Tahdon Asiat

Kello on yli kymmenen tiistaiaamuna ja Tättis nukkuu yläkerrassa ruususen untaan. Muut lähti jo aikaa sitten kouluun ja töihin, mä teen töitä kotoa ja prinsessa, prinsessa nukkuu pois matkan tomuja. Me muisteltiin Fredden kanssa tänä viikonloppuna paljon. Perjantai-iltana me istuttiin kuistilla lämpimässä illassa ja mä muistelin kuinka monta kertaa mä istuin aikanaan siinä samassa paikassa puhaltelemassa. Kuinka mä istuin siinä laskevassa auringossa viinilasini kanssa Fredden säätäessä sisällä lasten kanssa, ja kuinka varma olin etten kestä enää hetkeäkään. Aina ne voimat kuitenkin löytyi jostakin siinä kuistilla istuskellessa ja sen sijaan että olisin kävellyt pois menin takaisin sisään. Nyt mä istuin siinä kuistilla yhdessä Fredden kanssa ja lapset leikki naapurin lasten kanssa. Me muisteltiin kuinka me hampaat irvessä istuttiin ravintolassa kolmen alle kolmevuotiaan, kolmen alle nelivuotiaan, kolmen alle viisivuotiaan kanssa. Me muisteltiin samalla kun seurattii...

Samainen mies tyhjentää tiskarin näin taitavasti. Palaveria siirrettiin sinne ja tänne, ja lopulta takaisin alkuperäiseen, ja vielä kerran iltapäivään. Kaikkia on vaikeeta saada näin kouluvuoden lopussa samaan aikaan pöydän ääreen. Erityisen tärkeää oli että toimintaterapeutti, joka on koululla rajatusti on mukana palaverissa. Erityisopetussuunnitelmapalaveri, tuumaustauko siihen miten jatketaan tästä eteenpäin, ja miten parhaiten tuetaan lapsen oppimista. Lopulta me istutaan siinä erityisopen luokassa; opettaja, erityisopettaja, toimintaterapeutti, reksi ja mä. Kerrataan kulunutta vuotta, katsotaan tuloksia ja pohditaan. Opettaja esittelee testituloksia. Poika aloitti ekan luokan osaamatta oikeastaan lukea, ja oli nyt kevään viimeisimmässä testissä lukenut 130 sanaa minuutissa. Vertailukohdaksi sanottakoon että 6.luokkalaisen tavoite on lukea vähintään 125 sanaa minuutissa, toki tekstikin on jo vaativampaa. Me pidetään pienet juhlat, ja mä huomautan että jannu kulkee si...

No mutta mikä ihana mahtava viikko, joka sunnuntaina kruunattiin sillä että napsautin ilmastoinnin käyntiin katkaisijasta auringon kuumottaessa talonsivustaa. Yhteen viikkoon mahtui lasten kevätflunssaa – melkoinen räkis olikin – töitä ja koulutuksia, siihen sai sovitettua hyväntekeväisyysgaalaa, luokkaretken Tättiksen kanssa ja kansainvälisyysteemaa koulun iltatilasuudessa, sadetta ja auringonpaistetta niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin, enemmän aurinkoa kuin sadetta. Joskus töissä ehtii lukemaan kirjaa. Torstaina mietin taas kerran miten huikeeta on saada asua yhteisössä joka on niin kauniin monenkirjava, ja miten hauskaa oli päästä edustamaan omaa maataan ensimmäistä kertaa yhdessä toisen suomalaisperheen kanssa. Oma ote nykysuomeen kun on aika etäinen ja nolostuen huomasin miten hirvittävän vähän meidän lapset lopulta tietää Suomesta ja suomalaisuudesta Tättiksen värittäessä paperisia lippuja ruotsin väreihin. Koulun jumppasali oli pakattu täyteen...

Meidän kouluun tarvitaan uusi leikkiteline vanhan 80-luvulla asennetun puisen telineen tilalle. Sen lisäksi että vanha teline on jo aika uupunut, puolimätä ja aiheuttaa käyttäjilleen kirjaimellisesti tikkuja takapuoleen, houkuttelee se puoleensa myös ampiaisia. Tän on jo aika mennä - Kuva PTA Koulupiiri ilmoitti että fyrkat on loppu, tai siis että ne menee niitten kolmen uuden koulun rakentamiseen ja viiden koulun peruskorjaukseen. Vanhan romun voi sulkea lapsilta ja ehkä purkaa, ei muuta. Vanhempainyhdistys oli toista mieltä ja vanhempainyhdistyksellä on onneksi mahdollisuus esittää eriävä mielipide. PTA teki koulun kanssa diilin, että jos rahat löytyy, niin ensi kesän aikana vanha leikkipaikka puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Kampanja uuden leikkipaikan tarpeesta aloitettiin joskus varhain keväällä. Tavoitteena oli kerätä jäseniltä, siis meiltä vanhemmilta ja paikallisilta yrittäjiltä tarvittava summa. Muutama viikko takaperin me jonotettiin tiistai-iltana pizza...

Tänään on lapsettomien lauantai. Eilen illalla naapuruston viinibileissä juttelin naapurin kanssa. Miehen vaimo oli kotona täyttämässä papereita kotiselvitystä varten ja mies itse kertoi kuinka he olivat ostaneet kodin omakotialueelta ajatuksena perustaa perhe, se tavallinen unelma; omakotitalo, kaksi lasta ja koira. Parilla on se omakotitalo ja koira, mutta lapset puuttuvat edelleen. Kaksi lasta vaihtui keskenmenoihin, lapsettomuushoitoihin ja kuihtuviin haaveisiin. Lapset muuttuivat itsestäänselvyydestä sijaiskohdun etsintään ja adoptioprosessiin. Yhtäkkiä oma matka äidiksi tuntuu hävettävän helpolta vuosien lapsettomuudesta, adoptioprosesseista ja lapsettomuushoidoista huolimatta. Meidän lapset oli illalla mukana. Aikuisten tilaisuus kai periaatteessa, mutta meidän lapset on mukana ja niin on muittenkin. Kun kysyn kutsujalta saako ne tulla, on vastaus että tietenkin saa, ei sitä kai tarvitse erikseen kertoa että meidän kolmikko kuuluu viiniklubiin. Lauma painelee yläkerran medi...

