voiko nokkahuilun ääneen kuolla?

Neljä vyökoetta suoritettu, viisi jäljellä.

Päivän kysymys on ollut voiko nokkahuilun kadottamisesta jättää lapsen luokalle. Kysyjä en ollut minä, mutta keskustelu naamiksessa on ollut vilkasta ja nauruhermoja kutkuttelevaa. Yhden lapsi saa harjoitella vain pihalla, toinen ei uskalla antaa lapsen soittaa ulkona koska pelkää naapureitten soittavan poliisit. Jokainen on yhtä mieltä siitä että nokkahuilu on soittimena raastava ja kun kotona soi läpitunkevana sadatta kertaa Beethovenin Oodi ilolle, on ilo tunteista ehkä etäisin.

En voi väittää ettenkö olisi ilahtunut kun nokkahuilun soitto talossamme taukoaa jonakin päivänä. Realistina tiedän että se vaihtuu syksyllä koulubändiin ja poikkihuiluun, viuluun tai trumpettiin. Kun meillä kahden vuoden kuluttua on kaksi nokkahuilukokeeseen treenaavaa lasta lepää toivo siinä ettei niitä kiinnosta, ja suhtautuminen harjoitteluun ja sen tärkeyteen on toivottavasti leväperäisempää. On ihan mahdollista ettei äiti ihan kauheen tarkkaan valvo harjoitusminuutteja ja kannusta treenaamaan. 

Kouluvuosi lähenee loppuaan ja jäljellä on kahdeksan viikkoa koulua, sisältäen retkiä, tapahtumia, konsertteja, erityisopetussuunnitelmapalavereja ja jokavuotisen istunnon Reksin kanssa, aiheena mihin ensi vuonna; kenen luokalle ja mitä on odotettavissa. Reput pursuilee monistettuja tiedotteita, ja taas kerran kaavakkeita; täytä, palauta, tilaa ja maksa. Kolme kertaa vuosikirja, kummankin jannun luokassa kirjoittama kirja, varainkeruu koulunpihan uutta kiipeilytelinettä varten. Satanen sinne, toinen tänne. Sano sitten lapselle ettei tänä vuonna osteta vuosikirjaa-kirjaa-kiipeilytelinettä kun mutsi päätti ryhtyä yrittäjäksi ja toistaiseksi firmalla on aika paljon kuluja eikä yhtään tuloja. Fredde repii hiuksiaan päästä ja päivittelee että on ollut aika kallista tää elämä viime viikkoina.

Pizzajono kiemurteli ulos asti. 

Tiistai-iltana me seistiin noin tsiljoonan muun koulun perheen kanssa pizzajonossa. MOD pizza lahjoitti 20% illan tuotosta koulun vanhempainyhdistykselle ja paikalla kävi armoton kuhina. Reksi jututti jokaista jonossa seisojaa ja muu koulun henkilökunta siivosi pöytiä ja tarjoili. Vähän mua hymyilytti ne jonossa seisoneet satunnaiset koulun ulkopuoliset pariskunnat, jotka epäilemättä mietti että miten hiivatissa koko maailma on päättänyt just tiistaina syödä pizzaa.

Siinä pizzajonoillessa ehti juttelemaan yhden jos toisenkin äidin ja opettajan kanssa. Uutiset leviää nopeasti ja jokaisen kanssa juteltiin mun uudesta ammatista – kolmikko kun pitää hyvää huolta koulun sisäisestä tiedottamisesta. Siinä ehti tavoittamaan ne joiden kanssa ei ole jo aamuisin juteltu bussipysäkillä.