Siirry pääsisältöön

mediahiljaisuuteen on syynsä

Erotu!


Kirjoita blogia – mieluiten useampaa, lähetä uutiskirje viikoittain, muista twitter, instagram, youtube, pinterest ja facebook. Lähetä kortteja, tee vlogia, tapaa ihmisiä, ota osaa tapahtumiin. Älä unohda hyvänteleväisyyttä! ”Niin; sun työ on olla sosiaalinen! Mitä enemmän näkyvyyttä, sitä parempi.” Opettele lähialueet ulkoa, tiedä tulevista kaavamuutoksista ja kouluista. Harjoittele myyntipresentaatiota, harjoittele tarjouspresentaatiota. Opettele kaavakkeet ja muistathan että niitä webbisaitteja joissa on ihan pakko olla näkyvillä on lähemmäs kymmenen. Rakenna kaikkiin sivusto ja muista video – aina video. Mieti mikä on sun persoonallinen lähestymistapa markkinointiin, mitä haluat kertoa ja minkälainen tyyppi on just sun asiakas. On ihan ookoo sanoa ei. Harjoittele niitä presentaatioita ja opettele kaavakkeet ulkoa. Käy ainakin 25 myytävässä asunnossa viikoittain, kirjaa plussat ja miinukset. Tee hinta-arvio jokaisen ystävän kodissa ja esitä se. Tee yhteistyötä kokeneen välittäjän kanssa ja muista pitää ainakin kolme asuntoesittelyä kuukaudessa. Erotu muista! Ole omanlainen. Lähetä kiitoskortti videolla.

Erotu!!!


Perjantaina olen istunut koulutuksessa koko viikon ja ruuhkassa vähän päälle. Takki on aika tyhjä ja tehtävien asioitten lista kasvaa kasvamistaan. Amerikkalainen välittäjä ostaa ja myy koko osavaltion alueella, ylitse yritysrajojen. En välitä vain oman firman tuotteita vaan ihan yhtälailla kaikkien muiden. Kuulun useampaankin yhdistykseen ja sen myötä saan käyttää nimeä ”realtor”, fantsua joo – valtaosa välittäjistä ei saa käyttää tätä nimikettä, mutta vaatimustaso kasvaa tittelin myötä. Meillä on toisenlaiset standardit kuin muilla.

...niin sanoinko jo... Erotu!!!!!!


Sähköpostiin kolahtaa kaksikin työtarjousta entiseltä työnantajalta. Olen otettu ja aika innostunutkin, mutta samalla takaraivossa kolkuttaa ettei vuorokauden tunnit riitä tälläkään hetkellä yhtään mihinkään. Mutta kukapa ei haluaisi kouluttaa uusia potilaskoordinaattoreita tai äitiyslomasijaistaa neurokirurgian yksikön kirurgiakoordinaattoria? Mä ainakin haluaisin.

Haluan lisää tunteja vuorokauteen! Ainakin kymmenen... Pyykit on taas viikkaamatta ja kaikki penkoo niitä puhtaan pyykin koreja. Meillä jokaisella on omansa. Aamulla paistaa aurinko ja saatan laumani koulubussille. Useampi vastaantuleva auto hidastaa avaa ikkunan ja huutaa huomenet. Pysäkillä juttelen monen vanhemman kanssa. Martta saa taas kehuja ja moni joka on aina pelännyt koiria taputtelee tätiä. On ensimmäinen ihan oikea kevätpäivä. Kävelen Martan kanssa takaisin kotiin, vilkutan taas muutamalle vastaantulijalle ja huikkaan huomenet takapenkeillä istuville lapsille. Puolisen tuntia myöhemmin juttelen mukavia kahvikojun jonossa seisovalle miehelle. Me puhutaan perjantaista ja keväästä ja auringosta. Kun tulee mun vuoro vaihdan kuulumiset myyjätytön kanssa. Lopuksi toivotetaan hyvät viikonloput.


Mä haldaan tän kyllä. 

Ehdin kuitenkin myös luokkaretkelle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän