torstai 2. maaliskuuta 2017

kun mutsilta paloi käämit

Ja sitten tuli se maanantai kun multa paloi käämit. Itkua tihrustava tyttö istuu tutusti keittiön jakkaralla puhuen kohtuuttomuudesta. Kohtuuttomuudesta tilanteessa jossa sille on seitsemänä edeltävänä päivänä tarjottu mahdollisuus, muistutettu ja yritetty pedata onnistumista. Vielä samana aamuna, kun koulu oli sään takia muutaman tunnin myöhässä – joo täällä koulunalkua saatetaan siirtää sään vuoksi – mä ehdotin Tättikselle että se tekis ne läksynsä, kun meillä kerran on aikaa. Neiti sanoi laittavansa ajastimen päälle ja tekevänsä ne sitten kun ajastin soi. Ajastin soi iltapäivällä yläkerrassa neidon ollessa jo iloisesti siellä koulussa. Koulun jälkeen me aloitettiin taas sama vanha keskustelu, ja lopulta tuli ilta ja kyyneleet.

Tässä meidän nurkilta esimerkki siitä MIKSI koulu perutaan tai myöhästyy.
Kesärenkaat, mäkinen maasto ja kymmenen senttiä lunta tunnissa on huono yhdistelmä. 


En ollut hyvä ja osallistuva vanhempi. Olin välinpitämätön ja ilmoitin peseväni kädet koko touhusta. Sanoin suoraan ettei mua oikeastaan jaksa just nyt kiinnostaa tekeekö se ne läksynsä vai ei, ja että mun puolesta se voi jättää ne tekemättä. Keittiönjakkaralla istuva lapsi jatkaa riitelyään – yksipuolisesti. Kolmasti sanon sille, etten aio käydä aiheesta keskustelua ja hän voi tehdä just niin kuin haluaa. Neljännellä kerralla ilmoitan laittavani kouluun sähköpostin.

Avaan uuden meilin ja luen ääneen samalla kuin kirjoitan. Teksti menee suunnilleen näin:

Hei,

Läshestyn sinua taas Tättiksen koulutehtävissä. Kuten aiemminkin ollaan puhuttu, tuntuu läksyjen tekeminen olevan Tättikselle ylivoimaista ja on meillä perheessä jatkuva riidanaihe...

Yksi koulun tarjoilemista apuvälineistä. 


Tässä kohdassa Tättis lopettaa itkun ja kysyy huolestuneena että enhän mä oikeesti lähetä sitä? Vastaan lapselleni, että TOTTAKAI mä lähetän sen, enhän mä nyt harjoituksenvuoksikaan sähköposteja kirjoittele. Keittiönjakkaralla istuva tyttö alkaa hädissään tehdä läksyjään. Se yrittää käydä mun kanssa kauppaa ja kysyy että enhän mä lähetä jos se tekee kaiken nyt heti? – Kyllä lähetän. En jaksa enää riidellä. Jatkan kirjoittamista:

Meillä on kokeiltu erityisopen antamia valmiita kysymyspohjia, niitä joissa on mallikysymyksiä. Me ollaan myös kokeiltu erityisopen kotiin lähettämiä valmiita monisteita, joiden avulla on helpompaa pohtia kirjan henkilöiden toimintaa. Me ollaan asetettu läksyjentekoa varten selkeät ajat ja päivät joina niitä tehdään. Poikien kanssa tämä sujuu. Tättis kuitenkin järjestään kieltäytyy tekemästä tehtäviään ja alkuviikon nalkutan, maanantaina meillä riidellään. 

Ollaan tultu tilanteeseen, jossa joudun vanhempana myöntämään että en kykene tukemaan lapseni koulunkäyntiä. Mulla ei enää ole keinoja, muuta kuin antaa Tättiksen epäonnistua ja kärsiä seuraukset. 

Onko ideoita?

Tättiksen Äiti

Kun viesti on valmis, on Tättiksen läksyt tehty. Fredde käy Tättiksen kanssa ikuista keskustelua siitä että meillä kaikilla on läksymme, asioita joita emme halua tehdä mutta jotka on kuitenkin tehtävä. Aikuisen elämässä niitä on vaikka veroilmoituksen tekeminen, pyykinpesu tai laskujen maksu. Fredde näyttää – taas kerran – Tättikselle että me aikuiset tehdään myös ihan työtyötä kotosallakin. Fredde vastailee sähköposteihin, minä rakentelen sitä liiketoimintasuunnitelmaani. Jatkossa suurin osa mun duunista tehdään tämän saman pöydän ääressä. Lapsen elämässä työtä on läksyjen ja kotitöitten tekeminen. Fredde puhuu vastuullisuudesta ja velvollisuuksista joita tulee vuosien mukana enemmän, jos vuodet tuovat mukanaan vapauksiakin. Tättis ilmoittaa ettei hän halua kasvaa aikuiseksi. Hän haluaa olla kahdeksanvuotias. Hän ei halua sen enempää vapauksia kuin vastuutakaan.

Keskustelua kuunnellessani lähetän sähköpostini Tättiksen opettajalle ja erityisopelle. Tättis on edelleen vähän järkyttynyt siitä että lähetin viestin.

Seuraavana aamuna istun autossa kun saan viestin erityisopelta. Erityisope toteaa että läksyjä on ensi vuonna huomattavasti enemmän kuin kolmannella luokalla. Hän sanoo aamulla puhuneensa Tättiksen opettajan kanssa ja että he puhuu tästä tytön kanssa. Erityisopen mielestä läksyt on tehtävä, siinä missä me joikainen hoidamme omat velvollisuutemme, myös ne vähemmän mieluisat. Erityisope tuntee meidän Tättiksen myös sen verran hyvin, että se tietää varsin hyvin ettei uhkailu arvosanojen laskemisella pure tähän naiseen, Tättishän kohauttaa vaan olkapäitäin ja toteaa että senkus laskette.

Opelta tulee viesti muutamaa minuuttia myöhemmin. Se on pitkä viesti. Opettaja on valmis ottamaan erityisopen kanssa ohjat käsiinsä. Itseasiassa opettaja pyytää että me vanhemmat lopetetaan läksyistä puhuminen ihan kokonaan. Niin kokonaan ettei neitiä enää muistuteta, ettei sille tarjoilla aikaa niitten tekemiseen – tai siis fyysisesti tarjotaan, mutta ei tyrkytetä – ja että me ollaan ihan niin kuin koko läksyjä ei oliskaan:

No more nagging from you…She knows what to do. Let’s see if she can accomplish it this week. If not, we will enforce the consequence at school. Thanks so much for helping her to become self-reliant and responsible for her own actions. Tough life lessons that are so important!! Good job MOM!

Multa kysytään usein mikä erityisvanhemmuudessa on positiivista, siis sillä tavalla positiivista ettei siihen ehkä muut törmää. Yksi suurista asioista meillä on ollut yhteistyö kodin ja koulun välillä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö kun on väistämättä tiiviimpää erityislasten kanssa. Onhan lapsella siellä koulussa tiimi osaajia; opettaja, erityisopettaja, koulunkäyntiavustaja, toimintaterapeutti, puheterapeutti, koulupsykologi... Monella lapsella koulussa on opettaja ja opettajalla luokassa kaksikymmentä lasta. Vanhemmat tapaa opettajan kerran tai kaksi vuodessa.

Mä tapaan näitä erityisosaajia usein, saan sähköpostia ja palautetta ja kun koulussa joku menee vinoon tiedän siitä jo ennen kuin lapsi tulee kotiin ja kertoo. Monesti tiimi kyselee mun mielipidettä jostakin tai johonkin kesken päivänkin. Toki koululla itselläänkin on väliä ja meitä on siunattu joukolla ihania ihmisiä ja toimivalla tiimityöskentelyllä. Meidän kommunikaatio pelaa kumpaankin suuntaan ja meidän kaikken lähestymistapa vanhemmuuteen, lapseen ja kasvatukseen on samankaltainen, on helppoa tehdä yhteistyötä kun ollaan suurinpiirtein samaa mieltä.


On positiivista että kun mä nostan kädet pystyyn ja parahdan etten mä osaa-pysty-jaksa, että mun resurssit ja vaihtoehdot on käytetty, ja että mä olen vanhempana lapseni kanssa umpikujassa, ottaa koulu kopin ja sanoo hellästi; ”me hoidetaan tää.”

Kuva on Kentsun luokasta. Siinä se istuu vierekkäin toisen vipeltäjän kanssa keikkumassa tuoleillaan. 



3 kommenttia:

  1. Ah tämä on niin tuttua! Muistanko siis oikein, että teillä tulee läksyt könttänä ja tehdään valmiiksi tiettyyn päivään mennessä? En ikipäivänä tiedä, mitä meidän elämä olis, jos täälläkin olis niin, sen sijaan että ne on aina seuraavaksi päiväksi ja siis yleensä vaan opitun kertausta. (Toivon, että jossain vaiheessa näen, siis teoriassa toivon, koska pidän tota teidän systeemiä hyvänä...mutta käytännössä revin jo valmiiks tukkaa päästä.)

    Lisämurheenkryyninä meillä se, että uus ope on ihan kivikautinen pälli, jonka edesottamuksia ihmettelee kaikki koulupsykologista tonne meidän hoitokontakteihin asti. Sellainen autoritäärinen mutta arka tapaus, joka ei osaa ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan. Olen joutunut siirtymään linjalle, jossa kannustan lasta jatkamaan samalla rohkealla tiellä, vaikka ope yrittääkin lytätä sitä, ja olemaan välittämättä. En ois uskonut, että tämäkin päivä tulee.

    Niin kadehdin tota tapaa, miten siellä hoituu asiat. Ja toi kommunikaatio, että saat jopa kehuja! Täällähän hysteerinen ja hankala äiti on kaiken pahan alku...

    VastaaPoista
  2. Äh miten tylsää ettei hommat opettajan kanssa suju, se kun oikeesti on avain ihan kaikkeen. Onko Suomessa mahdollista vaihtaa opettajaa? Täällähän opettajat vaihtuu vuosittain muutenkin, mut tuntuu aika kohtuuttomalta että useampi vuosi hukataan tilanteessa jossa lapsen ja opettajan, ja opettajan ja vanhempien välinen yhteistyö ei toimi.

    Meillä läksyt tosiaan annetaan aina koko viikoksi ja tänä vuonna ne on olleet samat koko vuoden. Jannujen homma on lukea joka päivä vartti, Tättiksellä lukuminuutteja pitäis kertyä yli sata viikossa ja sit on ne kysymykset ja kymmensormiharjoitukset.

    Vanhemmat osallistuu lapsen koulunkäyntiin täällä muutenkin enemmän, mutta etenkin näitten erkkojen kanssa kodin ja koulun yhteistyö on kiinteä osa elämää. Toki meillä on siitä onnellinen tilanne että kemiat pelaa jokasuuntaan ja se punainen lanka on kaikilla sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite pitää vaihtaa luokkaa, ja se ei varmaan olis kovin hyvä juttu. Noilla oli 1-2 lk yks, 3 lk toinen ja nyt 4 lk kolmas ope, ja uskoisin et tarkoitus olis, että tää olis vielä 5-6 lk:n, koska opettaja on vaihtunut jo noinkin monta kertaa. Tää on oikein sellainen "tasa-arvo on sitä, että kaikki tekevät ja kaikilta vaaditaan samaa", eikä oo siis varmaan eriyttämisestä kuullutkaan. Arviointi lähti pohjalta "mutta kun vertaan, että luokassa on oppilaita, joiden sosiaaliset taidot on paremmat, niin en voi ottaa huomioon lapsen sinänsä huomattavaa edistystä". Ja tää ei myöskään yhtään tykkää, että vanhemmat yrittää olla yhteydessä, on jättänyt kutsumatta koulun tilaisuuksiin ja tuntuu toivovan, ettei vanhempainiltoihin ja esityksiin tulis ketään yms. No mut nyt on sellaisen kaliiperin palaveria tulossa, että joutuu myöntämään jotain. Aion kääntää tän voitoksi, lapsi on jo osoittanut rohkeutta antaessaan itekin opelle kritiikkiä - ei ole sen vika, jos aikuinen ei osaa ottaa sitä vastaan. Hyvää treeniä maailmaa varten :D

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.