maanantai 1. toukokuuta 2017

mitä tekisin toisin

Marttaa pisti ampiainen, tai ehkä kaksi tai kolme perjantaina. Tädin naama turposi muodottomaksi ja meidän labbiksesta esiin kuoriutunut mastiffi vei osin huomion toiselta yhtäaikaiselta tapahtumalta, tai oikeastaan nämä kaksi tapahtumaa niputettiin yhdeksi, ja näin ollen se tärkeämpi kahdesta jäi vahingossa pienemmälle huomiolle. Nimittäin se että illalla Martta alkoi oksentamaan ja oksensi läpi yön puolen tunnin välein. Aamusta se oksensi jo verta. Ei muuta kuin eläinlääkäriin ja sinnehän se Martta jäi lauantaipäiväksi.



Jos olisin osannut ja ymmärtänyt katsoa oksentamista erillisenä tapahtumana ampiaisen pistosta, olisin toiminut toisin. Ihan varmasti olisin, ja niin olis Freddekin. Mutta koira haettiin lauantai-iltapäivänä kotiin, se torkkui antihistamiinipökkyrässä patjallaan eikä enää oksentanut. Turvotuskin oli vähäisempää ja elämä palasi tutuille uomilleen. Tämä osoittautui myöhemmin suuremman luokan virheeksi.



Sunnuntaiaamuna koirarukan vatsa oli vähän löysänpuoleinen, mutta hajamielisesti tuumin että se liittyi edellispäiväiseen nesteytykseen. Jos olisin pysähtynyt hetkeksi ja kuunnellut järjen ääntä, olisin kaivanut lapsiportin autotallista ja eristänyt tytön keittiöön. Näin ei kuitenkaan tapahtunut – valitettavasti. Sen sijaan Martta jäi kotiin ja me lähdettiin viemään Tättistä synttäreille, ja katsomaan muutamaa taloa.



Kun me iltapäivästä kurvattiin kotiin, lähetin jannut edeltä sisään, olinhan avannut oven ja kytkenyt hälyn pois päältä hetkeä aiemmin sen varalta että Tättis ehtii kotiin ennen meitä. Keskityin purkamaan ostoksia autoista ja latomaan niitä autotallin jääkaappiin. Niin että menkää pojat sisään, peskää kädet ja päästäkää Martta tänne... Ei tullut Marttaa, tuli kaksi kalmankalpeaa poikaa jotka mitään sanomatta osoittivat meille sisään.

Positiivista tässä stoorissa on kaksi kohtaa. Se että Viktor lienee ollut loppupuolella hommiaan, sillä se ei ollut kurvannut keittiöön, ja se että se oli taas kerran lukinnut itsensä alakerran vessaan ja pörräsi menemään siellä edelleen. Siihen ne hyvät puolet sitten loppuivatkin. Tuijotin näkyä Fredden kanssa epäuskon ja hiljaisuuden vallitessa, niin huikea se oli.

Victor sen jälkeen kun mä putsasin sen. 


Se mitä meillä oli tapahtunut joskus puolenpäivän ja iltapäiväkahden välillä oli jotenkin näin.

Martta on nukkunut keittiössä kunnes sille on tullut järjetön kakkahätä. Halutessaan pysyä mahdollisimman kaukana omasta sängystään se on käynyt ensin kakalla sohvapöydän vieressä ja sen jälkeen viimeistellyt uudella läjällä sohvan takana. Parketilla kakkiminen on sitäpaitsi kurjaa, koska jalat lipsuu, joten vastapesty kokolattiamatto on koiran mielessä parempi paikka.

Imuroituaan keittiön Viktor on siirtynyt olohuoneeseen, mistä se on alkuun löytänyt lasten lattialle jättämän iPadin laturin johtoineen ja vetänyt valkoista häntää perässään siivotessaan. Sitten robotti on törmännyt aarteeseen. Lammikollinen kakkaa keskellä lattiaa. Imurin sudittelujäljet olivat levinneet pitkin valkoista sohvapöytää ja olohuoneen kaappia. Viktor oli selkeästi pörrännyt kakkalammikossa aikansa, ennen kuin se oli kyljet kakassa tiputtanut laturin keskelle lätäkköä ja nuohonnut ovaalinmallisen sohvapöydän helman, hakien kakkalammikosta aina lisää väriä jokaisella kierroksella. Sohvapöydänluota sen tie oli kulkenut sohvan alitse seuraavaan läjään ja seuraavan läjän kautta takaisin. Tässä kohtaa voin todistaa että robotti-imuri tekee hyvää työtä ja imuroi varmasti koko huoneen – nurkkia myöten. Mulla on siitä kirjaimellisesti ruskeaa kermalla. Sohvien jalat, lattialla olleet sähköjohdot ja jalkalistat oli käsitelty ruskealla massalla. Kun matto oli käsitelty, siirtyi Viktor eteiseen ja imuroi eteisen maton oikein hyvin ennen vessaan siirtymistään. Sekä vessan että eteisen matto on heitetty pois, niin pätevää jälkeä oli imuri tehnyt.

Kokolattiamatto oli melkoisen lohduton näky. Fredde vaikeroi vieressä ja kysyi miten tässä pitäis edetä. Mä tiesin että hetkellä millä hyvänsä Tättis avaa etuoven ja puuhkii etuoven alareunan eteisen matossa olevaan kakkaan. Aloitin siis eteisen parketista ja heitin maton pihalle. Fredden lähetin vuokraamaan matonpesukonetta meidän ostarilta. Luojankiitos sellaisen voi vuokrata ja myös sunnuntaina.

