Siirry pääsisältöön

ne on täällä taas

ei karhu vaan isoisä


Jokainen kesä kirjoitan karhuista ja siinä samassa kulttuurieroista. Kirjoitan koska meillä on karhuja ja kirjoitan koska taas kerran – kuten jokaisena kesänä aiemminkin – karhut on taas pinnalla. Talvella karhut nukkuu. Talvella karhuja ei muista kukaan.

Miten kulttuurierot ja karhut sit taas liittyy toisiinsa? Asukasyhdistyksen alueella asuu ihmisiä kaikkialta maailmasta. Moni on maista joissa villieläimet tapetaan, aidataan ulkopuolelle tai niiltä suojaudutaan visusti. Toiset taas tulevat paikoista joissa villieläimiä ei ole, ja karhut, puumat, ilvekset ja kojootit kuuluvat lähinnä satukirjoihin. Sit löytyy metsässä liikkujia, jotka ovat tottuneet eläimiin, osaavat liikkua luonnossa ja joiden mielestä alueen eläimistö ei ole pelottavaa vaan kiehtovaa.

Se alkaa keväällä kun talven jälkeen huoleton ihminen vetää roskiksensa ulos sunnuntaina ja yöllä joku on käynyt tutkimassa mitä siellä on. Sotku on järjetön kun roskat on levitetty pitkin pihaa, kujaa ja metsää. Seuraavalla viikolla roskis pysyy aidan takana maanantaiaamuun. Sitten joku kirjoittaa asukasyhdistyksen sivustolle nähneensä aamulla karhun bussipysäkillä ja vääräleuka miettii olikohan se matkalla töihin, siis karhu. Seuraava karhuhavainto on vähän matkan päästä karhun ylittäessä tietä. Kolmas metsästä naapurin talon takaa. Tällä kertaa karhulla oli mukana myös pentuja. Karhuhavainnosta ilmoitetaan useamman kerran viikossa ja lopulta joku saa videoitua karhun etupihallaan.

Huolestunut vanhempi kirjoittaa siitä miten meidän on suojauduttava karhuilta ja muilta villipedoilta. Ryhmään yhtyy nopeasti lauma muita pelokkaita. Pelkoa yrittää sammuttaa muutama aktiivinen, joka on tottunut karhuihin, mutta yritykset sammuttaa roihuavaa, pelon ruokkimaa keskustelua ovat yhtä turhia kuin tulipalon sammuttaminen desin mitalla. Asiatietoon vastataan uudella pelon aallolla, ja lopulta joku soittaa osavaltion hallintoon, villieläin osastolle -  Washington Department of Fish and Wildlife – ja tyrmistyksekseen saa vastaukseksi kehoituksen hankkia karhuroskikset, siis sellaiset roskikset joita karhut ei osaa avata. Ei muuta. Kukaan ei lupaa tulla meille ampumaan karhuja. Kukaan ei tule aitaamaan aluetta. Kukaan ei tule pakkaamaan karhuja autoon ja ajamaan niitä vuorille.

Keskustelu palaa siihen että meidän pitää opetella elämään karhujen kanssa. Nyt joku jo kuunteleekin kun neuvotaan miten karhut pidetään poissa pihoilta, miten metsässä liikutaan äänekkäästi ja lapsille opetetaan miten toimia karhuhavainnon yhteydessä. Vaatimusten sijaan keskustelu täyttyy järkytyksestä, siitä ettei kukaan tule ja poista karhuja vaan niitten kanssa pitää oikeasti vaan osata olla.

Omasta mielestä on kiehtovaa asua näin lähellä luontoa. Omasta mielestä kojoottiin törmääminen on huikeeta huolimatta siitä että joku niistä söi meidän kissan muutama vuosi takaperin. Koskaan en ole nähnyt karhua. Haluaisin nähdä karhun. Haluaisin saada siitä ihan oman valokuvan ja toisaalta olen aika vakuuttunut etten sattumalta törmää karhuun. Karhu välttää ihmistä ja mä olen se luonnossaliikkuja joka pitää itsestään meteliä polulla liikkuessaan. Karhu pysyy poissa pihoilta joilla omien lasten lisäksi juoksee ja mekastaa myös naapurin lapset. Mahdollisuus karhuhavaintoihin kuivuu kasaan ja rajoittuu roskiksiin ja aamuyön tunteihin. Roskatkin meillä siirretään kujan varteen vasta aamulla kun en jaksa siivota karhujen yöllisten juhlien jälkiä.

Meillä asuu mustakarhu, tai kanelikarhuksikin sitä kutsutaan. Se on huomattavasti pienempi kuin suomalainen serkkunsa ruskeakarhu aka maakarhu tai pohjoisempi ystävänsä kodiakinkarhu. Mustakarhu on arka. Se välttää ihmisiä ja on agressiivinen ainoastaan joutuessaan uhatuksi, silloinkin ihminen keskimäärin pärjää sille oikein hyvin. Kyllä. Karhu on villieläin ja se täytyy kohdata kunnioituksella. Varsinainen uhka se ei kuitenkaan ole, muulle kuin roskiksille.

KARHUJEN KOOT:
Mustakarhu: 1,7 m ja 120 kg
Maakarhu: 2,5 m ja 200 - 300 kg
Kodiakinkarhu: 2,8 m ja 440 kg
   
KARHUJEN MÄÄRÄT (luonnonvaraisena)
Mustakarhu:  400 000 - 700 000
Maakarhu: 180 000 - 220 000


http://www.karhuseura.net/karhulajit.php

innovatiivinen tapa syödä reissumiestä, reissumies suklaamyslillä

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää