Mä oon aina ollut
uimari. On ollut aika kun uin useamman kerran viikossa parikilsaa kerrallaan...
siitä ajasta on ihan kamalan kauan, parikymmentä vuotta. Vesi on mulle
hyvä elementti, se tuntuu hyvältä, silloinkin kun se ei ole kemiallisesti
tasapainotettua ja 28C:sta. Se tuntuu hyvältä meressä ja järvessä, jopa alle
parikymmentäasteisena... jossakin vaiheessa se vaan jäi, ja uiminen liittyi
lähinnä kylpyammeeseen. Kyllähän mä sitä tänne muutettuakin mietin ja siks jopa palkkasin itseni kuntosalille töihin... loppupeleissä olin se hyvä fitness työntekijä joka ei käyttänyt oman talon tarjontaa lainkaan koska olin töissä-töihin-töistä.
Mä jotenkin kuvittelisin että mun ahaaelämys liittyi kahteen asiaan, ensinnäkin L tekee sellaista työtä nykyään että se jopa pyörähtää aina välistä kotonakin... muutenkin kuin nukkumassa ja toiseksi, M nukkuu yönsä ja O:kin heräilee korkeintaan satunnaisesti.
Meidän lomalla M oppi uimaan ja me oltiin yllättäin siinä kohdassa et sitä varmaan pitäis viedä uimaan, edes satunnaisesti, jotta opittu taito ei painu unholaan. Mä huomasin tutkailevani vahtareita ja päätyväni aina enemmän tai vähemmän samaan lopputulokseen... ilman jäsenyyttä uiminen olis ihan kamalan kallista. Jäsenyys taas edellyttäis sitä että sitä myös käytetään ja sen käyttäjän pitäis olla kai mä.
Tähän mennessä liikunnan este, joo este – ei hidaste – on ollut tähän asti se et kuntosalien lapsiparkit maksaa keskimäärin noin $8/tunti/lapsi x3 = $36/kerta. Oon siis työntänyt asian totaalisen taka-alalle ja ajatellut et katsotaan sit kun kaikki kolme on samaan aikaan koulussa... ehkä jo syksyllä 2014, viimeistään kuitenkin syksyllä 2016. Kotona en jaksa – en jaksa – jumpata videon kanssa tai edes Wiin, etenkään kun mulla on kolme sangen epävakaata lisäpainoa itse valitsemissaan kohdissa. Lenkkeily säkkipimeässä aamussa tai illassa, ei sekään kuulostanut kovin houkuttelevalta.
Se ahaa-elämys tuli uima-allasaikataulupaperilappusen muodossa... Hei mut täällähän on aikuisten uintiaika klo 05:00 alkaen, jokaisena aamuna, seitsemän päivää viikossa. Mähän voisin taas aloittaa uimisen...
Näinpä hiippailin ennen kuutta alakertaan, hyppäsin L:n autoon ja luistelin sumussa ja jäässä mäen alas. Muutamaa minuuttia jälkeen kuuden hyppäsin altaaseen ja uin... Viiden minuutin kohdalla olin aika varma siitä että jaksan nuida altaan korkeintaan kahdesti päästä päähän, tai että olen unohtanut miten uidaan ja saatan hukkua. Mietin huomaisko kukaan näistä aamun kuntouimareista jos mä vajoaisin altaan pohjaan...
Vähän jälkeen seitsemän olin takaisin kotona laittamassa jannuille aamiaista ja odottamassa et M herää. Alle puolessotoista tunnissa olin ajanut altaalle, uinut altaan parikymmentä kertaa edestakaisin, pysynyt pinnalla ja palannut kotiin... pakko sanoa, olen aika ylpeä itsestäni. Ennen kaikkea onnellinen siitä että pääsen takaisin omaan elementtiini – veteen. Ekan lähdettyä kouluun ja kahden muun tapellessa palapeleistä tipautan silmätipat silmiin ja ryhdyn shoppailemaan uimalaseja.
Mä jotenkin kuvittelisin että mun ahaaelämys liittyi kahteen asiaan, ensinnäkin L tekee sellaista työtä nykyään että se jopa pyörähtää aina välistä kotonakin... muutenkin kuin nukkumassa ja toiseksi, M nukkuu yönsä ja O:kin heräilee korkeintaan satunnaisesti.
Meidän lomalla M oppi uimaan ja me oltiin yllättäin siinä kohdassa et sitä varmaan pitäis viedä uimaan, edes satunnaisesti, jotta opittu taito ei painu unholaan. Mä huomasin tutkailevani vahtareita ja päätyväni aina enemmän tai vähemmän samaan lopputulokseen... ilman jäsenyyttä uiminen olis ihan kamalan kallista. Jäsenyys taas edellyttäis sitä että sitä myös käytetään ja sen käyttäjän pitäis olla kai mä.
Tähän mennessä liikunnan este, joo este – ei hidaste – on ollut tähän asti se et kuntosalien lapsiparkit maksaa keskimäärin noin $8/tunti/lapsi x3 = $36/kerta. Oon siis työntänyt asian totaalisen taka-alalle ja ajatellut et katsotaan sit kun kaikki kolme on samaan aikaan koulussa... ehkä jo syksyllä 2014, viimeistään kuitenkin syksyllä 2016. Kotona en jaksa – en jaksa – jumpata videon kanssa tai edes Wiin, etenkään kun mulla on kolme sangen epävakaata lisäpainoa itse valitsemissaan kohdissa. Lenkkeily säkkipimeässä aamussa tai illassa, ei sekään kuulostanut kovin houkuttelevalta.
Se ahaa-elämys tuli uima-allasaikataulupaperilappusen muodossa... Hei mut täällähän on aikuisten uintiaika klo 05:00 alkaen, jokaisena aamuna, seitsemän päivää viikossa. Mähän voisin taas aloittaa uimisen...
Näinpä hiippailin ennen kuutta alakertaan, hyppäsin L:n autoon ja luistelin sumussa ja jäässä mäen alas. Muutamaa minuuttia jälkeen kuuden hyppäsin altaaseen ja uin... Viiden minuutin kohdalla olin aika varma siitä että jaksan nuida altaan korkeintaan kahdesti päästä päähän, tai että olen unohtanut miten uidaan ja saatan hukkua. Mietin huomaisko kukaan näistä aamun kuntouimareista jos mä vajoaisin altaan pohjaan...
Vähän jälkeen seitsemän olin takaisin kotona laittamassa jannuille aamiaista ja odottamassa et M herää. Alle puolessotoista tunnissa olin ajanut altaalle, uinut altaan parikymmentä kertaa edestakaisin, pysynyt pinnalla ja palannut kotiin... pakko sanoa, olen aika ylpeä itsestäni. Ennen kaikkea onnellinen siitä että pääsen takaisin omaan elementtiini – veteen. Ekan lähdettyä kouluun ja kahden muun tapellessa palapeleistä tipautan silmätipat silmiin ja ryhdyn shoppailemaan uimalaseja.
 |
| 5:56 |
 |
| laaksossa on taas sumuisaa |
 |
| ei tartte olla yksin |
 |
| jo pelkkä kävely tätä kujaa pitkin ON ahdistavaa |
 |
| done ja takaisin autossa |
 |
| eikä kukaan edes huomannut et mä puutuin |
Kommentit
Lähetä kommentti