keskiviikko 21. tammikuuta 2015

safari ja vihamielinen viinimies

Matkakertomuksen kirjoittaminen on vaikeeta. Auon näköjään sujuvammin päätäni muista aiheista. 

Hotellissa olis saanut aamiaista, vajaat neljäkymppiä koko sakilta. Lapset halus mennä. Mutta pikavilkaisulla lasten vanhemmat päätti toisin. Tarjolla oli pääasiallisesti maitoa. Maitoa muroihin – joo, joo – maitoon leivottua leipää, maidossa – voi – paistettuja munia ja makkaroita, maitoon leivottuja viinereitä ja muffinseja. Neljäkymppiä kuivista muroista ja lasillisesta omenamehua tuntui vähän kohtuuttomalta ja me päädyttiin aamiaiselle toisaalle. Tää ei ollut mikään valitus, ihan hyvä se aamiainen olis ollut meille ennen tätä uutta allergiaelämää, eikä meitä tarvitse kaikessa ja kaikkialla huomioida, ja osataanhan me itsekin. Sitäpaitsi saatiin parempi aamiainen edullisemmin Hillcrestin Whole Foods Marketista. Houkkarista se aamiainen löytyi sen jälkeenkin, ja löytyy se sieltä aina välillä näin kotonakin. Laajat valikoimat muunmuassa vegaanituotteita, hyviä sellaisia, jota meidän lauma syö mielellään.



Aamiaisen jälkeen Fredde tiputti meidät safaripuiston portille – San Diego Zoo Safari Park ent. Wild Animal Park – ja jatkoi itse matkaa toimistolle. Liput olin ostanut etukäteen netistä ja me asteltiin suoraan portille. On muuten huikeeta käydä näissä kohteissa tammikuussa. Mihinkään ei tarvitse jonottaa, kaikkialla on väljää. Kalifornian hintataso on tosin tammikuussakin, no, Kalifornian hintataso. Kaikkialla maksetaan kalifornialisää. Kalliimpi kahvi, kalliit jätskit, kallis karuselli. Niitten sisäänpääsylippujen lisäksi olis vielä maksaa $50/nuppi kaikenlaisesta lisäkivasta, kuten jeeppisafari, yösafari, kulissisafari, kuumailmapallosafari, köysisafari. Meille riitti se mitä tavallisella lipulla sai.


tällä jätkällä oli useampi lapsi

vauvakirahveja




Safaripuisto poikkeaa tavallisesta eläintarhasta monella tapaa. Eläimillä on huomattavasti enemmän tilaa ja valtaosa aktiviteeteista tapahtuu kulissien takana. Täällä kun keskitytään siihen että nekin eläimet jotka eivät yleensä lisäänny muualla kuin luonnossa lisääntyisivät myös tarhaolosuhteissa, jotta eläinkantoja saataisin nostettua ja uhanalaisia eläimiä jopa palautettua takaisin luontoon. Tavalliselle kävijälle se lisäbonari on se että pääsee näkemään enemmän eläinvauvoja. Tiesitkö että pikkusarvikuonojen ihopoimut on vaaleanpunaiset?




tää tyyppi haukkas palasen meidän kartasta ja yritti syödä mun käsilaukun nahkanyörit




Gorillalauman ruokahetki oli jotenkin liikuttavan inhimillinen. Ensin kaikille vieritettiin oma tomaatti ettei tartte tapella, ja sit ne sai kukin oman paperipussillisen ruokaa. Kaikki lauman jäsenet levittäytyi omille vakkarimestoilleen tutkimaan mitä pussista löytyy. Vauvagorillan adoptioäiti kantoi pientä selässään ja kahta purjonvartta käsissään. Sen vauvan oma äiti kun oli kieltäytynyt äitiydestään, eikä siihen ollut kuulemma auttaneet edes opetusvideot muista gorillavauvaansa hoitavista gorillaäideistä. Tää oli kohauttanut harteitaan ja siirtynyt sivummalle.




Iltapäivästä Fredde kävi poimimassa meidät kyytiin ja me siirryttiin siemailemaan sivistyneesti viiniä. Ensin sellainen perustasting, jonka aikana lapset hyppeli pihanurmella muiden maistelevien vanhempien lasten kanssa. Sää oli ihana ja paikka kaunis, joten me siirryttiin ulos siemailemaan ihan kokonaista lasillista. Sisällä meitä palvellut viinimies syöksyi aina hetkittäin ulos kitisemään nurmikolla leikkivistä lapsista. Meidän lapset tosin istui tyhjentämässä eväspussejaan ja ihailemassa maisemaa, mutta viinimies katsoi parhaaksi valittaa myös meidän lapsen hirvittävästä käytöshäiriöstä ja ilmoitti vielä erikseen mulle että mun tehtävä on kyllä katsoa niitten perään. Tämä sillä ainoalla kerralla kun ne ei oikeesti aiheuttaneet minkään valtakunnan häiriötä yhtään kenellekään, ne kun oli jopa poikkeuksellisesti aivan hiljaa. Naapuripöydän naiset onneksi tukkivat mun puolesta sen vihaisen viinimiehen suun ja se paineli takaisin sisään tarjoilemaan viiniä. Ei ne muittenkaan lapset mun mielestä mitenkään erityisen kauheita olleet, juoksivat ja leikkivät hippaa nurmikentällä.

me ajettiin appelsiinitarhojen läpi



 ne karmeat kakarat





Perjantai-illan ruokavalinta oli meksikolainen. Me oltiin varauduttu odottamaan, ja hyvä niin. Aika moni pyörähti kannoillaan kuultuaan että keskimääräinen odotusaika on 45 minuuttia. Kannatti kuitenkin odottaa. Ja loppusummakin oli sangen kohtuullinen.


me oltiin valmistauduttu odottamaan

"medium" margarita tais olla vajaan litran


2 kommenttia:

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.