Siirry pääsisältöön

ne on täällä taas

ei karhu vaan isoisä


Jokainen kesä kirjoitan karhuista ja siinä samassa kulttuurieroista. Kirjoitan koska meillä on karhuja ja kirjoitan koska taas kerran – kuten jokaisena kesänä aiemminkin – karhut on taas pinnalla. Talvella karhut nukkuu. Talvella karhuja ei muista kukaan.

Miten kulttuurierot ja karhut sit taas liittyy toisiinsa? Asukasyhdistyksen alueella asuu ihmisiä kaikkialta maailmasta. Moni on maista joissa villieläimet tapetaan, aidataan ulkopuolelle tai niiltä suojaudutaan visusti. Toiset taas tulevat paikoista joissa villieläimiä ei ole, ja karhut, puumat, ilvekset ja kojootit kuuluvat lähinnä satukirjoihin. Sit löytyy metsässä liikkujia, jotka ovat tottuneet eläimiin, osaavat liikkua luonnossa ja joiden mielestä alueen eläimistö ei ole pelottavaa vaan kiehtovaa.

Se alkaa keväällä kun talven jälkeen huoleton ihminen vetää roskiksensa ulos sunnuntaina ja yöllä joku on käynyt tutkimassa mitä siellä on. Sotku on järjetön kun roskat on levitetty pitkin pihaa, kujaa ja metsää. Seuraavalla viikolla roskis pysyy aidan takana maanantaiaamuun. Sitten joku kirjoittaa asukasyhdistyksen sivustolle nähneensä aamulla karhun bussipysäkillä ja vääräleuka miettii olikohan se matkalla töihin, siis karhu. Seuraava karhuhavainto on vähän matkan päästä karhun ylittäessä tietä. Kolmas metsästä naapurin talon takaa. Tällä kertaa karhulla oli mukana myös pentuja. Karhuhavainnosta ilmoitetaan useamman kerran viikossa ja lopulta joku saa videoitua karhun etupihallaan.

Huolestunut vanhempi kirjoittaa siitä miten meidän on suojauduttava karhuilta ja muilta villipedoilta. Ryhmään yhtyy nopeasti lauma muita pelokkaita. Pelkoa yrittää sammuttaa muutama aktiivinen, joka on tottunut karhuihin, mutta yritykset sammuttaa roihuavaa, pelon ruokkimaa keskustelua ovat yhtä turhia kuin tulipalon sammuttaminen desin mitalla. Asiatietoon vastataan uudella pelon aallolla, ja lopulta joku soittaa osavaltion hallintoon, villieläin osastolle -  Washington Department of Fish and Wildlife – ja tyrmistyksekseen saa vastaukseksi kehoituksen hankkia karhuroskikset, siis sellaiset roskikset joita karhut ei osaa avata. Ei muuta. Kukaan ei lupaa tulla meille ampumaan karhuja. Kukaan ei tule aitaamaan aluetta. Kukaan ei tule pakkaamaan karhuja autoon ja ajamaan niitä vuorille.

Keskustelu palaa siihen että meidän pitää opetella elämään karhujen kanssa. Nyt joku jo kuunteleekin kun neuvotaan miten karhut pidetään poissa pihoilta, miten metsässä liikutaan äänekkäästi ja lapsille opetetaan miten toimia karhuhavainnon yhteydessä. Vaatimusten sijaan keskustelu täyttyy järkytyksestä, siitä ettei kukaan tule ja poista karhuja vaan niitten kanssa pitää oikeasti vaan osata olla.

Omasta mielestä on kiehtovaa asua näin lähellä luontoa. Omasta mielestä kojoottiin törmääminen on huikeeta huolimatta siitä että joku niistä söi meidän kissan muutama vuosi takaperin. Koskaan en ole nähnyt karhua. Haluaisin nähdä karhun. Haluaisin saada siitä ihan oman valokuvan ja toisaalta olen aika vakuuttunut etten sattumalta törmää karhuun. Karhu välttää ihmistä ja mä olen se luonnossaliikkuja joka pitää itsestään meteliä polulla liikkuessaan. Karhu pysyy poissa pihoilta joilla omien lasten lisäksi juoksee ja mekastaa myös naapurin lapset. Mahdollisuus karhuhavaintoihin kuivuu kasaan ja rajoittuu roskiksiin ja aamuyön tunteihin. Roskatkin meillä siirretään kujan varteen vasta aamulla kun en jaksa siivota karhujen yöllisten juhlien jälkiä.

Meillä asuu mustakarhu, tai kanelikarhuksikin sitä kutsutaan. Se on huomattavasti pienempi kuin suomalainen serkkunsa ruskeakarhu aka maakarhu tai pohjoisempi ystävänsä kodiakinkarhu. Mustakarhu on arka. Se välttää ihmisiä ja on agressiivinen ainoastaan joutuessaan uhatuksi, silloinkin ihminen keskimäärin pärjää sille oikein hyvin. Kyllä. Karhu on villieläin ja se täytyy kohdata kunnioituksella. Varsinainen uhka se ei kuitenkaan ole, muulle kuin roskiksille.

KARHUJEN KOOT:
Mustakarhu: 1,7 m ja 120 kg
Maakarhu: 2,5 m ja 200 - 300 kg
Kodiakinkarhu: 2,8 m ja 440 kg
   
KARHUJEN MÄÄRÄT (luonnonvaraisena)
Mustakarhu:  400 000 - 700 000
Maakarhu: 180 000 - 220 000



innovatiivinen tapa syödä reissumiestä, reissumies suklaamyslillä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...