Siirry pääsisältöön

euroserkku



Minkä rotujen sekoitus teidän koira on? Kysymys kuulostaa varmasti kummalta suomalaisesta lukijasta, onhan Martta labbis, suomen suosituin koirarotu. Kuka nyt ei labbista tunne, kaikkihan sen tietää... sellainen lempeä sählääjä, opaskoira, poliisikoira, perhekoira, metsästyskoira. Labbiksen tietää nekin, joilla ei ole koiraa, ne joita koirat ei edes kiinnosta. Meiltä on kuitenkin useampaan otteeseen kysytty onko se kääpiökokoinen tai minkä rotuinen se on tai muuten vaan ihailtu uudenlaista koirarotua. Epäuskoisena moni pudistelee päätään, kun kerron että vaikka se on pentu, on se kuitenkin ihan täysikasvuinen miltei vuodenvanhana.



Antakaas kun selitän.  Ensinnäkin rotukoirat on täällä jonkinlainen hifistelijöitten harvinainen harrastus. On jopa ihmisiä joiden mielestä moinen hirvitys kuin koirien jalostus pitäisi kieltää epäeettisenä. Siis että koiralle valitaan valmiiksi puoliso, eikä siltä edes kysytä haluaako se lapsia, ja onhan ihmisettömiä koiria maailma väärällään. Ja sit joku hullu vielä maksaakin koirasta. Meillä töissä kuuntelin korvat punaisena kun kolleega vaahtosi että häneltä oli joku kehdannut pyytää viittä sataa koiranpennusta, ajatelkaa $500. Hänen mielestää hyvästä pennusta voi maksaa korkeintaan kaksi satasta. Me maksettiin Martasta kaksi satasta jo kauan ennen kuin se oli edes syntynyt – varausmaksua.



Täällä pohjoisnurkalla koirat jaetaan karkeasti muutamaan ”rotuun”. On lab. Lab on sellainen valtava sileäkarvainen koira, musta ruskea tai keltainen. On blue heeler. Koira joka on tehty paimentamaan, ja jossa saattaa jopa ihan oikeasti olla vähän australianpaimenkoiraa. On terrier. Terrieri on vähän pienempi, karkeakarvainen, kihartuvaturkkinen koira. Se voi olla minkä värinen tahansa. Neljäs rotu on käsilaukkukoira, sellainen pieni taskukokoinen räksytin, joka vie lähestyjältä sormet mennessään. Kaksi ensimmäistä kulkee – etenkin maaseudulla – auton lavalla. Kaksi jälkimmäistä saattaa löytyä istumasta kuljettajan sylistä.

Rotukoiran omistaja on siis usein ilahtunut ja vähän hämmentynytkin, kun vastaantulija tietää että kyseessä on vanhaenglanninlammaskoira, englanninsetteri tai kultainen noutaja. Koira kun on täällä usein ”vain” koira. Iso, isompi, pieni tai keskikokoinen.

Martan amerikkalainen serkku – American Lab tai Field Lab – poikkeaa tästä meille tutusta koirasta huimasti niin kooltaan, ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. Ihmisten mielikuva labbiksesta poikkeaa meidän koirasta, ja usein kuvailen Marttaa sanomalla että se on sellainen Downton Abbey –koira.

Field Lab tai American Lab Kuva

Amerikkalainen labbis on säkäkorkeudeltaan keskimäärin viidestä kymmeneen senttiin korkeampi. Martta kun on tuollainen nuori tytönheitukka ja kooltaan sieltä rotumääritelmän pienemmästä päästä, on helppoa erehtyä luulemaan että se on ”kääpiö”. Amerkkalaisella serkulla on pidemmät jalat, kapeampi pää ja rintakehä, ja se on muutenkin huomattavasti kevytrakenteisempi kuin Martta. Martta on sellainen persjalkainen tyyppi, joka pysyy tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella. Amerikkalainen serkku on urheilijavartaloinen sprintteri. Ne väittää että luonteeltaan nää englantilaiset on rauhallisempia, koulutettavampia ja järkevämpiä. Viimeaikaisten kokemusten valossa en ole ihan varma.

Martan faija



Niin koirilla kuin kissoillakin on keskeinen rooli amerikkalaisessa perheessä. Koiria on kaikkialla ja kaikilla. Koira kulkee mukanaa niin hotelliin, lääkäriin, sairaalaan kuin vaatekauppaankin. Monissa pienemmissä kaupoissa on kauppakoira, viinitiloilla viinikoiria ja panimoissa omat kaljakoiransa. Onpa Seattlessa sekin koira joka kulkee yksin bussilla koirapuistoon jokainen päivä. Omassa kahdeksantoista ihmisen työyhteisössä on kuusitoista koiraa. Mulla on aina ollut koira ja sopeutuminen tähän ajattelumalliin on ollut tervetullutta, että mä oikeesti saan ja voin ottaa tyypin mukaan ihan minne vaan. 

Martta ja martan siilit

Kommentit

  1. Täällä yksi mun suomalainen kaveri kävi hakemassa oman kultaisen noutajansa Ruotsista. Sitten vuosi myöhemmin hän haki vielä toisen samanlaisen. Ainakin täällä Kaliforniassa niille on kovasti menekkiä ja hinnat ovat tuhansissa.
    Tuota koirien mukana viemistä eri paikkoihin en ole kyllä huomannut. Joku minikoira saattaa olla jonkun laukussa kaupassakin, mutta ei kyllä muualla. Aika mielenkiintoista, että siellä voi viedä lääkäriinkin.
    Täälläpäin ihmiset pönkittävät itsetuntoansa rescue koirilla. Melkein aina kun alkaa juttelemaan jollekin koiran omistajalle, niin se on rescue. LOL.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotukoirat on meilläkin arvokkaita ja se epäilemättä on ainakin osasyy siihen että niitä näkyy niin vähän. Rescue koiran on muodikkaita ja siitä puhutaan täälläkin hyvin kuuluvasti. On totta että täällä kodittomia koiria on ihan toisella tavalla kuin Suomessa. On katukoiria, hylättyjä koiria ja muuten vaan kiertopalkintoja. Sheltereitä on joka lähtöön.

      Kaliforniassa on omaankin silmään näkynyt vähemmän koiria kuin täällä. Täällä on ennemmin sääntö kuin poikkeus tavata kahvilan terassilla tai panimossa koiria. Klinikalla näkyy koiria säännöllisesti, ja kysyihän multa hammaslääkärikin taannoin et miksi en ottanut koiraa mukaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...