pitääks sun aina

partiolaiset tekee keksikauppaa lauantaina

Mun kuvitelmissa kaikissa muissa perheissä – siis sellaisissa tavisperheissä - on ihan toisenlaista. Kun sellaisessa perheessä äiti aloittaa kolmen viikon kurssin elämä jatkuu jotakuinkin ennallaan, etenkin kun se varsinainen koulupäivä kuitenkin on suurinpiirtein samanmittainen kuin lasten koulupäivä, eikä kurssi tarkoita sitä että se toinen vanhempi olis vaikkapa kurssikeskuksessa toisella paikkakunnalla ne kolme viikkoa. Mun kuvitelmissa lapset ehkä osoittaa mieltään ja kiukutteleekin enemmän, mutta kaikenkaikkiaan elämä jatkuu. Saatan olla väärässä, mutta mun kuvitelmissa on näin.

Perheessä jossa jokainen muutos aiheuttaa kuohuntaa on mun kolmen viikon kahdeksasta neljään kurssi valtava, jättimäinen, elämän mullistava muutos. Kun muutos on jos se että koulussa oppitunnit vaihtaa paikkaa, tai että puheterapia peruuntuu. Siihen ei auta yhtään se että lasketaan kalenterista että tää koskettaa tasan neljäätoista arkipäivää. Tai että ne itse kolmantena päivänä huomaa että olen kotona suurinpiirtein samoihin aikoihin kun ne tulee koulusta, tai että aamulla ehdin hyvin suukottamaan kaikille mukavan koulupäivän ja pakkaamaan niitten koulueväät. Äidin kolmen viikon kurssi on meidän perheessä ihan kamala asia.

Kurssia edeltävällä viikolla me katsottiin Fredden kanssa toisiamme sen keittiön pöydän ylitse ainakin kymmenen kertaa, toisen meistä todetessa että: ”Se on se kurssi. Kaikki tää johtuu siitä kurssista.” Tättis haastaa riitaa taukoamatta, eikä sillä ole mitään väliä mikä on aihe tai kuka vastassa. Kaikki saa osansa koiraa ja koulutovereita myöten. Kentsu törttöilee ja riehuu, ja jannun ääni kantautuu luihin ja ytimiin sen tehostaessa elämäänsä korkeataajuisella kiljunnalla. Jokainen meistä pyytää yhdessä ja erikseen jannua olemaan hiljaa, mutta volanappi on irronut ja se menee vaan täysillä.

On painajaisia, on univaikeuksia. Yksi kävelee unissaan. Toista pelottaa kaikki ja kaikkialla. Vaatteet hiertää ja hankaa, eikä mikään ei ole hyvin. Ruoka on  pahaa ja lautasen vierelle ilmestyy taas useampi haarukka. Tättis ei voi antaa kenenkään maistaa sen juomaa, koska yhtäkkiä on taas todennäköistä että bakteeri ja viirus, ja kuolemantauti joka tulee siitä että joku on edes koskettanut sen lasia. Bakteerikammo kun kasvaa aina ahdistuksen myötä ja jokainen muutos lisää ahdistuneisuutta.

Tättis lukee viimeiset myyntipäivät ja tuntuu olevan vakuuttunut siitä että mä yritän myrkyttää sen pilaantuneella ruualla. Jos päivämäärää ei löydy, ei ruokaa voi syödä. Kun kysyn siltä epäileekö se että mä yritän salaa myrkyttää sen, se on hämmentynyt ja sannoo ettei todellakaan. Päivämäärä pitää kuitenkin saada nähdä. Neito muistaa myös kertoa kuinka erilaisia potentiaalisia bakteerilukemia... koiran suu, ostoskärryt, vessan vesihana jne.

Perjantaina niillä ei ole koulua. On opettajain koulutuspäivä ja ne jää aamulla Fredden kanssa kotiin. Edellisenä iltana me ollaan taas katsottu kalenterista niitä päiviä, montako niitä on jäljellä ja puhuttu tulevaisuudesta. Siitä ettei mulla enää ole sellaista tavallista toimistotyötä ja sen mukanaan tuomia työaikoja. Periaatteessa kaikki kyllä ymmärtää, mutta periaatteet on vaan periaatteita, eikä järki ja mieli useinkaan kulje yhtämatkaa. 

Fredde laittaa alkuiltapäivästä tekstaria ja kysyy koska mä pääsen? Onneksi pääsen aikaisin. Kotona tilanne on eskaloitunut ja Tättis ja Kentsu on tapelleet. Kentsu on ollut äänekäs ja ärsyttänyt siskoa. Siskolla on pinna kireellä ja se on vetänyt totaaliset pultit. Lopputulos näkyy hampaanjälkinä Kentsun poskessa. Kentsu on ymmärrettävästi syvästi loukkaantunut tästä väkivallanteosta ja Tättis itkee edelleen. Se on yrittänyt saavuttaa tasapainoa puremalla rangaistuksekseen itseään. Fredde on jo selvitellyt tilannetta ja jutellut kummankin osapuolen kanssa niin yhdessä kuin erikseenkin. Kotona mä jatkan siitä mihin Fredde on jäänyt.

Ollaan siinä kohdassa että on aika kaivaa se lyhytvaikutteinen ahdistuslääke esiin. Sitä meillä ei ole tarvittu moneen kuukauteen. Vanhempana en voi olla miettimättä miten valtava vaikutus mun haaveilla on meidän lapsiin, ja miten kohtuuttomalta se tuntuu. Miksi kaiken pitää aina olla näin vaikeeta? Miksi kaikella on hintansa.

Me jutellaan ja jutellaan ja jutellaan. Me pohditaan ja mietitään ja pohdiskellaan. Tättis on totaalisesti tolaltaan pahan olon purkauduttua näin kurjalla tavalla. Kentsu on jo valmis antamaan sisarelleen anteeksi. Itseasiassa Kentsu haluaa ostaa sisarelleen lahjan – lohdutukseksi.

Lauantaina Tättis istuu autossa meidän käydessä kaupassa. Tilanne on räjähdysherkkä ja se haluaa että mä pidän sitä lähellä. Toisaalta se haastaa riitaa mun kanssa ja lopulta onnistuu. Valtakunnansovittelija Fredde asettuu väliin ja saa tilanteen rauhoittumaan. Mun tekee mieli kysyä lapseltani että pakkoko sen on aina olla niin vitun vaikee? Vaikka mä tiedän ettei se tahallaan. Vaikka mä tiedän ettei se tarkoita. Vaikka mä tiedän että sille tää viikko on ollut kohtuuton niin monella tavalla.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tättis nukkuu kahdentoistatunnin unet. Ehkä se auttaa.