maanantai 17. huhtikuuta 2017

syntymäpäivän aamuna



Me ollaan juhlittu koko viikonloppu. Käyty ravintolassa, viinitilalla, olutpanimossa ja avattu synttärilahjoja pääsiäispupun tuomisten kanssa yhdessä ja erikseen.

Eilinen päättyi paperipussihengittelyyn ja kyyneliin – odotetusti. Liian vähän unta, liikaa poikkeuksia ja jännitystä on heikko yhdistelmä Tättikselle. Onneksi kuitenkin pääsiäinen meni samassa rytäkässä synttäreitten kanssa. Onni on opettaja joka on valinnut olla viettämättä superjuhlia luokassa ja jonka synttärisysteemit on oppilaan valitsema pyjamapäivä tai ylimääräinen välitunti koko jengille.

Äidin mieli on tänä aamuna sentimentaalinen ja täysi. Mun esikoinen täyttää tunnin päästä yhdeksän. Miten ihmeessä, ja minne ihmeessä aika on kulunut? Minä en ainakaan ole yhtään vanhempi! Miten vähän tiesin äitiydestä silloin kun vielä luulin tietäväni ihan kaiken. Vähä vähältä tieto rapisee pois ja tilalle kasvaa ymmärrys siitä että vanhemmuutta on yhtämonenlaista kuin vanhempia ja niillä lapsia.

Siellä se nukkuu, meidän sängyssä vielä viimeisiä unen säikeitä kunnes on aika herätä uuteen päivään. Tiedän miltä se näyttää, tiedän miten sillä on käsi posken alla ja suu vähän mutrullaan. Niin sillä on ollut aina, yhdeksän vuotta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.