Kun perhe muuttaa puolison työn perässä maailmalle kuukausiksi vuosiksi tai vuosikymmeniksi repäistään juuriltaan muutakin kuin se mitä odotetaan. Ihmisten ja turvaverkkojen lisäksi menee uusiksi myös perheen sisäinen dynamiikka ja perheenjäsenten roolit. Omasta muutosta on jo kovin kauan ja monilta osin aika on kullannut muistot. Toisaalta me lähdettiin seikkailunhalusta ja nimenomaan seikkailemaan. Ei ollut lapsia, ei sitä rakasta työpaikkaa ja uraa. Oli unelma ja sille unelmalle rakennettiin. Oli helppoa lähteä. Olen aina ajatellut että se oma tarve, tai siis se ettei sitä ole ollut on liittynyt siihen että tänne muuttaminen oli tietoinen valinta. Me haluttiin muuttaa jenkkeihin. Me haluttiin ja haettiin tätä, ja varmasti ainakin osaksi sen takia sopeutuminen oli omalla tavallaan niin helppoa. Asenne kun oli alusta lähtien se että täällä ollaan ja tänne jäädään. Vastoinkäymiset käännetään voitoksi ja opitaan olemaan amerikkalaisia. Meidän ensimmäinen kompastuskivi oli...

Sunnuntai-iltapäivänä pakkaan auton perään esittelytaulut – ne missä lukee nimi ja puhelinnumero ja asunto esittely – esitteet, kengänsuojukset ja kaiken muun tilpehöörin auton perään. Lapset jää yläkertaan pelaamaan ja Fredde siivoamaan autotallia. Martta on lenkin jälkeen märkä ja komennan sen lähtiessäni keittiön puolelle kuivattelemaan. Ensimmäinen oikea sunnuntaityöpäivä, eihän niitä hupparissa ja legginseissä kierrettyjä asuntonäyttöjä oikeasti lasketa, vaikka työaikaahan nekin on. Keskiviikkona rantautunut lämpö on yrittää vastustella kylmää ilmarintamaa ja aurinko lämmittää viimeinkin, vaikkei elohopea ole torstain jälkeen hellelukemiin yltänytkään. Aurinko paistaa kuitenkin ja muutamassa päivässä kevään hento vihreys on vaihtunut syvempään sävyyn, kukkiin ja puiden lehtiin. Lauantaisella ostosretkellä jokainen meistä kuoriutuu villatakistaan ja hupparistaan antaen auringon helliä talvenkalvakasta ihoa. Kotimatkalla pysähdytään pieneen autotallipanimoon ja ...

Sai nauraa, hyvä että nauratti ja kiitos kaikesta tuesta, myötätunnosta ja kommenteista. Martta voi nyt hyvin, käytiin jo lenkilläkin. Seuraava homma on kerätä menetetty paino takaisin, mutta labradorille se ei liene mikään ongelma, ainakin se on parkissa tossa ruokakomeron ovella suurimman osan päivästä. Lääkekuurit jatkuu vielä tovin, ja viimeisin veikkaus eläinlääkäriltä oli että neito oli saanut pienen annoksen rotanmyrkkyä. Jos näin on, oli meillä enkelit mukana matkassa. Tehohoito eläinlääkärissä ei ole ilmaista. Itseasiassa eläinlääkärissä joutuu keskimäärin aina maksamaan itsensä kipeäksi, ja siinä vaiheessa kun puhutaan toistuvista verenkuvista, tiputuksesta ja kaikesta muusta kivasta vilisee satasenkuvat silmissä. Jokainen eläinlääkärissä vietetty päivä maksoi meille $600-$800. Onneksi on vakuutus. Martta vakuutettiin yhdeksänviikkoisena eläinlääkärin neuvosta ja se neuvo on maksanut meillä itsensä takaisin moninverroin. Se maksoi ekan vuoden vakuutusmaksut silloin kun a...

Marttaa pisti ampiainen, tai ehkä kaksi tai kolme perjantaina. Tädin naama turposi muodottomaksi ja meidän labbiksesta esiin kuoriutunut mastiffi vei osin huomion toiselta yhtäaikaiselta tapahtumalta, tai oikeastaan nämä kaksi tapahtumaa niputettiin yhdeksi, ja näin ollen se tärkeämpi kahdesta jäi vahingossa pienemmälle huomiolle. Nimittäin se että illalla Martta alkoi oksentamaan ja oksensi läpi yön puolen tunnin välein. Aamusta se oksensi jo verta. Ei muuta kuin eläinlääkäriin ja sinnehän se Martta jäi lauantaipäiväksi. Jos olisin osannut ja ymmärtänyt katsoa oksentamista erillisenä tapahtumana ampiaisen pistosta, olisin toiminut toisin. Ihan varmasti olisin, ja niin olis Freddekin. Mutta koira haettiin lauantai-iltapäivänä kotiin, se torkkui antihistamiinipökkyrässä patjallaan eikä enää oksentanut. Turvotuskin oli vähäisempää ja elämä palasi tutuille uomilleen. Tämä osoittautui myöhemmin suuremman luokan virheeksi. Sunnuntaiaamuna koirarukan vatsa oli vähän löysä...