Vappuskumpan korkkaaminen viivästyi muutamalla tunnilla kun mä käärin hihat ylös ja astuin rohkeasti ruskealle matolle paljain varpain. Se tuntui tahmealle. Haju koko talossa oli sanoinkuvaamaton ja veikkaan että menee päiviä ennen kuin se häipyy kokonaan mun nenästä. Rapsuttelin veitsellä kuivunutta kakkaa jalkalistoista. Nestemäinen kakka kun kuivuu nopeasti. Fredde uskaltautui kylppäriin ja sanoi että vessa näytti siltä kuin joku olisi murhattu siellä. Vinyylihanskat – onneksi meillä on aina hanskoja kotona – kädessä kannoin Viktorin keittiöön ja jätin sen lavuaariin odottamaan vuoroaan. Se näytti siltä kuin se olis iloitellut rallikrossiradalla, paitsi että se ei ollut yltäpäältä mudassa vaan kakassa.

Tää tais olla kuuden pesukierros. 


Kun jalkalistat, huonekalut, kaapinovet, sähköjohdot ja kokolattiamatto oli pesty siirryin imurin kimppuun. Operaatio söi kokonaisuudessaan kymmeniä litroja vettä. Pari pulloa mattoshampoota, useita rullia talouspaperia, kymmenisen paria hanskoja ja paketin kosteuspyyhkeitä. Kosteuspyyhkeillä ja topz-puikoilla puhdistin ne osat imurista joita ei voinut tiskata. Ne osat jotka saattoi vaihtaa uusiin heitin suosiolla roskiin.


Lopulta mulla oli kädessä se skumppalasi ja vienossa kakanhajussa haukkasin aamusta paistettua vappumunkkiani. Huokaisten lupasin itselleni etten enää koskaan-ikinä-milloinkaan jätä sairasta koiraa kahdenkesken robotti-imurin kanssa. 



Haluaisin sanoa että Martta on terve ja voi hyvin. Martta on kuitenkin ollut tänään kokopäivän eläinsairaalassa tiputuksessa ja lääkittävänä. Sain valita tuleeko se yöksi kotiin vai siirretäänkö se ympärivuorokautiseen sairaalaan. Valitsin kodin, osaanhan minä itsekin sitä hoitaa. Aamulla palataan eläinsairaalaan jos kunto ei kohene. Vajaassa vuorokaudessa ripuli vaihtui vereksi ja eloisasta tädistä tuli hiljainen ja ihan liian rauhallinen. Edelleen on mysteeri mikä aiheutti tämän, verikokeet on olleet puhtaat samoin kuin röntgenkuvat. 


8 kommenttia:

  1. uhh; olet kyllä todellinen työn sankari.

    toivottavasti koirulainen tokenee pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei ollut mahkuja juosta pakoonkaan. Kadehdin kyllä jälkikasvua joka sai vapaasti piiloutua yläkertaan. Kolmas sairaalapäivä lapselle, mutta eiköhän se tästä.

      Poista
  2. Voi Marttaa! Toivottavasti paranee pian!

    Ja anteeks, mutta kirjoitit niin kuvailevasti, että en voinut olla nauramatta. Jos olis ollut oma koti, olisin varmaankin itkenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa, mäkin varmasti nauraisin jos ei olis osunut omaan pesään.

      Martta on onneksi nuori, vahva ja perusterve eli varmasti tokenee.

      Poista
  3. Paranemista Martalle - se on aina yhtä kamalaa, kun jotain tuollaista tapahtuu.

    Meillä kävi kettuterrierille vajaa kk sitten sama, ampiainen tai ampiaiset todennäköisesti pisti ja koko naama / kuono turposi muodottomaksi.

    Keskellä yötä päivystykseen ja siellä mega-annos kortisonia. Onneksi turvotus laski, mutta ilmeisesti kortisonista tuli sivuvaikutuksena veriripuli, jota kesti reippaan vuorokauden ja sen jälkeen tavallinen ripuli vajaan viikon.

    Meillä selvittiin syömällä viikko keitettyä kanaa ja riisiä sekä päivittäisellä tupla-annoksella Tehobactia (maitohappobakteerivalmiste eläimille)

    Meilläkin pyörii päivittäin pari robotti-imuria, mutta tällä kertaa selvittiin onneksi ilman ongelmia 😂
    Tiina Tampereelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos Tiina! Meillähän ei edelleenkään tiedetä mitä tapahtui ja ell veikkaa kahta vaihtaria; joko se miten teillä kävi tai sit että Martta söi kuolleen hiiren tai päästäisen joka oli saanut myrkkyä.

      Poista
  4. Kiitos ihanasta blogista ja Martalle pikaista paranemista!
    Itsekään en pystynyt naurua pitelemään, vaikka vakavasta aiheesta on kyse. Olit vain kirjoittanut tuon niin elävästi, että pystyi elämään mukana koko tapahtuman. Aamuteet meni väärään kurkkuun lukiessa. :)

    T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista Laura! Saa nauraa, olihan se melkoinen sotku, mutta onneksi Martta voi nyt jo oikein hyvin!

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.