö ulkona laavussa ja lämpötila laskee yöllä joko lähelle nollaa tai jopa pakkaselle. Varusteet on olleet ulkosalla päivän, toki muoviin käärittynä. Jotenkin musta tuntuu etten halua juhlistaa kolmen viikon rutistuksen päättymistä näin ja vielä vähemmän kerätä mukaan seurauksia vuorokauden palelusta. Joo varusteistahan se kaikki on kiinni, mutta märkä on märkää ja kylmä on kylmää.


On perjantaiaamu. Kahvi on loppu ja kupissa jotain kamalaa maustettua varakahvia. Fredde on pyörähtänyt alhaalla hakemassa lisää buranaa. Lapsilla on vapaata koulusta. Selailen naamista ja luen muutaman blogin. Tänään me väännetään sopimuksia kahdeksan tuntia putkeen ja sit on onneksi viikonloppu mullakin. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän