Vuosi lähestyy loppuaan ja katse kääntyy väkisinkin kohti seuraavaa vuotta. Vanhempana vuosi kulkee lasten mukana akateemisen kalenterin mukaan alkaen syyskuun alussa, päättyen lukuvuoden loppuun kesäkuun puolivälin jälkeen. Yrittäjänä vuosi alkaa tammikuusta ja päättyy joulukuun loppuun. Kolmas vuosi kulkee heinäkuun lopusta, heinäkuun loppuun. Elämä Compassilla kun on ihan oma maailmansa ja elämää mitataan myös vuosina mukana tässä kiinteistövälityksen omalaatuisessa tulokkaassa. Usein kysytty kysymys on: “When did you join?” Vuoden viimeisinä päivinä katselen kalenterin tyhjiä lehtiä luvaten itselleni pysähtyä meditoimaan, tavata ystäviä, hoitaa itseäni ja nauttia elämästä. Jos vuosi 2020 oli omituinen, oli sen seuraaja varmasti vähintäänkin omalaatuinen eikä uutta tulokasta 2022 taida monikaan enää lähestyä ajatuksella että palattaisiin siihen mitä silloin joskus oli. Eletään uudenlaista normaalia maailmassa jonka mukana on tullut myös ihan valtavasti hyvää. Vaikka ajettu...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.