Siirry pääsisältöön

kato pulu! montaks sulla jo on?

Martta ja pulu

Ootko jo saanut kiinni Pikachun? Mä oon käynyt tänään ainakin kymmenen kertaa Pokespotissa tossa hissin luona! Lähdetkö lounaalla kävelylle? Voitais käydä noi muutamat Pokespotit tässä lähellä, ja sit valloittaa toi Poke Gym? Montako munaa sulla on? Joku oli saanut Pikachun kahden kilsan munasta!

Mulla menee aina ainakin kymmenen palloa tähän typerään lepakkoon...

Kaikki tuntuu pelaavan Pokemon Go:ta, lapset, aikuiset, mummot ja vaarit. Bellevuen kaupungin puistossa on satoja ihmisiä yöllä, onhan se harvinaisten Pokemonien yöllinen hengailumesta.  Jossakin keski-ikäinen nainen oli hyppinyt moottoritiellä Pokemonien perässä ja onhan ne Pokemonit kai aiheuttaneet jo kolareitakin.

Jos pelaat, et aja!


Vielä illalla sängyssä viimeinen pulu.


Ensin en tiennyt mistä ne puhuu, sit naureskelin. Ryhmitin itseni keski-ikäisten äiti-täti-ihmisten ryhmään ja naureskelin hyväntahtoisesti ”nuorison” pokemonhurmiolle. Siinä vaiheessa kun yksi meidän lääkäreistä oli keskiviikkona myöhässä töistä, ja hengästyneenä paikalle ilmestyessään pahoitteli että oli ollut ihan pakko käydä nappaamassa harvinainen pokemon viereiseltä terveysasemalta, mä annoin periksi ja latasin sen pokemonin omaan puhelimeeni.

Muutamaa päivää myöhemmin mulla on kymmeniä pokemoneja, olen tasolla kuusi ja liityin just joukkueeseen. Kaksi munaa on hautomossa, saa nähdä mitä niistä kuoriutuu.





Pokemonhurmoksen suurin haitta on se että se on niin suosittu. Nintendolla eiserverikapasiteetti riitä ja peli kaatuu tai jumittaa jatkuvasti. Maksaisinko tästä huvista? En. Sitäpaitsi olen edelleen aika keski-ikäinen äiti-täti-ihminen joka osaa lähinnä heittää vastaantulevia pokemoneja pallolla (sitäkin aika huonosti) ja kerätä uusia palloja, munia, suitsukkeita ja muuta sälää pokespoteista. 


Täältä

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää