sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

aktiivilomailua Kanadassa

Olympialaiset ovat edelleen vahvasti läsnä. 


Terveisiä lomalta. Tänään on pesty pyykkiä, editoitu kuvia ja podettu lomakrapulaa. Jokainen meistä viidestä oli onnellinen eilen illalla käpertyessään oman peittonsa alle viileässä yössä, edelliset yöt kun oli enemmän tai vähemmän tukalia helteisessä kohteessa jossa ei yleensä ole helle, ei ainakaan niin että asteita olis reiskat kolmekymmentä useita päiviä putkeen. Keskiviikosta lauantaihin meillä oli kuuma. Kuuma sisällä, kuuma hotellihuoneessa, kuuma kaupoissa ja vielä kuumempi ulkona. Ilmastoidulla kodilla hemmotellulle perheelle kuumuus tuntui tukalalta kun sitä oli mahdotonta päästä pakoon edes jäätelökaupassa. 




Mutta kyllä meillä oli mahtavaa ja kivaa ja ihanaa.

Kanadaan on meiltä parin tunnin ajomatka. Kilometreissä meidän etuovelta on rajalle matkaa jotakuinkin 180km. Vertailun vuoksi Helsingistä Tampereelle on 178km, Oulusta Rovaniemelle 205km tai Tampereelta Turkuun 162km. Periaatteessa kannattais käydä useamminkin. Rajalta ajelee Vancouveriin puolisentuntia, ja vastaavasti Whistleriin parin tunnin verran. Matkaa sinne on toiset 180km. Rajanylityksineen kokonaismatka-aika oli reilut neljä tuntia.

Matkalla rajan ylitse. 



Vancouverissa me ollaan oltu viidesti. Kahdesti lasten kanssa ja kolmasti ilman. Moni saattaa olla totaalisesti erimieltä, mutta itse olen lämmenyt kaupungille vain silloin kun mukana ei ole ollut lapsia ja silloinkin on tunnelma ollut vähän laimea. Moni Yhdysvalloissa asuva eurooppalainen pitää Vancouverista juuri niistä syistä miksi en itse siitä niin välitä. Liikenne on kaoottista, kaduilla vaeltelee narkkareita ja kodittomia. 


Lynn Canyon:in riippusilta on vähemmän kuuluisa kuin Capilano, mutta huomattavasti autenttisempi kokemus.




Ravintolat on hip ja lapsia katsotaan huomattavasti karsaammin kuin täällä meillä. Lasten tilaamat spessut drinksut tarjoiltiin mustalla muovipillillä ilman minkäänlaista yritystä ja muutenkin tunne siitä etemme olleet kovin tervetulleita asiakkaita oli käsinkosketeltava huolimatta siitä että ravintola oli käytännössä tyhjä. Tällä kerralla meidän Vancouverin osuus kutistui lyhyeen kun meidän varaama Airbnb osoittautui pettymykseksi, eikä yksikään viidestä ollut innokas yöpymään talossa jonka piha oli hoitamaton ja edessä heilui tuulenvireessä "myytävänä" kyltti. Meidän auto erottautui muista kadunvarren autoista sen verran räikeästi että heräsi epäilys onko se siinä vielä aamulla, jos sen siihen yöksi hylkää. 

Tänne meistä ei ollut jäämään. 

Lounaaksi lettuja.

Odottelemassa vesibussia.




Whistler on lomakaupunki. Tai ehkä ennemminkin sitä pitäis kutsua lomakohteeksi. Paikallisia asukkaita kylässä on noin 10.000. Hotelleja kylässä on 58, sen lisäksi yksityiset lomakodit ja vuokra-asunnot. Vuodepaikkoja on noin 35.000. Palveluita pyörittää talvella ne jotka haluavat vain laskea ja lautailla, kesäisin vaeltajat ja maastopyöräilijät. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin valkoisen miehen hotellin huonesiivoojana, pitkät kiharat ponnarilla ja sääret ruvella maastopyöräilystä. Hiihto- ja pyöräpummit on vaihtuneet palvelualan ammattilaisiksi, hotelli- ja ravintoladuunareiksi.




Meidän edellinen kosketus alueeseen oli ajalta ennen 2010 talviolympialaisia, silloin kun ravintoloita oli kourallinen ja tapahtumaa huomattavasti paljon vähemmän. Aikana ennen Peak to Peak gondolihissiä, sitä maailmankuulua vaijerin varassa kulkevaa hissiä, jonka kahden tolpan väli on suurimmillaan 3,03km ja korkeus maasta korkeimmillaan 430m.




Yhden vaijerin paksuus oli 4.6cm


Whistler on aktiivilomailijan paratiisi. Kohde jokaiselle joka hakee jotakin muuta kuin drinksua hiekalla tai uima-altaan reunalla. Meidän loman aikana siellä oli samaanaikaan Wanderlust joogafestarit ja me Fredden kanssa mietittiin kuinka moni niistä tyypeistä käveli joogamattokainalossa vain näyttääkseen siltä että ne joogaa koko ajan, ja kuinka moni oikeesti meditoi ja joogas aamuseitsemästä iltayhdeksään.

Wanderlust


Whistlerin aluella voi kesäisin retkeillä ja vaeltaa, voi pyöräillä niin vuorenrinnettä kuin tasamaatakin. Alueelta löytyy niin mönkijäsafaria kuin vuorikiipeilyäkin. Jos haluat laskea koskea löytyy retkiä kaikille mummosta vaariin, samoin kuin puukiipeilyä ja zipliningia. Zipline retkiä järjestetään viisivuotiaasta ylöspäin. Kesäisin hiihtokoulun tilalla on maastopyöräilykoulu ja jos osaa polkea ilman apupyöriä on tervetullut osallistumaan. Whistleristä löytyy jokaiselle jotakin.

Myös vaellusreittejä löytyy kaikille, ja ne on merkitty hiihtorinteitten tavoin vaikeusasteen mukaan. Me vaellettiin sinistä, lapsiperheelle sopivaa reittiä. Alkuun otettiin pikkugondoli ylätasanteelle, ja sieltä jatkettiin tuolihissillä vielä ”maailman katolle”. Matka sieltä katolta takaisin päähissitasanteelle kesti kolmen tottumattoman kulkijan kanssa pysähdyksineen, välikiipeilyineen, evästaukoineen ja maiseman ihailuineen reilun tunnin.

Pyörätyypit sai kiilata.


Lunta lumettomille lapsille - eksotiikkaa!

Vielä vähän ylemmäs.

Tän jälkeen jannut kieltäytyi tulemasta mun kanssa tuolihissiin, kun hampaitteni välistä sihisin
 niille vääntäväni niiltä niskat nurin jos ne liikahtaa tai sanoo sanankaan.


Maailman katolla

Huomaa vasemmalla kivennokassa istuva pariskunta.





Melkein perillä!


Ratsastusretkiä ja ratsastusvaelluksia löytyy tunnin tai kahden aloittelijaretkistä useamman päivän kestäviin vuoristovaelluksiin. Tällä kertaa me kokeiltiin M:n kanssa tunnin retkeä, olihan kerta tytön ensimmäinen. Tällä reissulla taisin sytyttää tytössä kipinän, niin innoissaan se suunnittelee menevänsä ratsastusleirille ensi kesänä, ja sitten seuraavalla Whistlerinreissulla ainakin puolipäivävaellusta. Whistlerissä jokainen voi ratsastaa ja omasta kokemustasosta kannattaa olla rehellinen, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä.


Andrew on miltei kolmekymmentä



Jopa meidän aloittelijaretkellä kahlailtiin joessa ja päästiin keskelle pohjoisen länsirannikon upeaa luontoa. Talleja löytyy moneen lähtöön, ja tallin valinnassa kannattaa olla tarkkana. Mun valinta oli pienempi talli joka sai vain ja ainoastaan hyvää palautetta muilta matkailijoilta niin reiteistä, hevosista kuin siitä että retket ihan aikuisten oikeesti räätälöidään ryhmän mukaan. Matkaan ei lähde kymmentä aloittelijaa kokemattoman oppaan kanssa, vaan meidänkin retkellä meitä oli kolme. Minä, M ja opas. Matkaan lähdettiin tallinomistajan kotipihalta, omistajan pakatessa samaan aikaan hevosia matkaan neljän päivän vaellukselle. Talon emäntä jäi jututtamaan Freddeä ja poikia. M:lla oli alla kokenut ristiveriruuna Freckles ja mulla liki kolmikymppinen ruuna Andrew. Andrew tekee enää vain näitä tunnin pikkuretkiä kokeneemman ratsastajan kanssa, sellaisen joka tietää että vanhojen jalkojen pitää saada määrätä oma tahti ja omat jalansijat, sellaisen joka ei turhia hötkyile. M:n ratsu sen sijaan viisveisas pienestä matkalaisestaan ja luotsasi tämän turvallisesti lähdöstä maaliin.



Pikkutyttönä tää oli mun unelma!


Torstaina askelmittariin kertyi reilut 20.000 askelta, nostan hattua meidän kolmelle lapselle, jotka miltei mukinoitta kulki saman matkan, tosin illalla O kävi ostamassa Lushista itselleen kylpysuolaa särkeville lihaksille ja niitä lioteltiin sit hotellihuoneen kylpyammeessa samaan aikaan kuin ne muut kaksi verrytteli uima-altaalla.


Apua kolottaville lihaksille


Ravintolatarjoilua alueella on jokaiselle kukkarolle, maulle ja mieliteolle. Lapset ovat tervetulleita kaikkialle ja jokaisessa ravintolassa oli baarimestarilla aikaa loihtia meidän kolmikolle mitä huimempia sateenvarjodrinksuja. Loppulomasta ne jo sujuvasti tilailikin itselleen kaiken maailman elämyksiä.

Sateenvarjodrinksuja lapsille

Kylän ravintoloita ja kuhinaa


Minkä pullan ottaisit?

Vähän rauhallisempaa ravintolameininkiä


Kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää oli meille riittävästi. Pidemmän ajan olis voinut olla, jos oltais vuokrattu asunto tai talo. Kuumassa hotellihuoneessa tää oli ihan tarpeeksi, huolimatta siitä että huone oli tilava ja jannut nukkui yläkerran parvella, huoneessa oli täysi keittiö ja olohuoneen sohva taittui M:lle sängyksi.

Kuuma, kuuma, kuuma...

 Linkkejä:




Peace Arch päärajanylityspaikalla

Kotimatkalla pysähdyttiin yliopistokaupunki Bellinghamiin syömään. 



Huomenna palataan taas hetkeksi arkeen, ennen seuraava lomapätkää, kahden viikon päästä. Silloin me lähdetään häihin viinialueelle. 

2 kommenttia:

  1. Oi mä niin rakastan reissukertomuksia kuvineen. Oli kiva lukea ja katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään katsoa lomakuvia :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.