Siirry pääsisältöön

syntymäpäivän aamuna



Me ollaan juhlittu koko viikonloppu. Käyty ravintolassa, viinitilalla, olutpanimossa ja avattu synttärilahjoja pääsiäispupun tuomisten kanssa yhdessä ja erikseen.

Eilinen päättyi paperipussihengittelyyn ja kyyneliin – odotetusti. Liian vähän unta, liikaa poikkeuksia ja jännitystä on heikko yhdistelmä Tättikselle. Onneksi kuitenkin pääsiäinen meni samassa rytäkässä synttäreitten kanssa. Onni on opettaja joka on valinnut olla viettämättä superjuhlia luokassa ja jonka synttärisysteemit on oppilaan valitsema pyjamapäivä tai ylimääräinen välitunti koko jengille.

Äidin mieli on tänä aamuna sentimentaalinen ja täysi. Mun esikoinen täyttää tunnin päästä yhdeksän. Miten ihmeessä, ja minne ihmeessä aika on kulunut? Minä en ainakaan ole yhtään vanhempi! Miten vähän tiesin äitiydestä silloin kun vielä luulin tietäväni ihan kaiken. Vähä vähältä tieto rapisee pois ja tilalle kasvaa ymmärrys siitä että vanhemmuutta on yhtämonenlaista kuin vanhempia ja niillä lapsia.

Siellä se nukkuu, meidän sängyssä vielä viimeisiä unen säikeitä kunnes on aika herätä uuteen päivään. Tiedän miltä se näyttää, tiedän miten sillä on käsi posken alla ja suu vähän mutrullaan. Niin sillä on ollut aina, yhdeksän vuotta.





Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

kuusitoista

Tiesin että tässä kävisi näin ja silti ne väkisin esiin puskevat kyyneleet pääsivät yllättämään. Sellainen sekoitus iloa, onnea, ylpeyttä ja luopumisen tuskaa uuden ajanjakson edessä. Minun lapseni, minun ihana, ihana lapseni. Minä. Rakastan sinua niin ettei siihen löydy edes sanoja, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Sinä. Minun rakas, rakas lapseni. Tättähäärä. Minä muistan kuinka silloin kauan sitten takerruit minuun lastensairaalan ovella terapeutin päättäväisesti kantaessa sinut sisälle. Minä jäin ulos ja itkin. Minun koko kehoni halusi josta sinun perääsi, tuntui kuin joku olisi repinyt irti osan minua. Minä muistan kuinka kuljit hattu keikkuen eskarin orientaatioon ja me seurasimme perästä. Minä muistan. Minun koko kehoni muistaa.  Keskiviikkona sinä täytit kuusitoista. Tulit vähän unenkarheana alakertaan, halasit ja moiskautit pusun ensin minulle, sitten isälle. Hymyilit kun näit sinulle katetun aamiaisen ja ojensit läppärisi isälle sanoen: ”Tekisin itse, mutta tartten sun aj...
Lähetä kommentti
Lue lisää