Siirry pääsisältöön

kato pulu! montaks sulla jo on?

Martta ja pulu

Ootko jo saanut kiinni Pikachun? Mä oon käynyt tänään ainakin kymmenen kertaa Pokespotissa tossa hissin luona! Lähdetkö lounaalla kävelylle? Voitais käydä noi muutamat Pokespotit tässä lähellä, ja sit valloittaa toi Poke Gym? Montako munaa sulla on? Joku oli saanut Pikachun kahden kilsan munasta!

Mulla menee aina ainakin kymmenen palloa tähän typerään lepakkoon...

Kaikki tuntuu pelaavan Pokemon Go:ta, lapset, aikuiset, mummot ja vaarit. Bellevuen kaupungin puistossa on satoja ihmisiä yöllä, onhan se harvinaisten Pokemonien yöllinen hengailumesta.  Jossakin keski-ikäinen nainen oli hyppinyt moottoritiellä Pokemonien perässä ja onhan ne Pokemonit kai aiheuttaneet jo kolareitakin.

Jos pelaat, et aja!


Vielä illalla sängyssä viimeinen pulu.


Ensin en tiennyt mistä ne puhuu, sit naureskelin. Ryhmitin itseni keski-ikäisten äiti-täti-ihmisten ryhmään ja naureskelin hyväntahtoisesti ”nuorison” pokemonhurmiolle. Siinä vaiheessa kun yksi meidän lääkäreistä oli keskiviikkona myöhässä töistä, ja hengästyneenä paikalle ilmestyessään pahoitteli että oli ollut ihan pakko käydä nappaamassa harvinainen pokemon viereiseltä terveysasemalta, mä annoin periksi ja latasin sen pokemonin omaan puhelimeeni.

Muutamaa päivää myöhemmin mulla on kymmeniä pokemoneja, olen tasolla kuusi ja liityin just joukkueeseen. Kaksi munaa on hautomossa, saa nähdä mitä niistä kuoriutuu.





Pokemonhurmoksen suurin haitta on se että se on niin suosittu. Nintendolla eiserverikapasiteetti riitä ja peli kaatuu tai jumittaa jatkuvasti. Maksaisinko tästä huvista? En. Sitäpaitsi olen edelleen aika keski-ikäinen äiti-täti-ihminen joka osaa lähinnä heittää vastaantulevia pokemoneja pallolla (sitäkin aika huonosti) ja kerätä uusia palloja, munia, suitsukkeita ja muuta sälää pokespoteista. 


Täältä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...